sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Loppuviikon kuulumiset




Perjantaina pääsin töistä jo yhdeltätoista.
Polkaisin pyörällä kotiin, tyhjensin tiskikoneen ja vaihdoin jalkaan lenkkareiden sijaan nilkkurit.
Menin yksin pojan koululle vanhempainvarttiin.
Siinä meni turhaan 20 minuuttia elämästäni, mutta eipä siitä enempää.
Koulukuulumisten jälkeen soitin äidilleni ja menimme Espoon keskukseen kiertelemään.
Entressen Clas Ohlsson lopettaa, tilalle on tulossa Lidl, ja siellä oli kaikki jäljellä olevat tuotteet -70%.


Tällaiset ihanat tunnelmavalot maksoivat 1,50€.
Asettelin ne meidän olohuoneen sivupöydälle.
Siinä saavat olla läpi vuoden, koska ovat niin ihanat.


Eilen oltiin etsimässä mekkoa tyttärelle ylioppilasjuhliin.
Eipä vielä löytynyt sopivaa, tuntui, että kaupoissa oli todella vähän mekkoja.
Toivottvasti ensi kuussa alkaisi mekkoja ilmestyä kauppoihin.
Illalla taiteilin juhliin kutsukortteja.
Mielestäni tuli aika kivan näköiset näistä.
Mekko on leimattu ja hattu on valmis tarra.
Siskoni oli vielä lasten kanssa meillä kylässä. 
Oli tosi kiva päivä ja onnellisena kömmin sänkyyn vasta kello yksi yöllä.


Aamulla heräilin hitaasti ja pyörin ukkelin kainalossa varmaan tunnin, ennen kuin sain itseni kammettua sängystä kahville.
Vaniljainen cappuccino maistui herkulliselta.
Tänään vaan ollaan ja möllötellään kotosalla ja nautitaan yhdessäolosta <3

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille <3


36 kommenttia:

  1. Kuulostaa just täydelliseltä sunnuntailta!

    Rentoa päivää Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut ihanan leppoisa päivä.
      Mukavaa sunnuntaita Jonna <3

      Poista
  2. Mukavan ja leppoisan kuuloinen viikonloppu!
    Kivaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut ihana viikonloppu! Ei paljon tarvita, kun olo on näin onnellinen <3
      Kivaa sunnuntaita sinulle Riina <3

      Poista
  3. Ihana kortti!
    Hyvää alkaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa sulle Outi! <3 Pikkusen harmittaa, kun missasin tuon Clasun 70% alen järkyttävän flunssan takia. 50% alessa ehdin käydä, mutta olishan toi 70% pitänyt vielä päästä alehaukan tsekkaamaan. :D Löytämäsi tunnelmavalot näyttää kauniilta.
    Ja tuo kutsukortti on aivan ihana! Varmaan niitä mekkoja tosiaan kohta ilmestyy enemmän valikoimiin. Toivottavasti sitten löytyy mieluinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi tuota flunssaa. Aika tyhjää oli jo Clasulla, valaisimia riitti ja pientä sälää.
      Toivotaan, että mekko jo pian löytyisi.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Piiuli <3

      Poista
  5. Aivan ihanan kutsukortin piirsit Outi. Toivottavasti löytyy sopiva mekkokin ylioppilasjuhliin:)
    Kivat nuo tunnelmavalot, ja tosi edullisetkin:)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa Outi ihanainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella edulliset valot ja sopii kivasti tänne olkkariin. Mekon metsästys jatkuu :)
      Ihanaa sunnuntaita Jael <3

      Poista
  6. Todella kaunis kutsukortti. Saas nyt katsoa onko meillä samat puuhat. Vähän jännittää mitä matikan kanssa kävi. Tuo ei koskaan ole ollut se Nasun vahvin aine. Toivotaan kuitenkin, että läpi meni ja päästän meilläkin etsimään mekkoa ja lähettelemään kutsukortteja. Aurinkoa ja valoa! Niin ja tietenkin onnea tulevalle ylioppilaalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti teilläkin päästään juhlimaan. Alustavia pistemääriä on tullut jo ja niiden mukaan on meidän neiti arvioinnut omia tuloksiaan. Näyttää vahvasti siltä, että päästään juhlimaan. Uskon, että teilläkin alkaa kohta mekon metsästys :)

      Poista
  7. Onpas upeat kutsukortit, vautsi! Mikä ihme on vanhempainvartti, kauhulla odotan, heh! Ihanan leppoisaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Heli! Hauskaa on se, että tein nämä, eikä itse tuleva ylioppilas tiedä kutsuista mitään...paitsi jos on äitinsä blogia käynyt tänään lukemassa :)
      Vanhempainvartti on sellainen, missä opettajan kanssa jutellaan lapsen koulunkäynnistä ja syytellään vanhempia kaikista ongelmista. Onnekas on se vanhempi joka niistä hymyssä suin lähtee.

      Poista
  8. Kuulostaa niin ihanalta ja tuo kortti on niin kaunis! Jep samaa mieltä noista vanhempain varteista ja -illoista....tän juniorin kaa ei enään millään viitsisi niihin kammeta itseään, kun ne on jo niin monesti nähty ;) Ja Wilmastahan saa aina tietää jos jokin ei ole mennyt niinkuin piti :D
    Hauskaa uuta viikkoa ja mekon metsästystä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wilma laulaa kyllä usein, ikävä kyllä ei kovin kauniita lauluja :), mutta meillä ollaan jo siinä vaiheessa, että ei niistä niin enää välitetä...ainakaan perjantaisin :D
      Kiitos korttikehuista ja ihanaa alkavaa viikkoa sinullekin Satu <3

      Poista
  9. Sinulla on ollut kiva loppuviikko. :)

    VastaaPoista
  10. Ihanan rennon kuuloinen viikonloppu :) Ja niin kiva tuo tekemäsi kutsukortti! <3 Hieno!

    Mukavaa viikonalkua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna! Jopa askartelukaupan myyjän mielestä korttiajatus oli kiva :)
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle Jonna <3

      Poista
  11. Viikonloppusi on mennyt hieman leppoisimmissa merkeissä kuin meikäläisen :D Leppoisat viikonloput ja erityisesti aamut ovat parasta!
    Tuo kutsukortti on tosi kivan näköinen ja ihanaa, kun olet askarrellut sen itse!!!!
    Lupsakkaa uutta viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselinkin instassa, että teillä on ollut oikein hulina viikonloppu. Onnea pojalle voitosta!
      Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  12. Ihan samanlainen olo mullakin aina oli niitten vanhempain varttien jälkeen. Ehkä kaunis ajatus ja hyvä tarkoitus, mutta todellisuudessa täysin heitettyä aikaa. Tai vaihtoehtoisesti sellaista, jonka jälkeen puhisin kiukusta, joten meni oikeasti enemmänkin aikaa haaskoon, koska aina kesti ennenkuin rauhotuin..

    Kortista tuli tosi kiva. Pidän peukkuja stressittömälle mekon metsästykselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin jo valmiiksi hieman kärkkäällä tuulella kun menin tuonne vanhempainvarttiin. Siellä sitten kuuntelin arviota siitä, mihin poikani tulee koulun jälkeen päätymään. Opettajalla ei ollut kovin kaunista ajatusta tästä asiasta.
      Kiitos korttikehuista, tyttökin tykkäsi tästä. Ihanaa uutta viikkoa sulle Annukka <3

      Poista
  13. Kivan kortin olet suunnitellut ylppäreitä varten, on teillä kohta säpinää ja paljon järjesteltävää juhlia varten. Eiköhän se mekkokin jossain vaiheessa pujahda esiin.
    Aurinkoista uutta viikkoa sinulle Outi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menu on nyt päätetty ja suurin osa vieraista jo tietää, että kutsua pukkaa. Nyt vaan lakki ja mekko ja muutama hermostunut leivontapäivä niin eiköhän tämä tästä sutvaannu :) Rennoin ottein!
      Aurinkoista viikkoa sinullekin Sari <3

      Poista
  14. Kiva viikonloppu sinulla. Minä jännitin ja kohkasin todella paljon viime keväänä tyttären lakkiaisjuhlia. Mutta on se merkittävä juttu. Kivaa viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tämä tulee olemaan ainoa ylppärijuhla, poikaa ei tuo lukio kiinnosta, joten tähän haluan panostaa. Minä rakastan juhlien järjestämistä ja nämäkin juhlat ajattelin rennoin ottein järjestää..
      Ihanaa viikkoa sinulle Marja!

      Poista
  15. Kauniit kutsukortit <3
    Tunnelmavalot ovat ihania, meilläkin niitä on läpi vuoden. Välillä aina vaihtelen paikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina <3 Meilläkin on neljät tunnelmavalot läpi vuoden. Näillä saa kivasti vähän valoa pimeisiin iltoihin <3

      Poista
  16. Kuulostaa just hyvältä, paitsi se vanhempainvartti, joka ei ollut edes vartti.

    Mukavaa uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanan rento viikonloppu!
      Mukavaa viikkoa sinulle Tiia ❤️

      Poista
  17. Upea kutsukortti! Olet taitava :) Uskoisin, että noita juhlamekkoja kyllä tulee vielä kauppoihin joten ei hätää.
    Kivaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekkoja odotellessa. Minusta tytär tosin näyttää kaikissa mekoissa upealta ❤️
      Kivaa viikkoa sinulle Marjo!

      Poista
  18. Ihanat kutsukortit - on se vaan hienoa, kun itse osaa tehdä!
    Ja sunnuntaisi vaikuttaa juuri täydelliseltä meikäläisen makuun;)
    Aurinkoista ja hyvää viikkoa sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoilua pitää olla, kun työ vie niin paljon voimia.
      Aurinkoista viikkoa sinulle Lady ❤️❤️

      Poista