keskiviikko 23. elokuuta 2017

Rauhassa



Tuli vain sellainen tunne, että nyt pitää vähän rauhoittua!
Suomessa on niin paljon nyt meneillään, asioita joita on hyvin vaikea ymmärtää.
Turun tapahtuma sai koko maan tolaltaan.
Mikään asia ei saa tekoa tekemättömäksi, mikään ei saa meitä ymmärtämään, miksi joku toimii näin.
 Ihminen osaa olla paha.


Miten Turun tapahtumat sitten liittyvät meihin?
No eivät mitenkään.
Ikävä kyllä on ihmisiä, jotka näkevät tämänkin toisin.
Työvarauksia perutaan, päälle syljetään, haukutaan ja kehoitetaan palaamaan kotiin.
Mieheni koti on täällä Espoossa, meidän luona.
Hän on pari kertaa käynyt Turussa, ollessaan töissä markkinoilla.
Juuri tänään laskeskelin, että hän on ollut Suomessa päälle 26 vuotta, eli reilusti enemmän kuin mitä asui ja eli omassa kotimaassaan.
Hän on tullut tänne opiskelemaan, tekemään töitä, olemaan aviomieheni ja lasteni isä, olemaan setä ihanille sukulaislapsillemme.
Miksi siis myös hänen,  niin kuin monen muunkin ulkomaalaisen,  pitää nyt kärsiä jälkiseurauksia Turun kamaluuksista?
Olen niin vihainen tuolle nuorelle miehelle siitä, että hänen tekonsa pilasi monen ihmisen elämän ja sen seurauksena, kylvää niin paljon surua ja vihaa ympärillemme.

Tällaiset viestit facebookin keskustelupalstoilla saavat minutkin pelkäämään.



Tätä viestiä ei kirjoittanut ulkomaalainen, vaan vihainen suomalainen.
Tällainen käytös näkyy joka päivä tuolla kaduilla.
Miten voi vihata jotain ihmistä jota ei tunne?

Tämä on varmaan yksi niistä elämää suuremmista kysymyksistä ja minulla ei ainakaan ole tuohon vastausta.
Minulle suvaitsevaisuus on ottaa ihmiset ihmisinä ja erottaa yksilöt ryhmistä.
Se ei tarkoita, että hyväksyisin väkivallan, raiskaukset tai väärin perustein Suomeen tulemisen.
Suvaitsevaisuus on inhimillisyyttä.

"Inhimillisyys on toisen ihmisen arvostamista, kunnioittamista, loukkaamattomuutta ja hienotunteisuutta. Inhimillisyyttä on myös toisen kuunteleminen ja kiinnostus häntä kohtaan. Jokaiselle ihmiselle on taattava ihmisarvoinen elämä."

On siis aika rauhoittua ja sen tämäkin suvakkihuora (kyllä, sen nimen olen saanut) aikoo nyt tehdä.


Näihin maisemiin!
Rauhaa ja rakkautta <3






36 kommenttia:

  1. Kamala kirjoitus!!!!
    Toivottavasti jää vain tuolle asteelle, vaikkei olisi tarvinnut edes kirjoittaa tuollaista !!!
    Rauhaa toivotaan täälläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuule pitkään mietin, että uskallanko tämän julkaista. Mieheni varsinkin kokee välillä tilanteen kovin ahdistavaksi, siksi ajattelin minäkin rohkaistua ja kirjoittaa julki mitä ajattelemme.
      Rauhallista iltaa!

      Poista
  2. Nyt on pakko sanoa, että millä me suomalaiset kuvitellaan pärjäävämme vanhuksina, entä meidän lapset, väkiluku on laskussa, kuka maksaa eläkkeet. Suomeen tarvitaan maahanmuuttajia ilman muuta, mutta toki me kaikki toivomme, että tarkemmin katsotaan ketä maahamme päästetään. Hirveintä on lukea yleistyksiä tai yleistyksiä muslimeista, kun tämä on kuitenkin äärimmäisryhmän tekoja, eikä mitenkään liitettävissä koko uskontoon. Lisäksi olemme sisäsiittoinen kansa, täynnä kansan tauteja, joten todellakin tarvitsemme uutta verta.

    Olen pettynyt ihmisiin, viha luo vihaa ja tätä puolta on näkynyt. Kirjoitin itsekin aiheesta sivuten, mutta nyt koen, että meidän kaikkien olisi tosiaan hyvä rauhoittua, eikä pelata pahan tekijöiden pussiin myrksyämällä aiheesta suuntaan tai toiseen. Tuli olo, että kohta laitan Facebookin viestin, osaan lukea Hesaria ym. nettisivuja, kiitos ei tätä enää.

    Zemppiä rakas Outi ja miehesi ja perheesi olette yhtä suomalaisia, kuin teidän päälle sylkevä, sairasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kyllä on tosiaan parannettavaa noissa asiakirjojen tarkastuksissa maahan tullessa, mutta se ei olekaan meistä tavan tallaajista kiinni. Ikävää tosiaan, että tällaista pitää kestää vapaassa Suomen maassa. Tilanne on pahentunut tasaiseen tahtiin jo useamman vuoden ajan, oikeastaan siitä asti kun perussuomalaiset pääsivät eduskuntaan. Sitten tuli pakolaiset ja nyt Turku...Toivotaan, että tilanne taas vähitellen rauhoittuisi, toivo on ainoa mitä meillä on.
      Haleja ihanuus <3

      Poista
  3. <3 <3 <3 Eipä tähän sanat riitä. <3 <3 <3

    VastaaPoista
  4. Rauhaa toivon teille ja koko Suomelle! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  5. Mää pelkään suomalaisia ja eritoten suomalaisia miehiä just tän takia. Voimia teille sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikista pahimpia tähän asti on olleet keski-ikäiset naiset, voitko kuvitella?
      Kiitos sinulle <3

      Poista
  6. Rauhaa myös toivotan teille ja kaikille muillekin. Ihmisten kyvyt käsitellä asioita ovat hyvin erilaiset, eivätkä kaikki edes halua kehittyä siinä vaikka potentiaalia olisikin. Tai olla kiinnostuneita asioista niin, että oppivat ymmärtämään uutisia ja ilmiöitä. On vaan helppo mennä sieltä missä aita on matalin, kun lähtökohtaisestikaan ei ole tutustuttu asioihin sen enempää. Tällä kommentoin vihapuheita.
    Rauhaa ja rakkautta <3

    Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihainen saa totta kai olla, mutta se kenelle on vihainen, onkin sitten ihan eri asia. Ihan järkyttäviä kirjoituksia on viime päivät saanut lukea netistä. Kyllä silloin vähän hirvittää kun omaakin henkeä uhataan.
      Rauhallista keskiviikkoiltaa Katri <3

      Poista
  7. Olen niin pahoillani siitä, mitä olette joutuneet kestämään. Ei tässä sanat riitä.

    Voimia, viisautta ja rakkautta kaikille erityisesti sinulle Outi. <3

    VastaaPoista
  8. Ólen surullinen näiden pakolaisvihaajien takia. Mielestäni kaikki ihmiset on samanarvoisia. Voimia teidän perheelle. Olihan se odotettavissa, että joskus terrorismi tulee Suomeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä niin mielellään haluaisi asua lintukodossa. Toivon ja uskon, että sellainen tunne vielä palaa tänne.
      Kiitos kommentistasi Marja!

      Poista
  9. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi tästä:

    "Olen niin vihainen tuolle nuorelle miehelle siitä, että hänen tekonsa pilasi monen ihmisen elämän ja sen seurauksena, kylvää niin paljon surua ja vihaa ympärillemme."

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin se pointti, vihainen voi olla, mutta se vihankohde pitää olla oikea.

      Poista
  10. Aina ihmettelen, mikseivät nämä ihmiset yleistä vaikka savolaisia yhden tai muutama tekemien rikosten perusteella.

    Kuljin tänään ulkomaalaisten bisneskumppanien kanssa kaupungilla ja olin hieman huolissani jos heille tullaan huutelemaan jotain. Kaikki meni kuitenkin hyvin. On todella ikävää mitä sinä ja perheesi -ja moni muukin joutuu kokemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin sitä mielenterveyspotilasta joka ajoi Helsingissä ihmisten päälle, ei kukaan senkään jälkeen ollut tulossa tappamaan kaikkia suomalaisia.
      Onneksi vierailijat selvisivät ilman huuteluja. Mieheni sai tänään myös matkustaa rauhassa bussissa, jee!

      Poista
  11. Kyllä näinä päivinä on saatu lukea niin kauheita kirjoituksia mm. facebookissa ja voin vain kuvitella miltä tuntuu "ulkomaalaisen näköisen" liikkua ulkona ja minkälaisia kommentteja saa vasten naamaa. Miksi pitää yleistää jonkun häiriintyneen ihmisen teot ja mielipiteet koskemaan kaikkia ei-suomalaista syntyperää oleviin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kun joskus oppisi ymmärtämään, tai oikeastaan en halua oppia ymmärtämään tuollaista tapaa ajatella väärin.
      Ihanan rauhaisaa keskiviikkoiltaa sinulle Kristiina <3

      Poista
  12. Voi miten ikävää. Turun tapaus on järkyttävä, mutta on väärin että sivuttomat kuten miehesi joutuvat siitä kärsimään. Tsemppejä ja rauhaa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, toivottavasti tilanne pian taas tasoittuu.

      Poista
  13. Surullista ja todella ikävää. Tsemppiä, Outi.

    VastaaPoista
  14. Tsemppiä teidän perheelle <3! Mä olen ihan sanaton siitä, miten ihmiset reagoivat tähän iskuun. Itseasiassa juuri niin, kuten terroristit haluavat - lietsomalla vihaa ja rakentamalla ennakkoluuloja. Ja sitten syyttömät joutuvat kärsimään huutelusta ja nimittelystä sekä uhkailuista :( En vaan voi ymmärtää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule en minäkään ymmärrä. On todella väärin, että niin moni joutuu nyt olemaan välikätenä tälle järjettömyydelle.
      Mukavaa torstaita sinulle Salka ❤️

      Poista
  15. Terveisiä miehellesi : ihmiset joilla kaikki "ruuvit ei kotona" ja voivat itse itsensä kanssa huonosti , katkeria ja vihasia ovat ne jotka näyttävät vihansa avoimesti ! Miehesi vois vaan ajatella: taas yks suomalainen joka tarvis hoitoa ......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän hän voisi, mutta ymmärrän toki miehenikin pointin, että aina ei jaksa ajatella niin positiivisesti.
      Ihanaa torstaita sinulle Ulrika ❤️

      Poista
  16. Aivan uskomatonta, että tällainen viha asiankuulumattomiin kohdistettuna on mahdollista ja olemassa 2017 Suomessa, tulee niin surullinen olo. Kaikkihan me tuomitsemme järkyttävät terrori-iskut ja emme halua maahan rikollisia, mutta pitää olla melkoinen aivopieru yhdistää ne aivan viattomiin ihmisiin. Toivon teidänkin perheellenne rauhaa, jaksamista ja sellaista elämää, missä voitte hengittää ja elää 24/7 ilman pelkoa, tuhansin sydämin & halauksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ihanasta kommentista. Minä olen suoraan sanottuna ollut yllättynyt, että yhtään negatiivista kommenttia en ole tähän postaukseen saanut.
      Haleja loppuviikkoosi ❤️

      Poista
  17. Olen niin pahoillani teidän puolesta niin kuin surullinen Turunkin tapahtumien takia. Uskomatonta mitä ihmiset täällä somessa kirjoittelevat, mutta onpa mulla lähipiirissäkin yksi ikäviä juttuja jakava enkä minä sille mitään mahda, hävettää vaan niin pirusti hänen puolestaan, joskus olen kysynyt syytäkin. Kaikkea hyvää teille ja koittajaa jaksaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen muutaman ihmisen poistanut kavereistani, koska meidän ajatusmaailmat on niin vastakkaiset. Olisin valmis kuuntelemaan järkeviä selityksiä asioista, mutta sellaisia ei saa ihmiseltä, joka on vakaasti sitä mieltä, että vain hän on oikeassa, eikä osaa eläytyä toisen ihmisen paikalle.
      Ihanaa iltaa sinulle Sari <3

      Poista
  18. Minusta nämä tapahtumat eivät lopu, jos me kostamme toiselle ihmiselle näiden tekojen jälkeen.
    Eikä kaikki ole terroreja, on pakolaisissa paljon hyviä ihmisiä. Me vain liian helposti luulemme että kaikki on samanlaisia kuin Turun tapahtumassa ollut henkilö.
    Minä tunnen muutamia henkilöitä jotka ovat tulleet Suomeen ja ovat minusta hyvin sopeutuneet meidän yhteiskuntaamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että tosi iso osa ulkomaalaisista toimii täällä ihan samalla tavalla kuin me. Sopeutua pitää, mutta omaa identiteettia ja oman kulttuurin rikkauksia pitää vaalia. Tuo Turun tapaus oli järkyttävä.

      Poista