maanantai 31. lokakuuta 2016

Totuuden nimessä



Kosmetiikasta bloggaaminen ei aina ole helppoa, ei ainakaan minulle.
Pitäisi jaksaa meikata oikein hienosti ja sitähän minä en osaa.
Siksipä juuri tykkään huulipunien esittelemisestä.
Ei tarvitse kuvissa näkyä muuta kuin huulet.

Omasta mielestäni minun kasvoissani parasta ovat huulet.
Siksi niin kovasti innostuin näistä Rimmelin punistakin.
En ole aiemmin testannut mattapunia ja sehän sitten olikin rakkautta ensisilmäyksellä.


*Rimmelin uusi The Only 1 Matte -huulipuna tuo huulille intensiivisen, runsaspigmenttisen värin trendikkään mattapintaisena. 
Huulipunan koostumus hoitaa ja kosteuttaa huulia, ja puna tuntuu huulilla kevyeltä ja miellyttävältä. Pitkäkestoinen koostumus ei kuivata huulia.


Ettehän te nyt oikeaa sävyä näe näistä hylsyistä pelkästään.
Kokeillaanpa siis jokaista sävyä huuliin.
 Tästä sävystä tulee elävästi mieleen 90-luku ja koulukuvaus.
Minulla oli täsmällään saman sävyistä huulipunaa kuvissa.
Ei ehkä enää niin minun sävyni.
 Huomiota saa näillä tulipunaisilla huulilla.
Tykkään ja voisin hyvin käyttää juhlissa juuri tätä sävyä.
 Tätä sävyä olen käyttänyt arkena.
Antaa kivasti sävyä huuliin, mutta ei ole liian pinkki kuitenkaan.
Tämä nuden sävy on käytössäni lähes päivittäin.
Sopii käytettäväksi ihan töissäkin.
Ihanan pehmeä sävy, eikä herätä liikaa huomiota.
 Tämä puna on tummin, mutta osottautui omaksi suosikikseni.
Huulet tulevat ihanasti esille ja näyttävät todella täyteläisiltä.
Punat eivät kuivata huulia vaikka mattaa ovatkin.

Sitten se totuus bloggaajasta.
Näin kamalalta näyttää huulipunista bloggaava Outi.
Totuuden nimessä, tätä se oikeasti on :D
No make up, no filter, just the reality!


Kaunista viikkoa!

*tuotteet saatu testiin

30 kommenttia:

  1. Hahaaaa! Luulen, että kaikissa blogikuvissa on ripaus feikkiä, jos totta puhutaan. Mä tykkään tuosta High flyer -väristä. Ja matte factorkin on kiva 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aina tulee vähän lavastettu kuviin. Todellisuus on kuvaa ihmeellisempää :D tai sitten ei :)

      Poista
  2. Ihana postaus!! Kyllä noilla huulilla kelpaa huulipunia esitellä! Itsekin vannon huulipunan nimeen! Sillä saa kummasti ryhtiä räjähtäneeseen naamaan!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pitäisi valita ripsiväri tai huulipuna, niin kyllä minä valitsisin sen huulipunan. Äitiini olen tullut, hän myös tykkään huulipunista <3

      Poista
  3. Heh, just ton takia itsekin tykkään tehdä huulipunapostauksia eniten, pienempi mahdollisuus aivan karmeisiin kuviin. :D :D :D Take the stage on upea sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon punainen puna on kyllä ihana!
      En ensin meinannut kehdata laittaa kuvaani, mutta onhan tuo nyt aika hauskakin!

      Poista
  4. Hih, kaunis kuva! Mattaa huulipunaa juuri yksi päivä mietin, mutten saanut päähäni merkkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunis tosiaan :D
      Nämä Rimmelin punat on kyllä ihania, vaikka ovat mattaa on huulet kuitenkin pehmeät, suosittelen.

      Poista
  5. Mulle olis jo huulienkin kuvaaminen liian vaikeaa :). Paikallaan pysyvistä hylsyistä ehkä osaisin ottaa kuvan, mutta siinä meikäläisen avut :D.

    Hymyä tähänkin viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää hulluttelu ainakin sinulta onnistuisi :)
      Ihanaa viikkoa Annukka <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. No niin on. Kerrankin setti mistä voi kaikkia sävyjä käyttää.

      Poista
  7. Huulipunat on mun heikkouteni. Senhän tietää kaikki. Ihania uusia sävyjä. Täytyy sanoa, että ei ole aina helppoa niitäkään esitellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on mun ystävistä kaikista suurin huulipuna valikoima :)
      Ihanaa viikkoa Maiju!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Oon sekaisin kuin seinäkello tai ainakin tuo ilme kuvassa on :D

      Poista
  9. Ihan paras huulipunaposeeraus ikinä, tuossa alimmassa kuvassa. <3 Love you <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiitos, oon tosi kuvauksellinen :D :D
      Love u too <3

      Poista
  10. ai apua! Olin niin huulipunien lumoissa ja katsomassa suosikkisävyäni, kun mutruhuulinen Outi ilmestyi eteeni. :D Ihana olet! Hauskaa viikkoa, hassuttelija. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää vähän irrotella :)
      Hauskaa viikkoa myös sinulle Viltsu <3

      Poista
  11. Sulla on hyvänmalliset huulet, saa hyvin esille värin. Mä tykkään tosta punaisesta,toka ja kolmas kans kävis mulle.
    Mä tykkään huulipunista jotka ei kuivata huulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä punissa yllätyin juuri tuohon, että kosteuttavat huulia, vaikka huulet näyttävät mattapintaisilta.

      Poista
  12. Olet niin rohkea ja ihan paras huulipunapostaaja! Täällä myös nuden ystävä, onpa hyvä sävy! Iloista ja tunnelmallista marraskuuta Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en paras niin hulluin testaaja kuitenkin <3
      Ihanaa marraskuuta sinulle <3

      Poista
  13. Lohdullista luettavaa että on muitakin, jotka eivät osaa meikata, tosin en kyllä ihan täysiä usko väitettäsi sinusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tumpelokin voi onnistua meikeissä, mutta en mä kyllä mikään hyvä ole :)

      Poista
  14. Ihana postaus! Juuri ostin Rimmelin huulipunan sävy 120. Rahoilleen saa kyllä täyden vastineen näissä punissa. Tykkään.
    Mukavaa marraskuuta, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rimmelin punat ja itseasiassa kaikki muutkin meikit on mun mielestä hyviä.
      Ihanaa marraskuuta Tuula <3

      Poista
  15. Rimmelin huulipunia en ole tainnut koskaan kokeilla. Hyvältä näyttävät :)

    VastaaPoista