perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kierrätystä kuolaajalle



Kerron nyt teille salaisuuden, jos lupaatte, että ette kerro sitä kenellekään.
En ole koskaan käyttänyt saumuria.
Totta, olen ommellut vaikka ja mitä, mutta saumuri on ollut minulle ihan vieras vempain.
Trikoota ommellessa on saumuri käynyt useinkin mielessä, koska se nopeuttaisi trikoohommia puolella (ainakin puolella).

Voi sitä onnen tunnetta kun omakseni sain saumurin.
Osaanko minä sitä käyttää, leikkaanko sormenpään irti, astunko nyt liian suuriin saumurisaappaisiin?


Ensin pitää kiittää ystävääni Minnaa, jolta saumurin sain, kiitos Minna.
Saumuri oli ollut turhan panttina jo useamman vuoden.
Käytettynä ostettu, mutta täysin toimiva.
Mukana tuli ohjekirjanen ja monta lankarullaa.
Sainpa vielä mukaani kankaitakin.

Seuraavaksi kiitokset ansaitsee pukuompelija ystäväni Mia, joka kävi minulle nuo langat pujottamassa.
En kyllä olisi osannut itse tuota hommaa tehdä.
Kiitos myös oppitunnista, "kuinka käytät saumuria"!
Mia myös vannotti, että en pysty työntämään sormeani tuonne niin, että siitä palanen irtoaisi mukana.

Kaksi päivää ihailin saumuria keittiön pöydän päällä, ennen kuin uskalsin sitä vihdoin testata.
Ajattelin aloittaa helpoista ompeluista, joten kaivoin esille Kierrätyskeskuksesta ostamani pussukan trikookankaita.
Päätin tehdä siskoni pienelle kuolakoneelle (rakas siskonpoika) lisää kuolalappuja.
Siskoni sanoikin, että nämä ovat ihan ehdottomia, ei tarvitse sitten paitaa olla koko ajan vaihtamassa.


Trikoopalasista tein nämä kaksi lappua.
Poitsulla on paljon raitapaitoja ja nämä laput sopivat niiden kanssa hyvin yhteen.


Seilorinallet seikkailevat tässä lapussa.
Kiinnitykseen käytin tarranauhaa, jonka ompelin lappuihin kiinni ompelukoneella.

Loppusanat saumurista:
* nopeaa ompelua
* siisti lopputulos
* trikookankaiden ystävälle
* ei poista sormenpäitä
* osasin heti homman

Ompeluhommien jälkeen onkin hyvä siirtyä pikkuiselle somelomalle.
Olemme tänään lähdössä Karkkilaan.
Tällä kertaa pääsemme osallistumaan ystäväperheen pojan rippijuhliin.
Tiedossa siis leivontaa, kodin koristelua ja muuta mukavaa.
Menoa riittää niin, että en varmasti juuri netissä ehdi aikaani viettää.

Oikein ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille!
Nähdään taas ensi viikolla <3




22 kommenttia:

  1. Onnea saumurista!
    Aivan ehdoton trikoon ompeluun ja muidenkin kankaiden huolitteluun. Tarkka langoituksesta,säädöistä, neuloista ja puhtaudesta, että jälki pysyy siistinä.
    Itsellä oli saumuri, jonka annoin juuri tytölle, kun omat ompelut ovat enää vähäisiä. Täällä päin myös kankaat alkaa olla hinnakkaita, että ompalu ei kannata.
    Kivoja juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hankin usein kankaatkin kierrätyskeskuksesta tai kirppareilta, muuten tosiaan tuo ompelu ei ole kannattavaa. Rentouttavaa touhua se kuitenkin on.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Marketta <3

      Poista
  2. Onnea saumurista. Kätevä vekotin! Mukavaa lomailua ja juhlia, Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Satu. On kyllä tosi kätevä vekotin, ihastuin heti! Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Hienoa, kun uskalsit kokeilla ja hyvinhän se meni. :) Aurinkoista ja hauskaa viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin miten sujui heti tuo käyttö. Mulla oli kyllä erinomainen opettaja tähän hommaan :)
      Ihanaa viikonloppua myös sulle Piiuli <3

      Poista
  4. Hyvä sinä ja onnea saumurista! Olet sä sellainen ompeluvelho :)
    Aurinkoa päivääsi ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marjo. Minä kyllä ihailen Kristallikimaran Minnan taitoja ommella vaikka mitä, että ihan noviisi olen kyllä häneen verrattuna. Tekemällä kuitenkin oppii ja se tekeminen on vaan niin mukavaa.
      Ihanaa viikonloppua muru!

      Poista
  5. Onnea uudelle saumurille ja hienot kipparin kuolalaput teit <3 Ihanaa perjantaita Outi 3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti testattiin lappuja kuolakallelle ja oikein hyvin sopivat ja toimivat :)
      Ihanaa viikonloppua Tiiuli <3

      Poista
  6. Saumuri on ihan melkein ehdoton jos yhtää omepelee...no loppun kirjoitit jo syyt :)
    Ja kaikki sormenpäät ovat täälläkin tallella...ihan jokaisella käyttäjällä :)

    Hyvää lomailua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä niin onnellinen tästä saumurista ja vielä onnellisempi siitä, että osasin käyttää sitä.
      Mukavaa viikonloppua Satu ❤️

      Poista
  7. Minä olen nähnyt saumurin, mutten käyttänyt.
    ystäväni sanoo aina että on ehdoton kone ompelijalla.
    Toi trikoo on varmasti hyvä ommella saumurilla, ainakin minä ajattelen, vaikka en ole kokeillut.
    Hyvä kun tykkäsit koneestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trikookankaan ompelu sujui kyllä ongelmitta ja nopeasti.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Tuija ❤️

      Poista
  8. Itsekään en ole saumurilla ommellut, mutta olen haltioissani katsonut kuinka äitini on kätevästi surruuttanut sillä vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut vaan osaa niin hyvin nämä ompeluhommat. Minä taidan pitäytyä näissä pienissä saumurihommissa :)

      Poista
  9. Onnea ompeluelämän laajenemiselle!
    Itse en käsitöistä tajua mitään, mutta ihailen sujuvasti muiden tekeleitä. :)
    Viikonloppusi kuullostaa mukavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu meni nopeasti ja kivaa oli. Kiitos vaan, nyt pitäisi keksiä, mitä seuraavaksi aion ommella!

      Poista
  10. Kiva kun sait saumurin, kun tykkäät kankaista kaikkea värkätä.
    Ja hienoja tuli heti eka töistä.
    Itse en osaa tehdä mitään käsitöitä, tai syy voi olla myös se etten ikinä uskalla mitään kokeilla.
    Oikein kivaa lomaviikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun testaamaan! Tiedä mikä taituri sinusta kuoriutuisi.
      Aurinkoista sunnuntai-iltaa Piia <3

      Poista
  11. Hienoa jälkeä tuli! itse en ole koskaan käyttänyt saumuria..pitäisi vain rohkeasti uskaltautua kokeilemaan uusia välineitä:) Aurinkoista päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pitäisi uskaltaa enemmän kokeilla asioita mitä ei ennen ole tehnyt. Saumuri on nyt testattu, mitäköhän sitä sitten seuraavaksi :)

      Poista