sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Vanha uusi takki



Tuntuu, että on mennyt tämä blogi ihan valittamiseksi vaan.
Sellaista se kai on, kun elämässä tulee vastoinkäymisiä.
Minä saan paljon teiltä tukea, joten kiitos siitä taas kerran.

Tällä kertaa ja oikeastaan pitkästä aikaa, ajattelin tehdä asupostauksen, kääk!
Viime vuoden lopussa löysin itselleni villakangastakin.
Olin ostoksestani oikein onnellinen.


Takki on Elloksen, mutta minä ostin sen Punaisen ristin Kontista.
Maksoin takista 20€.
Tämä on nyt toinen Elloksen takki, jonka saan itselleni kirpparilta. 
Ostin syksyllä sateenkestävän takin itselleni 9€:lla.

 (Takki Ellos/kirppis, farkut Lindex, kengät Vagabond/kierrätys)

Tämä takki on juuri sopiva kauppareissuille tai vaikka tällaiselle Helsinki päivälle, jota olin eilen viettämässä.
Käytiin besu Tarun kanssa katsomassa Pitch Perfect 3 elokuva.
Taattua laatua, hervottoman hauska, hyvää musiikkia ja huumoria täynnä oleva leffa.
Olen tykännyt kaikista osista ja nämä leffat ovat minun leffalistojeni kärjessä.


Ettei tämä nyt menisi ihan normaalipostaukseksi, niin tässäpä vähän piristyskuvaa.
Kyllä siinä silmät on ymmyrkäisinä, kun saa kosketella Batmanin ja Supermanin reisilihaksia :)

Kiitos Taru kaikista näistä kuvista.

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille, huomenna olisi taas paluu arkeen!


50 kommenttia:

  1. Hyvä löytö! Mukavaa sunnuntaita ennen paluuta arkeen -se on itsellänikin edessä huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle ja mukavaa paluuta arkeen!

      Poista
  2. Arki alkaa huomenna meilläkin - onneksi tänään on sunnuntai. Mukavaa sunnuntaipäivää! (ja kivan näköinen takki :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli sunnuntai ja kiva sunnuntai olikin.
      Mukavaa iltaa ja paluuta arkeen myös!

      Poista
  3. Hyvä löytö tuo takkisi ja näyttää kivalta sun yllä! Olipas sulla mahtavat reidet käsissä ;) Mukavaa arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä mielellään tuollaisia reisilihaksia puristelee :D
      Ihanaa iltaa sinulle Pirkko <3

      Poista
  4. Hyvä kirppislöytö Outi! Sopii sinulle ja hauska tuo shaalikaulus.
    Kyllä sitä nyt ollaan niin into piukeana siellä Batmanin ja Supermanin välissä - hauska kuva. Teillä oli Instan perusteella ihan huippu päivä Tarun kanssa :)
    Aurinkoista sunnutaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarun kanssa on aina hauskaa, silleen takuuhauskaa :)
      Ihan piparina noista reisistä tuossa kuvassa :D

      Poista
  5. Mahtava löytö ja kuullostipa teidän päivä ihan täydelliseltä. Bestikset rulettaa <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bestikset on ihan parhautta, niin kuin ystävät yleensäkin.
      Ihanaa sunnuntaita Taru <3

      Poista
  6. Ihana takki ja ihan huippu tuo viiminen kuva! 😄

    Iitski

    https://naissanelioissa.wordpress.com

    VastaaPoista
  7. Todella kiva takki, sopii sulle loistavasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuommoinen parempi takki, aina tarpeellinen omistaa.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Jonna <3

      Poista
  8. Hih aika veikeä ilme tuossa batmanin ja supermanin keskellä. Kivan näköinen takki. Iloa uuteen viikkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tuollaiset Supersankarit saa naisen sydämen aina väpättämään onnesta :D
      Ihanaa alkavaa viikkoa sinullekin Outi!

      Poista
  9. Hieno löytö! Ja tuo viimeinen kuva - ihana <3
    Tsemppiä arkeen - itse tiedän jo, että ensi yönä ei nukuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen niin tyytyväinen tähän ostokseen.
      Tsemppiä arkeen myös sinulle, parin tunnin unilla varmasti pitää huomenna suoriutua. Laitoin saunan, jos vaikka nukuttaisi paremmin.

      Poista
  10. Kiva löytö! Miksen mä löydä mitään kivaa kirpparilta koskaan? Ehkä tarttis useammin käydä :)

    Elokuva- ja kaupunkipäivä kaverin kanssa on ihan parhautta. Täytyykin pikaisesti toteuttaa omansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät ja heidän kanssa vietetty aika on kultaakin kalliimpaa.
      Välillä sattuu tuuri tällaisten löytöjen kanssa, varsinkin tällaiselle isokokoisemmalle.
      Ihanaa viikkoa sinulle Tuija <3

      Poista
  11. TUo viimeinen kuva on ihan paras!!! Ja takki on HIENO!!!!!
    Itsekin olen tehnyt erinomaisia löytöjä kirppiksiltä. Jos huomenna taas tekisi kierroksen ajan kuluksi....
    Mukavaa uutta alkavaa viikkoa sinulle Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa seuraava kierros mennä ensi viikonloppuun. Takki on kyllä todellinen löytö, sopivan klassinen malli.
      Mukavaa viikkoa sinullekin Satu <3

      Poista
  12. Tosi hyvän näköinen tuo takki, ja sopii niin sinulle,mahtava löytö:) Hauskat kaverit sulla tuolla leffateatterissa;D
    Oikein hyvää alkavaa viikkoa ja tsemppejä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeiden supersankareiden väliin pääsin.
      Ihanaa viikkoa Jael <3

      Poista
  13. Tosi kiva takki! Komeitten miesten väliin pääsit... Mukavaa uutta viikkoa, Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki oli kyllä yksi parhaita löytöjäni viime vuonna.
      Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  14. Ihana takki! Tykkään ihan hirveesti noista kukonaskelkuvioista (vai onko ne sen nimisiä??). Ja kauluksesta. Ja sitäpaitsi takki on vekkulin mallinen, joten se sopii senkin puolesta sulle hyvin, koska olet vekkuli itsekin :),

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vekkulilla vekkuli takki...Olisikohan se syy, että takin kanssa kohtasimme?
      Ihanaa viikkoa sinulle Annukka ihanuus <3

      Poista
  15. yleensä inhoan villakangastakkeja.mutta tuo on hieno sinulla ja voisin ostaa samanlaisen itsellenikin.sopii hienosti sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Minulla ei vuosiin olekaan ollut villakangastakkia, mutta tähän malliin ja kuosiin ihastuin heti.

      Poista
  16. Näytät kyllä tosi hyvältä, niin hiukset, meikki kuin vaatteetkin, todella upea tyyli kerrassaan! Positiivissävytteistä uuttaa viikkoa, luin aiemman postauksesi työhuolista, tsemppiä ihan valtavasti ja maailman kaikkeudelta supervoimia - jos kaikkeen ei löydy heti vastauksia, niin vastaukset ja ratkaisut varmasti tippuvat ja tulevat eteen selkeinä kun niiden aika on : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, että kaikki palat loksahtaa paikoilleen pian. Kiitos tuhannesti ihanista sanoistasi. Tuo takki on kyllä yksi minun lempparilöydöistäni. Tukkakin oli vähän uudella tavalla laitettu, joten onnellisena otan tuostakin kehut vastaan.
      Mukavaa viikkoa sinulle Heli <3

      Poista
  17. Makeet kuvat ja vimonen on ihan super <3
    Takki on ollut hyvä löytö! Sopii sinulle kauniisti.
    Iltahalit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää haleja, kiitos! Virtuaalihalit tuleekin tarpeeseen. Viimeinen kuva on vaan niin mua :D

      Poista
  18. Kaunis, klassinen takki :) Kirppikseltä melkeinpä tekee parhaimmat takkilöydöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime aikoina olen kyllä löytänyt kirppareilta hyviä takkeja. Uuden talvitakin sain kuitenkin Lindexistä. Pakko olla tosi paksu takki, että pystyy hoitolasten kanssa pihalla seisoskelemaan ilman vilustumisen vaaraa.

      Poista
  19. Voi kun kivan takin olet löytänyt.
    Minäkin ostan paljon naisten vaatteita Ellokselta ja sä olit vielä löytänyt takkisi kirppikseltä. Ei ole 20 e paljon tuollaisesta takista.
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kyllä tosiaan hinnalla pilattu tämä takki. Uutena olisi maksanut 90€. Tätä takkia ei selvästi ole paljon pidetty, joten tosi hyvä löytö kyllä.
      Mukavaa viikkoa sinullekin Piia <3

      Poista
  20. Ihanan nuorekas asu! Sopii sinulle todella hyvin. Onnellista ja rakkaudentäyteistä alkanutta vuotta koko teidän perheelle! -Raija- ps. Olen lähdössä lauantaina viikoksi Marrakechiin. Missä kannattaa ehdottomasti käydä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse käynyt Marrakechissa, mutta olen kuullut kehuttavan tori aluetta, eli Souk aluetta sekä Jardin el Harti puutarhaa.
      Oikein ihanaa matkaa sinulle Raija <3

      Poista
  21. Tosi ihana takki ja eläköön kirpparit. <3 Täälläkin yksi ihana kirpparitakkilöytö, josta en luovu, vaikka napit ei oikein menekään kiinni. Eilen käytiin koko perheen voimin katsomassa sama leffa ja tykättiin niin paljon, että katsottiin illalla vielä ykkönen ja kakkonen. Leffoista tuli niin hyvälle mielelle.

    Ihanaa uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään noista Pitch Perfect leffoista ihan tosi paljon. Oli kyllä hitsin hauska tämä viimeinenkin. Tosi hyvää musiikkia leffa täynnä.
      Ihanaa viikkoa myös sulle Tiiuli <3

      Poista
  22. Oikein kivaa alkanutta viikkoa Outi! :)

    VastaaPoista
  23. Olipa kiva kuulla arviosi Pitch Perfectin kolmososasta. Kaksi ensimmäistä oli tyttären kanssa kiva käydä katsomassa. Jospa tämän kolmannen aivan itsekseen menisi hihittämään. Hyviä löytöjä olet tehnyt! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sai kuule nauraa taas kyyneleet silmissä. Ihan huippuleffa.

      Poista
  24. Kiva löytö, kirppikset on välillä oikeita aarreaittoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppiksiltä voi tosiaan löytää vaikka mitä. Välillä ihan mietityttää, että miten joku on raaskinut luopua tavaroistaan.

      Poista