maanantai 18. joulukuuta 2017

Mustikanvarpukranssi



Halusinpa minäkin tehdä meidän kotiin mustikanvarvuista uuden kranssin.
Kerron jo etukäteen, että en ole koskaan vastaavaa tehnyt, joten olkaa armollisia :)

Yhtenä iltapäivänä pääsin töistä jo puolikolmelta ja ajattelin, että nyt ehdin hakemaan varpuja lähimetsästä, ennen kuin tulee pimeää.
Nappasin mukaani pienen muovipussin ja sakset.
Napsin varpuja pikkupussillisen ja innoissani palasin niitä kotiin käsittelemään.


Tein varvuista pieniä nippuja ja kiinnitin ne metallisella korulangalla.


Kääntelin valmiiksi katkotusta puusta kranssiin pohjan ja kierittelin sen ympärille rautalankaa.


Varasin myös Kontti kirpparilta ostamaani helminauhaa koristeeksi.
Helminauhan olen ostanut kilohinnalla askartelupuolelta, eikä tuo tainnut edes paria euroa maksaa.

Sitten aloittelin varpunippujen kiinnittämisen kranssipohjaan. 
Kranssin tekoa näytettiin Strömsössä ja sanottiin, että kranssi pitää aina koota myötäpäivään.
Minä sitten yritin tätä ohjetta noudattaa, kun niin kerran Strömsössä sanottiin.
Pian huomasin, että eihän nämä minun varpunippuni riitä, tarvitsisin ainakin 6 nippua lisää.
Ei muuta kun kengät jalkaan ja sakset kouraan.
Tietenkin tässä ajassa oli ehtinyt jo tulla pimeää.
Onneksi muutaman asunnon takapihat ovat metsään päin ja heidän ikkunoistaan loisti valo.
Tämän valon turvin sain kerättyä tarvittavan määrän varpuja lisää.
Kurkataanpa nyt, millainen kranssista sitten tuli!


Noita varpuja olisi voinut vähän siistiä, mutta itse tykkään tästä tällaisena enemmän.
On tekijänsä näköinen, sekaisin ja pörröinen :D


Varpukranssissa on hyvää se, että se ei rapise ja pysyy vihreänä todella pitkään.

Ihanaa viikon alkua teille kaikille <3



36 kommenttia:

  1. Hieno tuli. Pitäisi joskus kokeilla tuon tekoa. Mukavaa viikkoa, Outi!

    VastaaPoista
  2. Sekaisin ja pörröinen, Hih ihana sinä! 😊
    Tosi kivaa maanantaita Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen minä olen :)
      Kivaa maanantaita myös sulle Marina <3

      Poista
  3. Eipä kuule ole moitteelle sijaa. Tuohan on oikein hieno!
    Ihan kiinnostaisi itsekin kokeilla, vaikka olen kaikkea muuta kuin askartelua harrastava ja näppärä. Ei voi olla kovin vaikeata?
    Kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut vaikeaa tehdä, mutta vähän aikaa vievää kyllä.
      Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  4. Kiva idea taas! Maalla viimeksi katselin mustikanvarpuja mietiskelin miten kranssi tehdään, mutta jäi silloin ottamatta niitä talteen. Mustikkaa kasva tosin ihan kodinkin lähellä, jos vaikka saisin kimmokkeen tästä kokeilla itsekin kranssin tekoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on metsä tuossa etuovea vastapäätä, joten tarvikkeet oli tosi lähellä :)
      Ei muuta kuin testaamaan!

      Poista
  5. Sanonko että ihan mieletön, me like. En olisi tätäkään itse keksinyt tehdä kyllä. Ihanaa uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti, itsekin tähän tykästyin. Tuolla tuo kranssi nyt kaunistaa meidän keittiötä.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Tiia <3

      Poista
  6. Voi mahdoton miten hieno siitä tuli, tosi kaunis. Nyt tekis mieli samanlaista, mutta noinkohan viitsin lähteä metsään rämpimään kun siellä on luntakin jo niin paksusti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään juuri katselin, että lisää varpuja saisi nyt helposti metsästä, kun täällä ei ole nimeksikään lunta.
      Ihanaa viikkoa sinulle Sude <3

      Poista
  7. Hieno ja näistä kransseista tykkään erityisesti. helminauha <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helminauha teki kranssista aika juhlavan. Näissä on ihanaa se, että pysyvät vihreinä tosi kauan.

      Poista
  8. Ihanan persoonallinen kranssi! Voisin itsekin kokeilla, mutta kun on varpujen päällä melkein puoli metriä lunta. Jospa muistan ensi vuonna. Ihanaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä teet sitten varpukranssin teillekin :) Täällä tosiaan on niin vähän lunta, että toiseenkin kranssiin saisi metsästä vielä varpuja.

      Poista
  9. Todella kaunis varpukranssi! <3

    Mukavaa viikkoa Outi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna ja ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  10. Hauska "ei se oo niin justiinsa"-kranssi. Just söpö <3

    Ja hieno uusi banneri! (Voi toki olla, että on ollut jo jonkun aikaa, mutta olen ollut (työ)reissussa, joten on jäänyt blogeissa poikkeilematta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo banneri nyt kovin kauan tuossa ole ollut, kiitos kehuista <3
      Ei se oo niin justiinsa, vois olla mun motto tuunaissa :)

      Poista
  11. Sä oot vaan luovuuden kuningatar. Ihanaa viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Taru, olipa kauniista sanottu <3
      Ihanaa viikkoa myös sulle!

      Poista
  12. On kaunis! Äiti toi viimeksi meille samanlaisen, oli spraymaalannut hopean väriseksi. Minusta on kaunis kun jättää trimmaamatta liikaa, eli juuri tuollaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Voi vitsit mikä idea spraymaalata tällainen. Taidan tehdä vielä toisen ja spraymaalata sen :)

      Poista
  13. Tulipa siitä kaunis! Taidan itsekin kokeilla. Katsoin myös sen Strömsö-jakson ja innostuin jo siitä ja tästä vähän vielä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin testailemaan. Kivaa oli tehdä jotain, mitä ei ole ennen tehnyt!

      Poista
  14. Upea on! Mua niin harmittaa, kun kovasti taas vannoin tekeväni jonkinlaisen kranssin, mutta ei vaan ole aika riittänyt. Taidan ensi vuonna kurvata sinun pakeille ja tilata kranssin oveen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tänne vaan! Suunnitellaan joku hieno kranssi ja juodaan samalla jotkut herkkukaffet :)

      Poista
  15. Sekaisin ja pörröinen........hauska viittaus. Minun makuuni kranssi on kivan näköinen.
    Kyllä sä viitsit väkerrellä monenmoista, oot ahkeraliisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen minä olen, mutta sekaisin vain silleen hyvällä tavalla :D
      Kiitos taas Tuija ihanasta kommentistasi ❤️

      Poista
  16. Näyttääpä kivalta! Minulla on ollut jo monta viikkoa mustikanvarpuja maljakossa. Kukkivatkin juuri nyt.
    Ihanaa joumuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain keväällä itselleni kukkivat mustikat. Mustikanvarvut on aina ihania. Mukavaa jouluviikkoa sinullekin Minna!

      Poista
  17. Hieno tuli ❤️ Se on justiinsa noin, että juuri kun pääsee vauhtiin, niin eikö lopu materiaali kesken 😂. Onneksi löytyi loputkin materiaalit kranssi. Tuo on niin totta, että säilyy varisevat tai kauniina läpi talven.
    Minna Kristallikimarasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutenkin tykkään mustikanvarvuista, ne saa niin helposti kukkimaankin. Kauniita lehdillä ja ilman.

      Poista