perjantai 12. toukokuuta 2017

Kiitos Kierrätyskeskus



Montakohan kertaa on täällä blogissakin ollut puhetta minun lempipaikastani, eli Kierrätyskeskuksesta?
Varmasti kymmeniä kertoja.
Minua lähin Kierrätyskeskus sijaitsee Espoon Suomenojalla.
Olen niin usein siellä käynyt, että tiedän tarkasti, mistä lähden mitäkin tavaraa etsimään.

Tämän löydön kuitenkin löysin ihan väärästä paikasta.
Varmasti joku oli meinannut sen ostaa, mutta tullut toisiin aatoksiin.
Minä nappasin tämän heti mukaani ja kurkatessa hintalappua päätös sai sinettinsä.
Hintaa hurjat 1€.


Kuten näkyy, pinta on kärsinyt, mutta itse laatikko on täysin ehjä ja mielestäni ihana!
Minä saan yleensä ideoita niin, että näen jonkin esineen ja näen sen heti valmiina.
Mielituunaus tapahtuu päässäni.


Pientä pintahiontaa ja valkoista kalustemaalia pintaan.
Kolme kerrosta maalasin, että sain pinnasta kauniin.
Minähän en osaa lopettaa ajoissa, joten mielestäni tämä vähän kaipasi jotain lisää.


Helppo ratkaisu!
Tulostin tekstit ja leikkasin ne irti paperista.
Decoupage lakalla kiinnitys lokerikkoon.


No nyt näyttää paremmalta (siis minun mielestäni).
Teksteistä käy selväksi myös, mihin tarkoitukseen tämä lokerikko on.
Usein juhlissa laitan kaikki tarjottavat samalle pöydällä.
Pöydän päässä on sitten lautaset, lasit, aterimet ja servetit pinoissa.
Nyt ei tarvita pinoja, vaan voin laittaa servetit ja aterimet siististi tähän lokerikkoon.


Voi että miten tykkään tästä.
Mitäs mieltä te olette tästä löydöstä ja sen uudistamisesta?

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua!



42 kommenttia:

  1. Hih! Mulla on ihan samanlainen ja tosi, tosi vanha. Meillä se toimii aina ruokailuväline laatikkona silloin jos on enemmän porukkaa ruokailemassa! 😊
    Ajatellut sen maalaamista "yllätys valkoiseksi" jo pitkään, mutta en vain ole tohtinut! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään olisi oikeasti vanhaa maalannut, mutta tuolla pohjassa oli Ikean tarra :)

      Poista
  2. Kaunis ja käytännöllinen siitä tuli. :) Voi että kun jostain sais ostaa sellaset silmälasit, joiden läpi näkis kierrätyskeskuksen tarjonnan samoin silmin kuin sinä! Mulla kun ei tuo mielituunaus tunnu toimivan kuin hyvin harvoin ja silloinkin pitkällä viiveellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi mennä yhdessä kierrätyskeskukseen pyörimään.
      Löytyisköhän sieltä sullekin sellaiset lasit :D

      Poista
    2. Tosiaan, jospa sieltä löytyis! :D

      Poista
  3. Aivan ihana lokerikko ja niin kauniisti tuunattu.
    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
  4. Siis ihan mahtava löytö ja varsinkin tuunaus👍💖 voi vitsi tuollainen täytty laittaa korvan taa jos joskus löytys..
    Mahtavaa viikonloppua Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä onnekas kun tämän löysin.
      Ihanaa viikonloppua Satu ❤️

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nelli ❤️
      Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Hieno tuunausidea taas jälleen kerran! Hyvää viikonloppua Outi❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana Marjo ❤️
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Hyvä löytö ja hienoksi olet tuunannut. Kierrätyskeskukset ovat parhaita ostopaikkoja, valittevasti meillä ovat vaan niin hankaln matkan päässä, että pääsen harvoin käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käyn kierrärissä kerran pari kuukaudessa.
      Harmi, kun teillä se on niin pitkällä kodista.
      Ihanaa viikonloppua Sude ❤️

      Poista
  8. Tosi upea löytö ja ihana lopputulos! Tuollaiset on ihan parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kyllä oikeasti mieltä lämmittää kun löytää jotain edullista ja sitten vielä, että saa siitä muutettua jotain mille on oikeasti käyttöä.

      Poista
  9. Ai kun on taas hyvä idea! Mulla on tuollainen Ikean laatikko korutarvikkeiden säilytyksessä, mutta ei ole oikein sopiva siihen. Aina kun on enemmän porukkaa, mietin, mihin ja miten laitan aterimet ja servetit esille. Nytpä sain sulta hyvän idean, kiitos siitä! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideat kiertämään, aivan loistavaa.
      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  10. Kierrätyskeskukset ovat kyllä mainioita paikkoja,mitä tulee löytöihin,ja vielä parempi,jos sellaisia osaa kunnostaa kuten sinä:) Kaunista viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko siellä Israelissa vastaavia paikkoja kuin nämä kierrätyskeskukset täällä?
      Aurinkoista viikonloppua Jael!

      Poista
  11. Jotain tuon tyyppistä olen kaavaillut meillekin kesäksi terassin pöydälle. Tämä oli kiva tuunaus ja lopputuloskin silmiä miellyttävä. Hienoa uusiokäyttöä jälleen Outi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani <3
      Kokeilen teidän kuvansiirtojuttua juuri täällä. Ensimmäinen meni pilalle, kun puun pinta ei ollut tarpeeksi sileä. Nyt sileä testissä! Toivottavasti tämä onnistuu.

      Poista
  12. Tuosta tuli tosi siistin näköinen. Nyt pysyy hyvin järjestys, ja kiva löytää kerralla esim. syömisessä tärkeät tavarat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän vielä mahtuu noita aika paljon, joten säästyy pöydälläkin tila, kun saa kaikki aterimet ja servetit yhteen paikkaan koottua.
      Ihanaa viikonloppua Tuija <3

      Poista
  13. Loistava löytö ja ihana muutos ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3
      Itsekin kyllä tykkään tuosta lopputuloksesta. Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  14. Tulipa kiva! Hyvä löytö. Mukavaa viikonloppua, Outi!

    VastaaPoista
  15. Sinä olet kyllä super tässä vanhasta uutta-tekemisessä, hatunnosto sille! Aurinkoista viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista Katja. Ihanan aurinkoista viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
  16. Tulipas siitä kiva! Tosi raikas tuo tuunattu look.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna! Itsekin tähän tykästyin.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  17. Tykkään kovasti ja hitsi pitäisi itsekin joskus mennä käymään kierrätyskeskukseen. Kirpparihullu olen, mutta koti on ns. täynnä jo, en ole aikoihin käynyt sielläkään.

    Ihanaa äitienpäivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole käynyt pitkään aikaan kirppareilla. Oliskin kiva pitää sellainen kirppisviikonloppu. Sehän se juuri on, kun ei ole tilaa kaikille ihanille tavaroille :)
      Ihanaa äitienpäivää myös sinulle Tiia <3

      Poista
  18. Onpa todella mainio idea! Ja toteutuskin taas kerran nappikymppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti Pauliina. Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  19. Minä kyllä vähän kadehdin sinun taitoasi nähdä esineiden mahdollisuudet - ja vielä enemmän taitoa toteuttaa tuo näky:)
    Taas kerran hieno esine, jolle oikeasti on käyttöä!
    Hyvää äitienpäivää sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Lady ❤️ ja upeaa äitienpäivää myös sinulle ❤️

      Poista
  20. No sinulta ei kyllä nuo ideat lopu kesken. :) Kadehdittavaa nerokkuutta.

    VastaaPoista