perjantai 4. marraskuuta 2016

Luonnosta sisustukseen



Työpaikan  lähipuiston puita harvennettiin päälle kuukausi sitten.
Harmiteltiin työkavereiden kanssa, miten ihania koivuja kaadettiin surutta pois.
Eipä harmittanut enää seuraavana päivänä, kun löysin itselleni pienen pöllin puiston nurmikolta.
Kiitos kaupungin metsureille, kun olivat unohtaneet siivota tämän pöllin mukaansa.

Idea tuli heti kun puupöllin näin.
Halusin siitä lasipurkissa oleville pajunvarsille korokkeen.


Onhan tämä nyt aika hieno löytö, vai mitä?
Annoin pöllin kuivua kolme viikkoa.


Kun pölli oli kuiva, hioin vähän pintaa siistimmäksi.



Ruuvasin pöllin alle kolme pyörää.
Pyörät olen ottanut talteen vanhasta olohuoneen pöydästä.


Hyvin pysyy balanssissa.


Jee se toimii!
Kivasti sai uutta näkyvyytä huoneessa nämä pajunoksat. 
Tämän alusen tehtyäni, olen alkanut harkitsemaan ison huonekasvin ostoa.
Joku ihana isolehtinen viherkasvi voisi olla kaunis tämän alusen päällä.
Kasvisuosituksia otetaan vastaan!

Onneksi olin ehtinyt tämän pöllin saada valmiiksi ennen käsikivun tuloa, muuten saisitte lukea vain valituksia kivuista :)

Ihanaa perjantaita kaikille ja oikein ihanaa viikonloppuakin <3


34 kommenttia:

  1. Ooh tykkään kovasti, luonnosta löytyy vaikka mitä kivoja elementtejä. Tosin aika harvakseltaan meikäläinen osaa niitä kotiin valjastaa. Kivaa viikkistä Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattui kyllä hyvä tuuri tämän kanssa.
      Ihanaa viikonloppua Tiia <3

      Poista
  2. Näen niin sieluni silmillä sinut raahaamassa tätä pölliä kotiin :) Olet sä melkoinen tuunailija kyllä.
    Itse haaveilen Kentia palmusta, joka voisi sopia korokkeelle tai miten olisi Peikonlehti?
    Mukavaa perjantaita Outi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerään näitä vihervinkkejä nyt ja katselen mikä sopisi meille. Pitää myös huomioida allergisoivat kasvit :( kuljetin tämän kotiin pienessä Ikean kassissa pyörällä.
      Kivaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  3. Itse käytän kuvauksissa luonnosta löytyneitä ihanuuksia :)

    Ihanaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnosta löytyy kyllä kaikkea kaunista.
      Mukavaa viikonloppua Marina <3

      Poista
  4. Hieno on =) Minulla on pihassa samanlaisia ryhminä ja kynttilälyhtyjä niitten päällä, kesällä kukkaruukkuja. Nousevat kivasti näkyviin ruohon seasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on yksi pölli myös takapihalla kukkaruukun alla. Se on vaan paljon isompi kuin tämä. Tästä tuli kyllä kiva :)
      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Huippukiva pölli-idea! Saat siirrettyä helposti, eikä tarvitse nostella. Pala luontoa sisustuksessa on niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, on ihanaa kun löytää jotain kaunista luonnosta ja saa siitä tehtyä osan sisustusta.
      Mukavaa viikonloppua Kati!

      Poista
  6. Luonnon antimet ovat kiva lisä sisutukseen.

    Löysin maalla kaadetusta metsästä par puukiekkoa, jollaista olen ruokakuviin etsinyt jo pitkään, mutten ole antanut kenenkään kokemattoman lähteä liikkeelle moottorisahan kanssa. Harmitelin kyllä kauniin metsän kaatamista, mutta onneksi siitäkin seurasi jotain hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitä metsää vaan välillä pitää harventaa. Onneksi kummatkin me hyödyttiin tällaisista toimenpiteistä.
      Ihanaa viikonloppua Lumo <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti.
      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  8. Mäkin oon ottanut pöllejä jemmaan, ne ovat lähinnä tuolla pihalla. Sulla onkin parempi versio, pyörineen kaikkineen, hieno pinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on yksi pölli takapihalla, mutta se on paljon tätä isompi.
      Kivaa viikonloppua Tuija!

      Poista
  9. No sä tiedät miten mä tykkään pölleistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tiiänhän minä. Oliko sulla se kuorittu pölli?

      Poista
  10. Oot sie kyl taitava, mutta kyllä teillä on hiton isoja pajunoksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuolla vävän vetisemmissä paikoissa kasvaa tätä pajua. Näillä ei ihan mennä virpomaan :)

      Poista
  11. Koivu- ja muut puupöllit ovat mullakin erilaisissa käytössä myös kotona, mutta varsinkin maalla. Luonnosta löytyy kaikkea ihanaa ja käyttökelpoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin löytyy ja ihanaa kun luonnon voi ottaa osaksi sisustusta.

      Poista
  12. Puupöllit on ihania , niistä on niin moneksi, niinkuin tässä sinun versiossa hupmaa, ihana !
    Kivaa viikonloppua Outi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tykkään tosta kans. Hyvin saa imuroituakin kun on pyörät alla.
      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  13. Täällä toinen luontoinspiroitunut! Pöllillä on varmasti käyttöä ympäri vuoden. Ja tämä on paras aika vuodesta luontosisustaa. Myötätuntoa käsikivusta<3 Toivottavasti saat levättyä sen kuntoon. Iloa marraskuuhun Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kauan kesti tuon pöllin kuivuminen kyllä, mutta kiva siitä tuli <3
      Kiitos myötätunnosta, käsi kipuilee edelleen :( Kivaa marraskuuta sinullekin Hanna!

      Poista
  14. Luonnosta löytyy välillä niin kivoja ideoita omaan sisutukseen. Kivalta näyttää :) Pirteää ja lumista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jansku <3
      Kivaa talvista viikkoa myös teille!

      Poista
  15. Hieno on. Meillä koirat hoitaa tuon sisustuspuolen kaikenlaisilla puukepukoilla =)...toivottavasti eivät kantoa sisälle tuo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirien seuraava homma voisi olla joulukuusen sisään kuskaaminen.

      Poista
  16. Onpa tosi hieno!! :) Kiva, kun saa vähän uutta laitettua kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta, luonnosta ja täysin ilmaiseksi, eipä voi parempaa olla :)

      Poista