perjantai 21. syyskuuta 2018

Neljä kertaa minä




Olisiko aika löytää itsestään välillä niitä hyviä asioita?
On niin helppoa keksiä asioita, joita voisi muuttaa tai parantaa itsestään, mutta herran jestas miten haastavaa on löytää hyviä asioita itsestään.
Tällä kertaa ajattelin mennä pinnallisesti tässä ideassa ja miettiä omaan ulkonäkööni liittyviä hyviä asioita.


Tykkään silmieni väristä.
Kun aurinko tai valo osuu niihin, ne ovat todella siniset.
Minä olen meidän perheen ainoa, jolla on siniset silmät.


Olen myös tyytyväinen ihooni.
Nuorena kärsin kovasti sellaisista pienistä näppylöistä.
Lopetin parikymppisenä meikkivoiteen käytön ja aloitin kunnon rasvaamisen, se selvästi teki hyvää iholleni.


Tykkään myös huulistani.
Ystäväni Erja kutsuu minua pusuhuuleksi, joka on minusta tosi hauska lempinimi.
Erja tosin kutsuu minua myös Ruususeksi, en oikein edes tiedä, että mistä Ruusunen on lähtöisin, mutta rakastan sitä lempinimeä.
Eikös se ollut niin, että rakkaalla lapsella on monta nimeä!


Älkää peljästykö, tulen rauhassa...tai no tulin saunasta.
Saunan raikas Outi, ilman meikkiä ja filttereitä :)
Mutta eihän se mikään kehuttava asia ollut.
Yksi siis pitäisi vielä keksiä...
No, tykkään mun pepusta.
Se on kyllä iso, mutta onneksi sellainen pyöreä, eikä lättäpeppu ollenkaan.

Siinäpä olikin jo neljä omasta mielestäni hyvää ulkonäkööni liittyvää juttua.
Voin sanoa, että ei kyllä ollut helppoa ollenkaan keksiä näitä neljää asiaa.
Koitapa sinä samaa, ota haaste vastaan!

Blogi hiljenee taas viikonlopuksi.
Perjantaina pidän pusulomaa miehen kanssa ja lauantaina matkaan pojan kanssa Karkkilaan ystäväperheen luokse yökyläilemään.

Ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille!


48 kommenttia:

  1. Sinä ihana <3. Rentouttavaa viikonloppua ja aurinkoista oloa <3!

    VastaaPoista
  2. Olet tosi ihana ja kaunis ❤ itsestään on aina välillä hyvä etsiä ne hyvät piirteet! Kivaa pusulomaa ja mukavaa viikonloppua muutenkin ❤ pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää muistaa rasvata huulet, jos tässä tulee paljonkin pusuteltua 😀
      Ihanaa viikonloppua Hilu ❤️

      Poista
  3. Kaunis Outi! Vielä kauniimpi ilman filttereitä. Filtterit tekevät kuvasta suttuisen, etkä se ole sinä. Turhaan niitä käytät, et niitä tarvitse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä kun itsellään ei ole niin hyvä päivä, voi kuvasta vähän silotella otsan uurteita ja vaalentaa silmänalusia pois. Valolla saa ihmeitä aikaan eikä silloin tarvita mitään filttereitä 😀

      Poista
  4. Kaunis sinä ja hyvää viikonloppua! 💛 tervetuloa tutustumaan blogiini! 🙏🌻

    VastaaPoista
  5. Lisäksi sinulla on tavattoman hyvä sydän <3

    VastaaPoista
  6. Olipas ihana postaus ihanasta ja kultaisesta Outista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Taru, terve itsekehu on välillä paikoillaan :)

      Poista
  7. Voi miten kiva postaus taas ja niin paas lähestyminen omaa itseäsi kohtaan. Vaikka ei olla nähty livenä ikinä, niin yhdyn kaikkiin noihin sun argumentteihin itsestäsi. Ihana olet ulkoisesti ja sisäisesti, se on minulle välittynyt.
    Hyvää viikonloppua sinulle Outi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi Sari <3 Olen kuin avoin kirja, joten täälläkin on kyllä ihan aito Outi pyörimässä :)
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle ystävä <3

      Poista
  8. Ihana postaus - ja kyllä vaan: kaunis olet! Myös sisältä <3

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus! Lisäisin, että sulla on mielettömän upeat poskipäät ja myös sellaista Greta Carbomaista glamouria ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei apua, täällähän ihan punastuu näistä kommenteista. Kiitos todella paljon, mielellään sitä omaa edes hippusen verran Greta Carboa :)

      Poista
  10. Mä tykkään mun silmistäni. Ne on todella vihreät. Sitten tykkään korkeista poskipäistäni ja pisamistani. Tykkään vartaloni sopusuhtaisuudesta, vaikkei se nykyihanteen mukainen tai täydellinen olekkaan. Lisäksi oon aina tykännyt hiuksistani.

    Just blogissa tästä kirjottelinkin, kuten varmaan jo tiiät! :)

    - IITSKI -

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/09/21/kiitos-arvista/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiänhän minä sun hiukset, ne on aina olleet upeat. Ihanan rohkeasti nytkin vaihdoit hiustyyliä. Sulla on kaunis vartalo, sellaisesta kuuluukin olla tyytyväinen.

      Poista
  11. Sulla onkin tosi kauniit silmät, ja paljon myös sisäitä kauneutta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi Jael <3 Muistatko kun ekan kerran tavattiin? Heti sinut tunnistin ja tuntui, että oltiin tunnettu jo pitkään. Välillä kun kaksi avointa ihmistä tutustuu blogien kautta, on se vähän sama kun juteltais livenä.

      Poista
  12. Moikka, mietin juuri samaa asiaa eli missä olen hyvä, kun olin kirjoittanut haasteeseen Missä olen huono? Sinulla on todella kauniit silmät ja ihana että on myös pyöreää peppua. On rohkeaa tulla saunapuhtaana kuvatuksi. Ja silti olit kaunis. Ei meikki kaikkea tee. Esimerkiksi katsetta. Sen syvyyttä, luonnetta ja rehellisyyttä. Rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on aina välillä kiva laittaa noita meikittömiäkin kuvia, ei sitä voi aina niin tällättynä olla :) Tuli muuten mieleen, että sinulle on kauniit huulet!
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle Marja!

      Poista
  13. Rentouttavaa viikonloppua Outi. Kuulosti oikein mukavilta sinun viikonloppusuunnitelmasi :) ja kyllä, sulla on kauniit silmät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Jani <3 Oli kuule niin kivaa tänäkin viikonloppuna. Rentoutunut olo kerta kaikkiaan.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle ja A:lle <3

      Poista
  14. Leppoisaa sunnuntaita kaunis Outi! Kun osaisikin aina nähdä ne hyvät puolet ja ohittaa ne ei niin hyvät :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin helppoa on kyllä luetella niitä huonoja puolia itsestään. Välillä selvästi on hyvä pysähtyä ja miettiä vaikka tällaisia pinnallisia juttujakin, kuin oma ulkonäkö :)

      Poista
  15. Sulla on kyllä tosi kauniit silmät! Mun mielestä ne on kyllä omiakin parhaita piirteitä, mulla on vielä sen väriset silmät, et niitä on harvemmilla. :) Kaikki aina arvuuttelee valotuksesta riippuen ovatko ne tosi vihreät vai ruskeat. Mulla on siis pupillin ulko-osa vihreä ja sisäosa sellainen meripihkan värinen.

    Ihanaa sunnuntaita ja toivottavasti Karkkilassa on taas kerran ollut kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, että sun silmissä vilkkuu kahta väriä. Kauniit silmät sullakin siis <3
      Oli ihanaa Karkkilassa, yritän huomiseksi saada juttua kasaan tänne blogiinkin.
      Ihanaa sunnuntaita sinullekin Jonna <3

      Poista
  16. Ihana postaus ja uusi banneri. Kauniit onkin silmäsi sini. <3 Olet upea nainen Outi, tiedäthän sen. <3

    Muiskuja päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Piti shortsikuva muuttaa joksikin muuksi :) Jotain hyvää tässä iässä on, sitä alkaa itseään arvostamaan enemmän ja nauttimaan olostaan sellaisena kuin on.
      Puspus muru <3

      Poista
  17. Ihana postaus ja ihana Outi <3
    Uusi kiva banneri myös ilmestynyt blogiin.
    Aurinkoa alkavaan viikkoosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi ei muuten muutu, niin banneria pitää sitten muuttaa tasaisin väliajoin :)
      Aurinkoa viikkoosi Marjo <3

      Poista
  18. Olipa kiva postaus! Joskus pitää itseään kehua, se on ihan oikein. Mutta vaikeaa! Aloin jo miettiä 4 x minä ja samoin kuin sinä, pinnallisesti. Yhden asian löysin vasta.
    Ja tuo 4 x sinä / Minä olen aina ihaillut sinun kaunista ja kuulakasta ihoa. Ja silmiesi väriä. Ihana sinä <3
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tosiaan olet monta kertaa maininnut minun ihon :) Nyt vaan miettimään lisää niitä hyviä juttuja ja sitten postausta kirjoittamaan, eikös niin! Minä ainakin keksin heti sinulle juttuja. Sinulla on kaunis hymy ja ihanan lempeä ääni <3
      Mukavaa viikkoa sinullekin Tuula <3

      Poista
  19. Se on hyvä, kun osaa kehua itseään. :)
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivasti pitää itseään rakastaa ja vähän kehuskellakin!
      Ihanaa viikkoa sinulle Minttu <3

      Poista
  20. Ihanaa, miten olet itsesi arvoinen ja muistat kehua itseäsi <3 Aivan loistava muistutus meille kaikille :)
    Kehut ja kannustat myös muita <3 Olet upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Kati ❤️ Sellainen terve itsensä kehuminen on välillä aika puhdistavaa. Huomaa, että hei, mä olenkin ihan hyvä tyyppi.
      Toisten kehuminen tulee minulta hyvin luontevasti ❤️

      Poista