keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Uusia vaatteita


*vaatteet ostettu omilla rahoilla

No nyt on rouvan kevätvaatteisiin saatu lisäystä.
Kauppakeskus Selloon on avattu uusi Zizzin liike.

Zizzi-brändi on tunnettu aidosta kiinnostuksestaan asiakkaita ja heidän tarpeitaan kohtaan. Zizzille tärkeintä on aina seuraavan sukupolven kurvikkaiden naisten persoonallisuuden korostaminen. Upeat muodokkaat fashionistat ovat ylpeitä vartaloistaan ja haluavat siksi myös pukeutua tyylikkääseen ja kurvikkaaseen muotiin. 

Innostuin avajaistarjouksista ja mukaan lähtikin uusi kevättakki ja housut.


Takin väri vei mennessään.
Vielä muutama vuosi sitten, en olisi edes koettanut tämän väristä takkia.
Nyt takki kuitenkin lähti mukaan ja se on  odottamassa lämpimiä säitä.
Takki maksoi 19,90€.
Housut nappasin myös, koska pidän mallista, kuvioista ja hinta oli todella edullinen.
Housut 9,90€.
Luhdan kengät ovat synttärilahja äidiltäni. 
Ne on ostettu Aleksi 13 liikkeestä, hintaa kengillä oli n.17€.

Kävelimme vaikka missä kaupoissa ja kun äiti ehdotti pistäytymistä KappAhlissa, totesin vain, että voin tulla, mutta en minä sieltä koskaan mitään löydä.
No nytpä löysin.
Ostin itselleni rennon collarimekon/pitkän paidan.

(pahoittelen kuvan laatua, aamulla ennen seitsemää meidän eteinen on vietävän pimeä)

Jotenkin paidasta tulee 90-luku mieleen.
Tekee mieli alkaa räpätä Salt n Pepa:n Push it biisiä :)
Paita siis KappAhlista 70% alennuksella, hintaan 15€.
Paidassa on teksti ENJOY TODAY.
Leggarit on Pola merkkiset ja maksoivat 8€.
Tosi mukava asu oli töissä ja siis muutenkin viihdyn, kun ei kiristä tai purista mistään.

Asut kruunaa uudet korvakorut.
Korvikset sain syntymäpäivälahjaksi ystävältäni Miudelta.
Kiitos Miude koruista!


Tällainen pikakatsaus uusiin vaatehankintoihini.

Mitä uutta olet viimeksi hankkinut itsellesi?




38 kommenttia:

  1. Upeita löytöjä! Leggarit taisi olla viimeisin hankintani, mutta oikeasti tarvitsisin kevättakin. Pitää varmaan käydä tuolla Zizzissä siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole ollut vuosiin kevättakkia, olen yrittänyt pärjätä neuletakeilla. Tämä oli kyllä hyvä löytö.

      Poista
  2. Onpa kivoja vaatteita. Zizzi on kyllä kiva kauppa. Ihanaa, että löytyy kauniita vaatteita myös meille muodokkaille naisille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ihanaa löytää jotain uutta itselleen. Zizzissa oli vaikka mitä ihanaa.

      Poista
  3. Onpa erityisen kiva takki! En tiennytkään että Zizzi on tullut Espooseen, taidan itsekin sujahtaa sinne käymään! Kiitos vinkistä :) Olen viimeksi hankkinut vaatteita...kaikille muille perheenjäsenille paitsi itselleni. Ehkä olisin jotain pientä ansainnut ;)

    Iloista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siinä käy, että muut menee aina meidän äitien edelle. Nyt Zizziin löytöjä tekemään.

      Poista
  4. Tosi kivoja vaatteita. Tuohon collariin ihastui täysin.
    Kirpparilta on tarttunut pari tunikaa mukaan. Piristystä niistäkin saa kotivaatetukseen.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparilta olen itsekin tehnyt hyviä löytöjä.
      Ihanaa viikkoa Marketta ❤️

      Poista
  5. Kivoja vaatteita kaikki, sopii sulle hyvin. Minustakin toi takin väri on tosi kiva. Oikein hyvää keskiviikko päivää Outi sulle sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätin itsenikin tykästymällä takkiin.
      Aurinkoista viikkoa Piia ❤️

      Poista
  6. Oletpa tehnyt hyviä ja edullisia löytöjä! Tuo collarimekko ja leggarit näyttää ihanan rennolta asulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rennot asut on plussaa mun työssä lastenhoitajana :)

      Poista
  7. Kauniit vaatteet ja korvikset! :)
    Viimeisin hankinta itselleni taitaa olla uudet lasketteluhanskat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeellinen hankinta ollut sinullakin.
      Aurinkoista viikkoa Taina ❤️

      Poista
  8. Takki on aivan ihanan värinen ja hei multakin löytyy miltei vastaava collage. :) Aurinkoa päivään Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa saada uutta edullisesti.
      Mukavan aurinkoista päivää myös sinulle Tiia ❤️

      Poista
  9. jaa a että mitä olen hommannut itselleni viimeksi. Varmaan jonkun paidan kirpparilta. Ei tule käytyä vaatekaupoissa saati itselleni ostamassa jotakin. Mutta kyllä pitäisi itseäkin piristää välillä. Kivat löydöt olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua piristi kummasti kun löysin halvalla itselleni vaatetta. Yleensä ostelen aina lapsille vaatteita ja unohdan itseni :)

      Poista
  10. Ihania vaatteita olet löytänyt ja tosi edullisesti. Tykkään varsinkin tuosta takista. Onneksi meilläkin on Jyväskylässä Zizzi, mutta normaalihinnat ovat kyllä aika suolaiset. Ainut kauppa täällä, josta löytää nuorekkaita isoja kokoja, tytön kanssa tykätään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo takki taisi olla kyllä oikealta hinnaltaan 50€ ja housutkin olisivat ilman alennusta maksaneet 35€. En olisi kyllä oikealla hinnalla raaskinut niitä ostaa.

      Poista
  11. Kivan pirteä kevättakki ❤️ ja housujen kuosi kiinnostava.
    Sopii sinulle ja tuo "PikkuMyy" nuttura myös.
    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
  12. Kivoja vaatteita oletkin löytänyt. Takin väri on upea.

    VastaaPoista
  13. Tollanen collarimekko olis just ihana. Tykkään vaan niin kaikkein eniten tollasista "helpoista" vaatteista. Joskin sit aina olen pulassa, kun pitäisi laittaa jtoain asiallista päälle. Juu ei löydy mun kaapista.

    Ja takin väri on kanssa kiva. Olisko se vähän niinkuin marjapuuron värinen? Mulla oli joskus ihan samanvärinen itsetehty (kröhöm) neule, josta tykkäsin niin paljon, että käytin puhki.

    Joko nyt voi toivottaa iloista viikonloppua :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina voi toivottaa hyvää viikonloppua :D
      Marjapuuro tuo väri taitaa olla. Mulla on muutama luottovaate juhliin, mutta rennolla lookilla muuten rellestän.

      Poista
  14. Ihanat uudet kevätkuteet Outi,ja näyttävät hyvältä päälläsi.Tykkään paljon tuon takkisi väristä,ja kivan edullisetkin nuo vaatteet.Mukavaa päivänjatkoa🌹🌸💛🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edullisuus oli kyllä suuro tekijä näitä hankkiessa.
      Kiitos Jael ihanasta kommentistasi ❤️

      Poista
  15. Kivoja vaatteita. Apua...koskahan ostin viimeksi vaatteita. Mylläsin päivänä eräänä vaatekaapin ja puolet oli "käyttämättömiä". Tai siis, "ai, mulla on tämmöinenkin vaate" =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävi oman kaapin siivouksen yhteydessä ihan sama juttu :)
      Halpaa shoppailua toi kaappien siivoaminen.

      Poista
  16. Hienoja ja edullisia löytöjä. Tuo collari/paita on mukavan oloinen ja takissa on tosi kiva väri. Nykyisin tulee Sellossa käytyä niin harvoin, etten ole edes huomannut Zizzin rantautumista sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zizzi aukesi tosiaan Sellossa vasta viime viikolla.
      Tuo collari on niin mukava, että varmasti käytän sen puhki.

      Poista
  17. Ihastuttavia vaatteita olet löytänyt ja ihan edullisesti. Kivat nuo housut, mäkin tykkään ton tyyppisistä, ei kiristä.
    Mua oikein hymyilytti kun huomasin mistä kirjoitit, nimittäin mäkin meinasin kirjoittaa juuri samasta aiheesta.
    Mutta vaihdoin tohon maritukseen, myöhemmin ostot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konmaritus ei oo mun juttu :)
      Ihanaa päästä näkemään, mitä sinä olet ostanut!

      Poista
  18. Noi housut on ihanat, just sellaiset missä kesälläkin on viileä kun tuuli liuhuttaa lahkeita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on just sellaiset housut. Nyt voi vielä peppu paleltua... Niitä lämpimiä kelejä odotellessa :)

      Poista
  19. Kivanvärinen takki! Ja pöksyt näyttävät mukavilta. Sulla on aika kiva ystävä :)

    Olen muuten varmaan jokaisella Suomen reissulla löytänyt jotain kivaa KappAhlilta. Kaikkien aikojen suosikkineuleenikin oli sieltä. Neule ei ole enää hengissä, mutta hengitteli varmaan lähes 15 vuotta. Ja kesti kovaa käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on käynyt tuuri KappAhlin kanssa. Mä löydän sieltä jotain n kerran kahdessa vuodessa :)

      Poista