lauantai 1. lokakuuta 2016

Mietteitä monenmoisia



Olen kirjoittanut blogia nyt päälle kolme vuotta.
Monille alusta asti mukana olleille, jopa meidän perhe on tullut "tutuksi".
Perheeni kanssa olemme linjanneet asiat, mitä voin blogiin laittaa ja mitkä asiat pidetään ominamme.
Aika avoimesti täällä saan asioitani kirjoitella.
Lapsien kuvia julkaisen vain, jos olen kysynyt lapseltani luvan tähän.
Miehestä saa kuvia kuulemma laittaa vaikka joka postaukseen (heh, ei tiedä mitä on mennyt lupaamaan)!

Blogiin on nyt pienessä ajassa tullut kivasti lisää lukijoita ja ajattelinkin tehdä esittelyn itsestäni, blogistani ja vähän myös perheestäni.

Nimeni on siis Outi ja olen 41v. (vähän missimäinen aloitus)
Olen ammatiltani lähihoitaja ja erikoistunut lapsiin ja nuoriin.
Aloitin bloggaamisen isäni kuoleman jälkeen.
Tarvitsin paikan, minne laittaa muistiin kaikki tekeleeni.
Lähes maanisesti askartelin, tuunailin ja virkkasin tuolloin.
Huomasin, että kun keskityn tekemään jotain, sain samalla päästää irti surusta ja ikävistä ajatuksista.
Blogin aloituksessa auttoi oma tytär, joka silloin vielä piti omaakin blogia.
Ilman häntä en varmasti olisi mitään osannut tehdä.
Tytär lopetti oman bloginsa, mutta mamma jäi vielä tänne someen heilumaan.
Blogissani on asioita laidasta laitaan.
Uusimpana innostuksena kosmetiikka ja muoti.
Aiemmin minusta näki kuvia täällä blogissa muutaman kerran vuodessa, mutta nykyään ilmestyy blogiin kuvia minusta huomattavasti useammin.
Viimeisin vaatepostaukseni olikin oikea hitti!



Kirjoitan keskimäärin 16 postausta kuukaudessa, joista 2-3 on tuote-esittelyjä ja loput jotain aivan muuta.

Aluksi kirjoittelin vain tekemistäni tuunauksista, mutta vähitellen mielenkiinnon kohteet ovat lisääntyneet.
Totuushan on, että vaikka omaankin varsin vilkkaan mielikuvituksen ja selailen Pinterestiakin silmät solmussa, niin kyllä ne tuunausideat hetkittäin loppuu.

(Avon Life yhdessä Kenzo Takadan kanssa. Ihana kukkaistuoksu naisille.)

Toivottavasti pysytte menossa mukana, vaikka sinkoilenkin aiheesta toiseen.

Mieheni tapasin vuonna 1991 joulukuun lopussa.
Olin viikkoa aiemmin vannonut ystävälleni Marjolle, että minä en koskaan ala olemaan yhdenkään ulkomaalaisen kanssa.
Vannomatta paras!
Mieheni hurmasi minut mahtavalla huumorintajullaan ja komealla ulkonäöllään.
En ole katunut päivääkään, vaikka onhan näihin lähes 25 vuoteen mahtunut niitä alamäkiäkin.
Tämä mies tukee minua aina, hänen mielestään kaikki mitä teen on huippuhienoa.
Hänen seurassaa tunnen olevani täydellinen nainen, kaunis ja haluttava!
Olen edelleen hurjan rakastunut mieheeni.
Tarkastin mieheltä ja tunne on kuulemma molemminpuolista <3



Meillä on kaksi lasta, vuonna 1998 syntynyt tytär ja 2003 syntynyt poika.
Luulimme jo, että emme saa lapsia, mutta sitten tulikin yllätys.
Ihana tyttäremme.
Ulkonäkö on peritty isältä ja luonne minulta.
Niin kovin kaunis ja niin kovin rakas meille, ihana Mariam <3


Kalevalan päivänä 2003 syntyi meidän poikamme.
Vaikka Väinö olisikin päivän mukaan ollut hänelle oiva nimi, päätettiin kuitenkin pojalle antaa Marokon ukin nimi Mohammed.
Mohammedissa on muutenkin paljon ukin näköä, mutta muuten taas on kuin isukkinsa.
Ihana poika, vallaton vintiö, joka on opettanut meidät ottamaan rennommin ja elämään hetkessä.
Pelkkää rakkautta <3


Tällainen on meidän perhe ja kovin olen tästä perheestä onnellinen.
Olen myös hurjan onnellinen siitä, miten moni on tänne blogiini löytänyt.
Syyskuu oli blogissani aivan huippu.
Kirjoittamani WILMA POSTAUS on kerännyt lukijoita ennätysmäärän.
Asia on selvästi puhuttanut monia.
Asiasta ollaan oltu kanssani samaa mieltä ja eri mieltä.
Aivan mahtavia kommentteja olen saanut postaukseen ja niihin kaikkiin olen mielestäni vastannut.

Pahoitimpa jopa mieleni yhdestä anonyymin (yllätys, yllätys) kommentista.
Kommentoijan selkeä tarkoitus oli vain saada minut surulliseksi ja iskeä juuri niihin asioihin, jotka eniten minua satuttaisivat.
Minun ulkonäköni arvostelu ei sinällään haittaa, mutta en nähnyt siinä mitään yhteyttä Wilmaan.
Se, että minua tullaan haukkumaan huonoksi kasvattajaksi onkin sitten asia erikseen.
Sitä kommenttia lukiessa yhä uudestaan ja uudestaan, en enää ollutkaan surullinen itseni takia.
Olin surullinen anonyymin takia.
Onko hänellä omia lapsia?
Millainen on ihminen joka tarkoituksella satuttaa toisia?
Tulin myös siihen lopputulokseen, että kirjoittaja ei tunne minua henkilökohtaisesta, koska jos tuntisi, hän ei voisi kirjoittaa minusta näin ikävään sävyyn.



Tämä kai on se asia mitä bloggaaja joutuu kohtaamaan silloin tällöin.
Onneksi todella harvoin kuitenkin.
Yleensä kommentit ovat aivan ihania ja kannustavia.
Kiitos näistä kommenteista kuuluu teille <3

Huh, tulipas pitkä postaus.
Toivottavasti, ette nukahtaneet kesken kaiken.

Aivan ihanaa viikonloppua teille, olette hurjan tärkeitä minulle <3












57 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Rakkaus perheeseen ja intohimo bloggaamiseen näkyy edellee.
    Itte pysyn vähän vaisummalla linjalla ja bloggaamiseen tosi hitaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tällainen touhutäti, näyn ja kuulun siellä ja täällä.

      Poista
  2. Kiva saada tietää sinusta enemmän. Mukavaa lauantaita, Outi.

    VastaaPoista
  3. Olipas kiva esittely ♡ Mä tykkään, että blogissa on monenlaista asiaa kuten elämässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös, siks tällainen sekametelisoppa on mulle just oikeanlainen blogityyli.

      Poista
  4. Kiitos Outi on ihanaa että kirjoitat blogissasi kaikesta mahdollisesta. Niin iloista kuin suruista. On helppo samaistua ajatuksiisi. Ihanaa syksyä teille kaikille ������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla, että tykkäät. Välillä sitä ei ole varma mikä lukijoita kiinnostaa.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Niin se vähän on, että yksi asia johtaa toiseen ja kiinnostuksen kohteetkin vaihtelee. Itse kuvittelin bloggaavani pääasiassa populaarikulttuurista ja -historiasta, mutta aika vähäiselle on jäänyt ja blogi täyttynyt pääasiassa askartelusta ja tuunaamisesta. Monipuoliset, laaja-alaiset blogit ovat minusta blogimaailman parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se oli vähän niin kuin edistymistä kun ei jämähdä tekemään vain yhtä asiaa :) Taitavia ovat ne ihmiset, jotka ovat sitoutuneet kirjoittamaan blogia yksistään esim. kauneudesta, terveydestä, sisustuksesta. Mielestäni se vaatii kirjoittajalta vielä enemmän. Itse en tällaista osaisi.

      Poista
  6. Mun mielessä ja silmissä on vain isoja sydämiä tämän lukemisesta <3 <3 <3
    Jatka Outi samaan malliin, oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piiuli ja kiitos siitä kun jätät aina kommentin käynnistäsi <3

      Poista
  7. Avoimuus ja rehellisyys ovat kai ne jutut, jotka tänne vetävät. Ei ihme, että lukijoita riittää :-) Anonyymit kommentit voinee jättää ihan omaan arvoonsa. Jotain kertoo jo sekin, ettei kirjoittaja uskalla esiintyä tunnistettuna.
    Aurinkoista lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta. Rohkeaa on kirjoittaa niin, että edes se nimimerkki näkyy.
      Ihanaa lauantaita Minna <3

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Vuokko, on helppoa kirjoittaa asioista joita niin kovasti rakastaa <3

      Poista
  9. Meillä on samana vuonna syntyneet tyttäret <3 Samanlla lailla on oma blogi alkanut rönsyilemään kuten sinunkin ja nythän uutena villityksenä on tullut kuntoilu :D Itse tykkään lukea erilaisista aiheista ja siinä onkin yksi syy miksi luen sun blogia <3

    Ihanaa viikonloppua teidän koko perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin ja kummankin tyttäret on myös niin kauniita <3
      Ihanaa viikonloppua Marina!

      Poista
  10. Ihana postaus Outi, ja ihanasti kirjoitat perheestäsi. Kaunista viikonloppua sinulle ihanainen

    VastaaPoista
  11. Sinnusta ja blogistasi huokuu aina ihana rakkaus perheeseesi ja positiivinen elämänasenteesi. Ihana olet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet kyllä itsekin ja kiitos kauniista kommentistasi <3

      Poista
  12. Ihana postaus! <3 Muistan itsekkin, miten isäni kuoleman jälkeen oli pakko saada jotain muuta ajateltavaa...silloin aloin remppaamaan ja kahlasin läpi harmauden, murhe äidistä oli suuri ja elin kuin sumussa, mutta selvittiin ja elämä jatkui.
    Sinulla on ihana perhe ja perheelläsi on ihana äiti ja vaimo!
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marita, sait minut kommentillasi herkistymään. Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi <3

      Poista
  13. Anot ne aina jaksaa, huoh. No mut hei sä olet ihana, sun perhe on ihana ja blogi ihana. <3
    Esitän eriävän mielipiteeni tyttärestäsi...Kuvien perusteella hänellä on ainakin äitinsä huulet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, noi huulet. Tosta Rachidin kuvasta ei näe, mutta hänelläkin on ihanat huulet <3

      Poista
  14. Olipa kiva postaus :) Anonyymien kommentit kannattaa antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Useimmiten onkin hassua, että se ilkeä kommentti on ihan erillään postauksen aiheesta!:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken se aina kirpaisee kun saa ikävän kommentin, mutta kun ajattelee asiaa tarkemmin, voi tosiaan unohtaa koko kommentin.

      Poista
  15. Kiitos kivasta postauksesta. Oli mielenkiintoista lukea.
    Yleensä anonyymit kirjoittavat ns. vähän keljummin.
    Ihana perhe, hyvää viikonloppua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Onnekas olen kun minulla on niin ihana perhe <3
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  16. Hyvä postaus. Repesin tuolle "missimäiselle" aloitukselle...

    VastaaPoista
  17. Todella mukavaa, että kerroit perheestäsi, vaikka olenkin jo pitkään lukenut blogiasi, kertaus ei ole pahasta. Olet suurenmoinen nainen, äiti ja vaimo! Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa kauniisti sanottu. On niin kiva huomata, että teitä pitkäaikaisia lukijoita minulla riittää, upeaa.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  18. Ihana, ihana perhe <3 Rakkaus kuultaa aina rivien väleistä. Anonyymien sielunelämää, siis todella ilkeiden sellaistan, en vaan ymmärrä. Sain itse jokin aika sitten oikein ryöpyn lokaa niskaan ja sai varmasti viikoksi aivan raiteiltaan ja masentuneeksi. Kurjaa miten paljon sitä ottaakin siipeensä. Toivotaan, että nämä meidän anot eivät ole jotain puolituttuja tai naapureita, monesti kuulemma menevät aika lähelle.

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku katkera ihminen selvästi...olkoon mokoma.
      En ole enää ajatellut koko anoa. Sinulla tuo piina oli kyllä paljon pahempaa. Onneksi on kavereita ja perhe, joille voi pahaa oloa purkaa, ei sitten tarvitse anona mennä vieraille huutelemaan.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Tiia <3

      Poista
  19. Itsekkin olen saanut useita tosi ilkeitä kommentteja, ei muuta kuin roskikseen, niin ei tule luettua monta kertaa uudestaan ja pahoitettua uudelleen mieltänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, miten joku voi ollakin niin ilkeä. Sinäkin kirjoittelet aina vain hyvänmielen postauksia, miten niitä kukaan voi haukkua?
      Ei välitetä näistä yhtään, jatketaan vaan omia juttuja.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle <3

      Poista
  20. Hei sinä ihana, positiivinen Outi! Sinä jaksat aina kirjoittaa niin innostavasti ja mielenkiintoisesti. Itse olen 70v mummo ja vanhin poikani on sinun ikäisesi. Hänellä kolme suloista teinityttöä. Kyllä mummona on mukavaa jos on äitinäkin. Olet varmasti paras mahdollinen äiti lapsillesi. Uskon, että sinusta huokuva lämpö ja rakkaus kantavat heitä pitkälle tässä maailmassa. Kaikkea hyvää koko teidän perheelle! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen Raija aivan ihanasta kommentistasi <3
      Epäilen usein itseäni, että en kelpaa. Ainoa asia josta olenkin varma on se, että minä todellakin teen kaikkeni lasteni eteen ja olen mielestäni oikein hyvä äiti :D
      Ihanaa alkavaa viikkoa ja lokakuun alkua Raija <3

      Poista
  21. Voit sinkoilla aiheesta toiseen - se on vaan piristävää :) Jatka samaan malliin älä välitä anonyymin ilkeistä kommenteista. Sinä olet vahva nainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymit on nyt pyyhitty mielestä :)
      Ihanaa alkavaa viikkoa ihana Marjo <3

      Poista
  22. Oli ihana lukea tämä, kun jotkin näistä asioista oli minulle uusia tai siis en ollut aiemmin tiennyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, ihanaa kun opit meidän porukasta lisää. Kannatti siis kirjoittaa tämänkin postaus.
      Kivaa alkavaa viikkoa Johanna ja haleja tytöille <3

      Poista
  23. Voi Outi-rakas, nuo anonyymit esittävät syytöksiä ja olettamuksia totena, mutta eivät silti seiso sanojensa takana omalla nimellä ja /tai edes kuvalla. Aluksi se minuakin satutti, mutta lopulta aloin ajattelemaan, että sellainen ihminen on selvästikin kateellinen asenteestani tms ja voi itse huonosti. Sama se on sua kohtaan. Onhan sinulla paljon aiheita, joista joku voisi olla kateellinen. Pelkästään jo rakastava perhe on jollekin "liikaa". Ja hei, eihän meillä voi olla huonoja hetkiä, taakkaa kannettavana eikä surua. On vaan biletystä ja hehkua... Niin sitä äkkiseltään voisi kateuspäissään luulla. sinä olet hyväsydäminen, reilu ja rehellinen nainen, joka hehkut iloa ja onnea. Muista se!

    Tämä postauksesi on ihan asiaa sinänsäkin, että jokaisen pitäisi esitellä itsensä muutaman vuoden välein, niin uudet lukijat saisivat kokonaiskuvan ja kyllähän me muutumme vuosien varrella. Että kiitos vinkistä, pistän itsekin aiheen korvan taa muhimaan.

    Nyt hyvää yötä ja kivaa viikkoa sinulle ja kauniille perheellesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu kauniista kommentistasi. Kateus tai vain pahantahtoisuus laittaa anonyymina kommentoimaan ikävästi toiselle.
      Pistäpä idea hautumaan, kiva kuulla tarinaa myös sinusta.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  24. Hieno esittely! Olet Outi upea ihminen, jolla on sydän paikallaan. Olen iloinen, kun olen saanut tutustua sinuun!
    Lempeitä lokakuun päiviä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Tuula, ilo on ollut saada sinutkin ystäväkseni <3
      Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  25. Olipa ihanasti kirjoitettu ja esitelty teidän poppoota tällaisille uusille seuraajille kuten minä olen :) kirjoitit niin mukavan kauniisti ja aidosti kaikista!

    Tiedän kyllä, että on helpommin sanottu kuin tehty, että älä pahoita mieltäsi ilkeistä kommenteista. Kyllä minäkin olen välillä niin tehnyt (varsinkin hääblogissani, aihe kun vielä on niin rakas ja lähellä sydäntä). Se on raivostuttavaa, että joku ajattelee, että voi tulla tahallaan toista loukkaamaan. Mutta olet ihan oikeassa tuossa, kun toteat, että eivät ne sanat oikeasti kerro sinusta. Kommentin kirjoittajastahan ne enemmän kertovat!

    Sun juttuja on ollut mukava hetken seurailla, että innolla seurailen jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet löytänyt tänne blogiini. Onpa sinullakin ikäviä kommentoijia ollut. Sananvapaus tuo mukanaan sananvastuuta ja sitä ei ikävä kyllä tällaisiltä ikäviltä kommentoijilta voi odottaa.
      Toivottavasti viihdyt jatkossakin menossa mukana.
      Kivaa keskiviikkoa <3

      Poista
  26. Silloin tällöin aina blogiisi eksyn. Tämä oli oikein hyvä postaus. Nyt kun tiedän enemmän taustoista, niin käyn ehkä useammin lueskelemassa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa niin usein kuin pääset tänne vierailemaan <3

      Poista
  27. Itsekin aloitin blogin kun kävin läpi vaikeita asioita, tosin siitä on jo 8 vuotta, hui! :o Sen sijaan se meillä on eroa, että meillä mies ei anna postata itsestään mitään kuvia. Olen joutunut photoshoppaamaan hänet pois muuten hyvästä kuvasta tai laittamaan mustan palkin silmien peitoksi ':D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä onkin hyvä puhua läpi nämä, kuka haluaa kuvansa ja mihin asiat läpi.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista