sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Pupuilua



Puput ovat suloisia, pehmoisia, kovia tutkimaan ja nuuskuttelemaan.
Puput sopivat myös oikein hyvin tähän vuodenaikaan.
Ajattelinkin askarrella yhden pupun pääsiäslahjaksi äidilleni.
Joka vuosi äiti saa pääsiäisenä jotain uutta kotiinsa.
Tämä pupu olkoon ensimmäinen lahja, toinenkin on jo odottamassa (kasvamassa).

Näin Pinterestissä kuvan tällaisesta pupuaskartelusta, mutta ilman mitään ohjeita.
Itse sitten tein tällaisen, omilla ohjeilla ja tarvikkeilla.


Iso styroksipallo kropaksi ja pieni hännäksi.


Ison pallon huovutin.
Lopputulos sai olla epätasainen ja huoleton.

  
Pienen styroksipallon päällystin halkaistuilla vanulapuilla.
Kiinnitykseen käytin runsaasti askarteluliimaa.


Tassuihin liimasin pehmoiset polkuanturat.


Ruoho syntyi huopakankaasta.
Ruukku löytyi kaapista, kun etsin multaa ohrien istutusta varten.
Tulipahan tällekin käyttöä :)
Kaikki osat kiinnitin ruukkuun Pattex 100% liimalla.
Ruukun pohjalle, tueksi, ruttasin muovipussin.


Mihin ihmeeseen se pupu on päänsä työntänyt?
Mitä ruohon alta löytyy?


Pupu on niin pullea, että on tainnut juuttua ruukkuun kiinni.
Siinä se saakin nyt nököttää, koko pääsiäisen ajan.

Tällainen pörröinen ja hassukin askartelu tällä kertaa.

Ihanaa sunnuntaita teille!
Tämä bloggaaja suuntaa nyt kevätmessuille.



28 kommenttia:

  1. Söpö pupunen ❤ Sulla on kyllä rikas mielikuvitus ja luovuus, kun näitä keksit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä en keksinyt itse, vaan idean sain Pinterestista. Toteutus oman pään mukaan tosin.
      Ihanaa sunnuntaita Piiuli <3

      Poista
  2. Tätä olen myös ihastellut Pinterestissä, ja sinä olet tehnyt kyllä todella söpön pupun <3
    Oikein ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne Pinterestin puput oli niin sävy sävyyn, tämä mun pupu on varmaan sekarotuinen!

      Poista
  3. Ihana pupu, just mahtava 😍 Kaunista sunnuntaita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihanaa sunnuntaita myös sulle <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Minunkin mielestä oli niin hauska, että pakkohan tämä oli toteuttaa.

      Poista
  5. iiks miten suloinen, aivan ihanan pupuliinos! Muiskuja sunnuntaihin <3

    VastaaPoista
  6. Ai kun tuli hauska pupu! Äitisi varmasti ilahtuu :)
    Kivaa messupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiä on helppo ilahduttaa, siksi tykkäänkin hänelle tehdä juttuja.

      Poista
  7. Siis aivan IHANA! heti mietinmiten tuollaisen saisi tehtyä ulos kesällä kukkapenkkiin, kun on tuo oikeakin pupuli, niin vähän hämäykseksi...

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. No jopas on veikeä tapaus tämä pupu :) Hauska :) Meillä on sama ajatusmaailma, kun meilläkin pupu seikkaili edellisessä postauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään pupuista ja tämä pääsiäisen aika on otollista aikaa myös pupuille :)
      Ihanaa viikkoa Jani ❤️

      Poista
  9. Mitähän se pupu sieltä ruukusta mahtaa löytää. Veikeä tapaus. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan jotain porkkanan murisia tippunut ruukun pohjalle :)

      Poista
  10. Onpas kiva pupukainen. Ihanaa pääsiäisen alusviikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo aika suloisen näköinen. Mukavaa viikkoa myös sulle Maiju ❤️

      Poista
  11. Tää on hauska askartelu. Pupu piilossa....laittaa päänsä pensaaseen kuin jänis. Tästä sen vois päätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan. Varmaan jotain herkkuja ruukun pohjalla :)

      Poista
  12. Onpas söpönen pupu. Itse vähän jo eilen kaivelin omia pääsiäiskoristeita esille... ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä tosi söpönen. Mä tykkään tehdä äitilleni näitä pääsiäisjuttuja.

      Poista