perjantai 6. huhtikuuta 2018

Farkulla päällystetty vihko




Pääsinpäs pilkkomaan pojan pieneksi menneet farkut ja käyttämään osan vihkon päällystämiseen.
Tämä onkin vähän erilainen kierrätysprojekti.
Tarvikkeita ei ole paljon tätä projektia varten.
Tarvitsin vain palan farkuista, vihkon, liimaa ja sakset.


Päätin kääntää tämän sinisen kannen vihkon takakanneksi ja päällystinkin tylsän valkoisen kannen farkulla.
Kunnon askarteluliimalla päällystäminen sujuu nopeasti.

  
Käänsin reunat kannen sisäpuolelle.
Jätin myös muutaman sivun vihkosta tukemaan kantta.
Farkku on yllättävän painavaa kangasta ja kun tuossa palassa on taskukin, niin lisätuki oli paikallaan.


Tällainen siitä sitten tuli.
Tosi kiva ja kynätkin pysyy menossa mukana.
Poika jo vähän vihjaisi, että kun tuossa on käytetty hänen vanhoja farkkujaan, niin eikös tuo ole silloin hänen vihkonsa :)

Hei jee, taas on perjantai!
Jotenkin viikko ei tuntunut näin päin yhtään lyhyemmältä, joten kyllä vain, taas tulee viikonloppu tarpeeseen.
Ihanaa perjantaita ja rentouttavaa viikonloppua juuri sinulle <3


30 kommenttia:

  1. Kiva tuunaus. Ihana, kun kynät saa vihkoon kiinnitettyä, niin ovat saatavillakin. Meillä jostain syystä on aina se tilanne, että kun kyniä tarvii, niitä ei löydy. Ihme touhua ;) khih.
    Ihanaa viikonloppua Sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä katoaa vaan kuulakärkikynät. Tälläkin hetkellä varmasti ainakin 4 kuulakärkikynää kateissa täällä :)
      Ihanaa viikonloppua koko teidän perheelle <3

      Poista
  2. Näppärä lopputulos ja hyvännäköinenkin. Hyvää viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkku on näköjään tyylikästä vaikka vihkon kannessa :)
      Kivaa viikonloppua sinulle Pirkko <3

      Poista
  3. Sinä kyll keksit - vain taivas on rajana! Ihanaa viikonloppua Outilainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä myöntää, että näin jossain kun farkulla päällystettiin kansio ja siitä soveltaen tein tämän vihkon.
      Ihanaa viikonloppua Tarulainen <3

      Poista
  4. Mahtawa idea...menee kokeiluun kyllä!Ihanaa viikonloppua!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin, että hitsit kankaillahan kannattaa päällystellä kaikki tärkeät vihkot. Näihin saa kätevästi käytettyä kaikki hukkapalat :)
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Makee idea! Mukava uusi kuva blogilla <3
    Ihanaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Banneri on nyt vähän keväisempi :)
      Ihanaa viikonloppua sinne teillekin <3

      Poista
  6. No nyt on kyllä niin bueno! Tän Mä haluun varastaa, napata, kopioida-apinoida, ... ��
    Hieno ja vois toimii meidänkin lukiolaiselle! ��
    Kiitos ja kumarrus! Tiedä koska kerkiän tekemään en siis varmaan ikinä, mutta kun teen niin teen sen sitten joskus!
    Kiwaa viikonloppua! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva on hyvä vaan ja ottaa idean itselleen :)
      Hitaasti hyvää tulee, eli teet kun ehdit. Minullakin toteutus vei 10 minuuttia, mutta homman aloittaminen n. kaksi viikkoa :D
      Kivaa viikonloppua TaRa <3

      Poista
  7. Mulla meni nyt vihkotuunaus ihan ohi, kun keskityin ihastelemaan sun uutta banneria ja erityisesti tota vasemman yläkulman kukkaisaa kodin hengetärtä. Ihan mielettömän ihana kuva Outi <3. Jotenkin niin lämminhenkinen ja pirtsakka yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tykkäät bannerista. Halusin blogiin vähän kevyempää lookia ja ilmeisesti onnistuin. Kiitos kuva kehuista, ystävän nappaama kuva minusta :)
      Ihanaa viikonloppua Annukka <3

      Poista
  8. Hieno tuli ja voi, että nuo 50-luvun kuvat susta on vaan niin niin ihania. <3 Eli kiva uusi banneri myös <3

    Kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos ihana Tiia <3 Keväinen banneri piristi mieltä kummasti.
      Ihanaa viikkistä ystis <3

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anna <3 ja kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Todella kekseliäs idea. Ja miten kaunis ja cool lopputulos. Ei ihme, että poikasi halusi vihkon itselleen. Leppoisaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi hyvä vaikka läksyvihkoksi, kynätkin pysyy kivasti mukana. Kai minä tuosta luovun ja annan sen pojalle :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin Marja!

      Poista
  11. Kiva idea taas Outi, ja hieno tuo uusi bannerisi, tuo "mainoskuva" on ihana:)Kaunista viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3 Bannerista on nyt selvästi tykätty :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  12. Onpas kiva idea. Täällä on myös uusi ilme <3 ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan oli uusi banneri odottamassa, mutta nyt oli tarpeeksi keväinen olo sen vaihtamiseen :)
      Ihanaa viikonloppua Maiju <3

      Poista
  13. Jestas kuinka hauska idea taas Outi! Sun pitäisi pistää oma kässäkerho pystyyn, jossa opetat muille tekniikoita!

    VastaaPoista
  14. Ihana uusi banneri :) hyvä sinä!
    Kiva idea käyttää farkkukangasta vihkoon ja nyt sitten kynätkin pysyvät tässä mukana. Olen itse joskus päällystänyt kankaalla myös kansioita.
    Mukavaa sunnuntaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin kiva idea päästä eroon kangaatilkuista.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Marjo ❤️

      Poista