lauantai 31. maaliskuuta 2018

Vihdoinkin uusi matto



Olen tuskaillut uuden maton hankintaa olohuoneeseen jo ties kuinka kauan.
Nyt voin ilokseni kertoa, että etsintä on ohi.

Viime Karkkilan reissulla kävimme ystäväni kanssa Lähetystorilla etsimässä rekvisiittaa meidän 50 luvun kotirouvat teemaan.
Ystäväni oli löytänyt jo tarvitsemansa ja huuteli, että odottaa minua autolla.
Minä taas en ollut löytänyt kun hiuslaitteen ja huutelin takaisin, että kävelen heille takaisin, ei tarvitse minua odottaa.


Lähetystorin perällä oli mattoja ja lappu, jossa sanottiin, että räsymatot 2,50 metri.
Sitten silmä osui valkoiseen mattoon ja kun se vielä tuoksui mäntysuovalle, niin nappasin sen mukaani.
Kassalla myyjän kanssa ihmeteltiin mattoa ja hän kertoi, että edellisenä iltana, juuri ennen sulkemisaikaa, oli heille tullut pari uutta mattoa, että siksi tässä ei ole hintaa.
Minä sitten siihen, että voisiko sen laskea räsymaton hinnalla .
Myyjä kyllä kertoi, että hinta koski käytävämattoja, mutta lopulta hän suostui.
Mittailtiin noin mittoja ja kerrottiin pituutta kahdella...
160x220 matto sai hinnakseen 10€.


Tämä matto on aivan ihana!
Ihanaa, että se oli pestykin valmiiksi.
Tämä on nyt juuri sellainen, mistä tykkään.
Kunnon räsymatto ja vielä aika trendikkäällä kuviolla.
Sopii kivasti meidän kotiin, jossa yhdistellään sujuvasti vanhaa ja uutta.
Eikö vaan ollutkin paras löytö vähään aikaan?


Olihan se minunkin pakko tehdä meille bamburätti.
Novitan puuvilla bambu lanka oli mustana Prismassa eurolla kerä.
Ostin yhden kerän ja tein meille oman rätin helmineuleena.
Tuosta langasta riittää hyvin vielä toiseenkin rättiin.
Helmineuletta kudoin nyt ensimmäistä kertaa ja vitsit, että näyttää kivalta.
Tämä rätti on siitä hyvä, että sen voi pestä 60 asteessa.

Tällaisia juttuja tällä kertaa!

Ihanaa lankalauantaita teille kaikille <3


36 kommenttia:

  1. Melkoinen löytö tuo matto! Näyttää tosi kivalta. Mä en ole koskaan tiskirättejä tehnyt, mutta ystävältä saatu kokoelma toimii mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostain että bambu on luonnostaan antibakteerinen, joten kyllähän tällaista piti testata :)

      Poista
  2. Aivan mahtava löytö ja todella hyvällä hinnalla. Nykyään ei kympillä saa edes pesetettyä mattoa, joten sekin hyväpuoli, kun oli valmiiksi puhdas. Kirppareilta minäkin ostan mattoni ja huonekaluni, sillä miksi tavaroiden pitäisi aina olla uusia suoraan tehtaalta. Eihän semmoisissa ole luonnetta ollenkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin tuli niin hyvä mieli. Kannatti odottaa, niin sai juuri sellaisen maton kuin halusin. Tykkään räsymatoista muutenkin

      Poista
  3. Kivan maton olet löytänyt ja edullisella hinnalla! Hyvä sinä :)
    En ole itse varmaan kahteen viikkoon ehtinyt käydä Fidassa katsomassa olisiko sinne tullut "mitään aarteita".
    Hyvää lankalauantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten musta tuntuu, että aina löydän jotain pientä kirppareilta tai Fidasta yms. koskaan en lähde tyhjin käsin :)

      Poista
  4. Vautsi, mikä löytö! Tosi kaunis matto. Mukavaa lankalauantaita myös Sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan? Oon kyllä niin tyytyväinen tähän löytöön.

      Poista
  5. Täytyy kyllä Outi sanoa, että olet aika velho löytämään tavaraa kirppikseltä, mutta on sulla aika mäihä, kun sait tuon vielä noin halvalla 😊

    Bambulanka on kyllä ihanaa kudottavaa. Mulla olis sitä vielä jäljellä sytomyssyistä...

    Kivaa pääsiäisen aikaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan vuoden verran olen mattoa etsinyt olkkariin. Karkkilaan asti piti mennä, että sen löysin.
      Ihanaa pääsiäistä <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Voi kiitos Kati, tosi tyytyväinen tähän. Tykkään räsymatoista muutenkin <3

      Poista
  7. Tuon maton ottaisin itsekin koska vaan. Tosi hieno ja edullinen löytö.
    Bambutiskirättejä on minullakin kaksi ja lankaa on vielä jäljellä, joten enköhän vielä kudo tai virkkaa lisääkin.
    Kivaa pääsiäisen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minunkin on vielä toinen rätti tehtävä. Olen vain vietävän huono virkkaamaan, taidan siis kutoa sen toisenkin :)
      Paras löytö vähään aikaan tuo matto!

      Poista
  8. Ihan paras löytö ja täälläkin nuuhkitaan aina matot ja jos kirpparimatto tuoksuu mäntysuovalle, niin sydänalassa oikein iloisesti läikähtää. Löysin muuten juuri uuden Kelim-maton meille kirpparilta ja 15e ja tuoksui hyvälle. ;)

    Ihanaa lauantaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto löydöt on parhautta! Jotenkin aina yhdistän puhtaaseen mattoon sen mäntysuovan tuoksun.
      Ihanaa lauantai-iltaa sullekin Tiia <3

      Poista
  9. Vautsi vau, ihan mieletön löytö! Kyllä kirppareilla kannattaa vierailla, ihan muotimatto tähän päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo ja vielä tuollainen, minkä saa jätti pesukoneessa pestyä. Mäntysuovan tuoksu vei mennessään, eikä hintakaan päätä huimannut.

      Poista
  10. Siis mikä hinta tolla matolla!Teit todella löydön. Kaunis on ja sopii teille.Rentouttavaa pääsiäisen jatkoa..nautitaan hiljaisuudesta💛💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köyhän tuuria oli tämä mattolöytö :)
      Ihanaa lauantai-iltaa sinulle Kristiina<3

      Poista
  11. Vau mahtava ja niin edullinen löytö:) Olit oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan;D Mukavaa viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, tämä matto oli selvästi meille tarkoitettu.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin Jael <3

      Poista
  12. Matto sopii hyvin teidän tyyliin. :)

    VastaaPoista
  13. Ihana matto, sopii hyvin <3
    Minullakin on to do -listalla bamburätti :)
    Tunnelmallista lauantai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin hidas kutomaan tuollaista ohutta lankaa, mutta tämän sentään sain suht nopeasti tehtyä.
      Ihanaista lauantai-iltaa Nina <3

      Poista
  14. Ihan täydellinen matto! Ja plussana vielä mäntysuovan tuoksu, sekä edullinen hinta. Huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki oli kyllä kohdillaan tässä matossa, siinä olet oikeassa.
      Ihanaa lauantai-iltaa Reetta <3

      Poista
  15. Hieno löytö. Upea matto. Ja sopii teile hyvin.
    Heleää huhtikuuta, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Tuula. Ihanaa huhtikuuta sinullekin ❤️

      Poista
  16. Todella kaunis matto ja kuten sanoitkin, niin hyvin muodikaskin samalla ^_^ Ihanaa alkanutta huhtikuuta <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnenkantamoinen omi tämän maton löytäminen.
      Ihanaa huhtikuuta sinullekin Salka ❤️

      Poista
  17. Ihana matto eikä ole hinnalla pilattu. Todella siistissä kunnossa ja kivasti sopii teille :) Mukavaa toista pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jani ja ihanaa toista pääsiäispäivää sinullekin ❤️

      Poista