tiistai 30. tammikuuta 2018

Maanantai töissä



Ajattelin teillekin kertoa millainen oli työpäiväni eilen.
Mitä maanantai piti sisällään, mitä touhusi lähihoitaja/lastenhoitaja ryhmäperhepäiväkodissa?
Pohjatiedoksi sen verran, että meidän ryhmis on kaksi kerroksinen, kolme makuuhuonetta yläkerrassa, kaksi pesuhuonetta ja wc:t, sekä iso avoin tila alakerrassa sekä keittiö.
Lapsia ryhmässä on 12, ikähaarukalla 1v-4v.
Tällä hetkellä ei ole ketään eskariin lähtijää, mutta meillä tosiaan ollaan hoidossa siihen esiopetukseen asti.

Aamu alkoi 20 minuuttia ennen virallisen vuoron alkua, eli klo: 7.40.
Menin töihin etuajassa ja sehän tarkoittaa sitä, että työt alkavat heti kun oven avaat.

Otin lapsia vastaan ja työkaveri tarjoili heille aamupuuroa.
Syötin puuron yhdelle pikkuiselle, joka ei vielä osaa itse syödä kunnolla.
Samalla höpöteltiin hoitoon tulevien lasten kanssa ja vaihdettiin kuulumisia vanhempien kanssa.

Aamupalan jälkeen pissatukset ja ulos pukeminen.
Ulkoilemassa oltiin jo puoliyhdeksältä.
Meillä ulos mennään ajoissa, koska muutama lapsi tulee hoitoon valmiiksi ulkovaatteet päällä.
Eipähän tarvitse edestakaisin vaatteita laitella.
Kolmas työntekijä saapui töihin ja suoraan ulkoiluun :)

Sisällä lapset saivat leikkiä omilla leluilla, koska meillä oli lelupäivä.
Aikuiset pyörivät selvittelemässä muutamia ristiriitatilanteita ja seurasimme leikkejä.
Leikit sujuivat tosi hienosti tänään ja me aikuiset ehdimme hyvin havainnoida lapsia heidän leikkiessä.
Ennen ruokailua pidettiin vielä ruokapiiri, jossa kerrottiin viikonlopun kuulumiset ja mietittiin, minkä kuvan maalaisin takapihan oven ikkunaan.
Näettä kohta mikä voitti äänestyksen.

Meillä ruoka tuodaan erään koulun keittiöstä, sieltä saamme myös maidot ja tilatut ruokatarvikkeet.
Me hoitajat valmistamme aamupuuron lapsille, teemme välipalaksi voileivät ym. keittiöhommat.
Tiskit hoidetaan myös meillä.

Kävimme syömään yhdentoista aikoihin.
Olin vessavuorossa, eli katsoin, että kaikki lapset kävivät wc:ssä ja muistivat pestä kädet.
Pienille vaihdettiin vaipat.
Lapset saivat vielä lukea kirjoja tai piirtää hetken aikaa.
Siinä vaiheessa kun kirjoista tuli ilmakitaroita, olikin aika siirtyä nukkareiden puolelle.
Meidän ryhmiksessä lapsia nukkuu kolmessa eri huoneessa, joten kaikki aikuiset siirtyivät nukutushommiin.

Tänään oli hyvä päivä ja kaikki lapset nukahtivat nopeasti.
Jätimme nukkareiden ovet raolleen ja hipsimme alakertaan pitämään tiimipalaveria.
Nämä palaverit pidetään aika pikaisella aikataululla, koska ensimmäiset höpinät ja itkut kuuluvat yleensä jo tunnin unien jälkeen.
Palaverissa kirjasimme tärkeitä juttuja ylös ja vastasimme kahteen nettikyselyyn koko tiimin voimin.
Normaalistihan meistä hoitajista yksi on yläkerrassa valvomassa unta koko nukkarin ajan.

Pian aika olikin jo kulunut niin, että pääsimme herättelemään ne viimeisetkin nukkujat.
Taas pissailtiin ja pääsipä tämä vessavuorolainen niitä kakkojakin pesemään :)
Välipalan aikana aloin minäkin maalailuhommiin.
Työkaveri nappasi salakuvan minusta ja tekstinä oli "Taiteilija työssään" :)
Lasten lisäksi parasta minun työssäni ovat työkaverit, jotka antavat minun höseltää näitä omia juttuja <3



Voittajaksi selviytyi Lego ukkeli.
Piirsin ensin äärirajat tussilla ikkunaan.
Tämän jälkeen maalasin joitakin yksityiskohtia mustalla askartelumaalilla.
Sitten maalasin kasvot ja kädet keltaisella, paidan punaisella ja housut sinisellä.
"Toi on Outi tosi hieno", sanoi hoitolapsi.
Eipä sitä muuta tarvitsekaan, tämä hoitotätikin on tyytyväinen.


Lähdimme ulos heti kolmen jälkeen.
Olikin tosi hyvä ulkoilusää.
Kotiin pääsin lähtemään klo: 16.20.
Olin kotona jo ennen viittä, vaikka kävinkin kaupan kautta hakemassa ruokatarvikkeita kotiin.
Minähän polkaisin työmatkat ihan ennätysvauhdilla :)

Sellainen oli tämän hoitotädin maanantaipäivä!
Tänään taas uusiksi, mutta nyt minä olen keittiövuorossa.
Ihanaa tiistaita kaikille <3


38 kommenttia:

  1. Hauska lukea mitä sinun työpäiväsi pitää sisällään. Koko ajan jotain touhua menossa 😉 ja varmasti yksikään päivä ei ole samanlainen. Hienon lego hahmon taiteilit ikkunaan.
    Mukavaa työpäivää tänäänkin❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa juttu mikä on samaa, on päivärytmi. Aina sattuu ja tapahtuu kivoja ja ei niin kivoja juttuja. Lego ukkelit on nyt tosi in meidän ryhmiksessä :)
      Ihanaa päivää sinullekin <3

      Poista
  2. Päiväkodin normipäivä on ihana. Vielä kun ei tarvitsisi käyttää aikaa niin paljon paperitöihin. Olen jonkun verran tehnyt keikkaa päiväkodeilla ja nautin kyllä päivistä kovasti. Vuoropäiväkoti-elämä ei sitten ollutkaan minun juttuni... Ihanaa, että teet noita "omia höösäyksiä". Antavat ympäristöön ihanan silauksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperihommia tosiaan riittää, mutta aika niiden tekoon on kyllä usein kortilla. Ei taitaisi olla minunkaan juttu tuo vuoropäiväkoti, mutta onneksi niihinkin löytyy vuorotyöstä tykkääviä hoitajia.
      Ihanaa tiistaita sinulle <3

      Poista
  3. Tää oli kiva ja ihana nähdä Outi vauhdissa, parasta on varmasti lapset ja se että saat luoda ja askarrella töissä välillä kivoja juttuja. Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mainitsemasi asiat on kyllä tosi tärkeitä. Mulla on vielä ihan huippumimmit työkavereina, niin voi tosiaan sanoa, että suurimmaksi osaksi työhön meno on vain kivaa.
      Ihanaa päivää myös sulle Tiia <3

      Poista
  4. Työpäivääsi mahtuu yhtä ja toista eikä varmaan kovin montaa rauhallista hetkeä päivässä ole. Uskon että työpaikkasi on kodinomainen ja lapsien kanssa on mukava puuhailla. Mutta sitten tulee mieleen nuo kurahousujaksot! On siinä pukemista ja pitkää pinnaa varmaan tarvitaan.

    Arvokasta ja tärkeää työtä me hoitajat teemme. Sinä ja monet muut lasten parissa ja minä monien muiden kanssa vanhusten kanssa!

    Oikein ihania kevättalven päiviä sinulle ja lapsille, sekä Lego-ukolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurahousukelejä ei kyllä kukaan kaipaa. Siinä on kädet koetuksella. Meillä onneksi vain 12 lasta kun päiväkodeissa ryhmässä voi olla autettavia jopa 23. Lasten kanssa on aina kiva touhuilla <3
      Me hoitsut kyllä ansaittaisiin enemmän arvostusta meidän työstä. Tsemppiä sinullekin omiin hommiin <3

      Poista
  5. Ihana työpaikka, kun saa oikein taiteilla ikkunaan :). Ja nauratti ne ilmakitaroiksi muuttuneet kirjat :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule niistä ilmakitara kirjoista kuuluu tosi kova ääni...ei hoitotädin korvat meinanneet kestää :D
      Luvalla saan piirrellä ikkunoihinkin, ihan huippua!

      Poista
  6. Tosi mielenkiintoisen ja vaihtelevan kuuloista työtä. Vaikka työrytmi tavallaan olisi päivittäin aina sama, ei samanlaisa päivää taatusti ole! :D

    Mukavaa päivää Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä tosiaan ole kahta samanlaista päivää. Aina sitä jotain uutta pukkaa jokaiseen päivään.
      Ihanaa tiistaita Jonna <3

      Poista
  7. Kiva kuulla päivästäsi, siksikin kun oma pojantytär on päiväkodissa, niin kuulee vähän miten se päivä on aikataulutettu yms. Aika samanlaisella rytmillä varmaan mennään muuallakin. Teillä on kyllä paljon myös muutakin kuin "hoitotehtäviä". Mukavaa loppuviikkoa töissä ja vapaa-ajalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä muita hommia on välillä vähän liikaa, mutta tähän asti on selvitty niistäkin :)
      Aika sama aikataulu taitaa olla monessa paikassa, mutta tuohon aamu-ulkoiluun monessa paikassa lähdetään vasta yhdeksän jälkeen.
      Mukavaa tiistaita sinulle <3

      Poista
  8. Tätä oli mukava lukea. Minä ainakin monesti mietin, millainen päivä pk:ssä mahtaa olla hoitajien näkökulmasta. Kyllä siihen päivään mahtuu tosi paljon kaikenlaista. Itselläni on lyhyt kokemus eskarissa toimimisesta, siellä olosta tykkäsin todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolista työtähän tämä on. Aikataulut on välillä vähän kovilla, mutta lasten tyytyväisyys ja halit meille hoitajille korvaa kyllä monta ikävämpää asiaa.

      Poista
  9. Kyllä mahtuu tohinaa sinun päivääsi, mutta kivaa tohinaa <3, juuri kuten sanoit lasten halit ja tyytyväisyys varmasti palkitsevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyytyväiset ja halailevat lapset on kyllä iso syy, että tätä työtä jaksaa tehdä.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Reetta <3

      Poista
  10. Olipa kiva lukea työpäivästäsi tarhassa. Paljon kaikenlaista, väsyttävää, mutta varmaan myös ihanaa touhuta lasten kanssa. Onko teillä myös miespuolisia hoitajia? Poikanihan on myös päiväkodissa töissä, ja tykkää siitä paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole ja me tosiaan ollaan ihan tällainen yhden ryhmän yksikkö. Muutamissa päiväkodeissa on miehiä hoitajina ja erityisopettajina.

      Poista
  11. Tosi kiva postaus. Sinun työpäivääsi kuuluukin monenlaista. Me sitten yläkoulussa jatketaan noitten "taimien" kanssa erinäisten vuosien jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin juuri pojan koulussa käymässä ja sanoin miehellekin, että siinä on kyllä työ, jota en usko, että jaksaisin. Hyvä sinä ja kaikki opettajat!

      Poista
  12. Tämä oli kyllä mielenkiintoista luettavaa! Joskus olisi mielenkiintoista pörräillä katossa ja seurata mitä siellä päiväkodissa päivittäin tapahtuu, kun joka päivä tulee uusia sanoja, ilmeitä ja hassutuksia - teette kyllä hoitajina yhtä tärkeimmistä ja vastuullisimmista töistä, toivottavasti se huomioitaisiin myös palkassa paremmin joku päivä <3 Palkitsevaa toki kun saa lapsilta sen oman 'kiitoksensa'joka päivä, onneksi saatte luovia ja laittaa omia ideoita käytäntöön joka päivä niiden pakollisten rutiinien välissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilta tosiaan se tärkein kiitos tulee, mutta on sitä muiltakin kiva välillä kuulla. Hoitajien ja opettajien työt on sellaisia, joista todella harvoin saa kiitosta. Hoitajien palkat kaikilla aloilla on myös naurettavan pienet, suhteessa siihen, että hoidetaan kuitenkin ihmisiä.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Heli <3

      Poista
  13. Yhdyn edellisiin kommentteihin. Olipa kiva lukea työpäivästäsi. Ja tuo Lego-ukkeli on huikea. Teki melkein mieli alkaa itsekin maalailemaan työpaikan ikkunaan kuvioita. Ei olisi meillä pomo ehkä ymmärtänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tosiaan toi ei ois se juttu, mitä kannattaa siellä sun työpaikalla piirrellä ikkunaan :D
      Ihanaa keskiviikkoa Jani <3

      Poista
  14. Ihana päivä <3
    Kuullosti niin tutulta. Minä olen ammatiltani seurakunnan lastenohjaaja, mutta olen työskennellyt kunnallisella puolella päiväkodissa. Se oli tosi mukavaa aikaa, lapset ovat ihan parhaita <3
    Mukavia työpäiviä Outi-ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on niin hauskoja tyyppejä. Joka päivä saa kikatella heisän jutuilleen.
      Ihanaa helmikuun alkua Nina ❤️

      Poista
  15. Hieno lego-ukko. Hyvää loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  16. Olipa kiva lukea työpäivästäsi!

    T: melkein kollega eli sairaanhoitaja perhepäivähoitaja

    VastaaPoista
  17. Voin vain kuvitella, että vuahtia ja vaarallisia tilanteita teillä riittää koko päivän ajaksi. Noin pieniä lapsia, olisin varmaan ihan poikki, vaikka lapset ihania ovatkin. Ihanaa kun olette olemassa, niin tärkeä työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin olen aika väsynyt välillä.
      Olisi niin ihanaa saada enemmän arvostusta tästä työstä. Onneksi lapsilta saa heti kiitosta ❤️

      Poista
  18. Meidän vanhempi tyttö oli aikoinaan ryhmiksessä ja liputan kyllä tämän hoitomuodon puolesta! Myöhemmin kokeiltu nuorempien kanssa pk ja pph mutta ryhmis ehdottomasti mukavin. Pieni ryhmä mutta kolme hoitajaa, silti kodinomainen. Sääli että ryhmiksiä on enää niin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vielä niin onnekas, että saan tehdä töitä ihan mahtavien työkavereiden kanssa. Ryhmiksiä ei saisi lopettaa, vaan lisätä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle

      Poista
  19. Onpas teillä tosi mukavan kuuloista arkea päiväkodissa, että tuntuu että kaikki luistaa hyvin. Mäkin olen itse myös lähihoitaja, mutta vanhusten hoidossa. Tuo lego-ukkelihan on myös todella hyvä, hienosti tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi. Tällä hetkellä arki onkin vähän erilaista kun lapsia lähti eskariin ja uudet tulokkaat ovat ihan pikkuisia. Vaatii vähän soveltelua, mutta hauskuutta ei kuitenkaan puutu ❤️

      Poista