sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Messuilut messuiltu



Mitä jäi mieleen?
Aloitetaan positiivisista fiiliksistä.
Ensimmäinen ihana asia oli, että pääsin viettämään päivää kauniin tyttäreni kanssa.
Kuvassa ollaan valmiina lähtöön.


Meillä oli Ilopilleri blogin Tarun kanssa ystävyyden vuosipäivä.
Tapasimme nimittäin ensimmäisen kerran livenä viime vuoden I love me messuilla ja sehän oli Love at first sight.


Ihanaa!!!

Messuilla törmäsin myös upeisiin täteihin.
Näiden naisten kanssa ei pääse hymy hyytymään.
Olen kikatellut heidän live videoilleen perjantaista lähtien. 
Hurja meininki on ollut messuilla.


Vielä pääsin höpöttelemään Ihmemutsin (vloggaaja), Kynsipöllön, Fantazyan ja Marjon matkassa blogien kirjoittajien kanssa.
Päivän käsimoikkaus koettiin yhdessä In this light bloggaaja Salkan kanssa.
Tuulannelin näin vielä Helsingin keskustassa ja halailtiin keskellä autotietä :D

On aina upeaa päästä tapaamaan toisia bloggaajia.
Teistä kaikista jäi niin hyvä mieli ja onni sydämeen <3


Kuvaamisen messualueella koin tänä vuonna erityisen hankalaksi.
Tästä kuitenkin aloitettiin.
Mukana menossa minun tyttäreni lisäksi oli Tarun kolme tytärtä.


Täyden kympin palvelua saatiin Biozellin pisteellä .
Ihanan iloisesti meidät otettiin vastaan, tuotteita esiteltiin hyvin innostavasti ja yhdessä katseltiin mitkä tuotteet sopisivat juuri minun hiuksilleni.
Pääsen pian teille myös esittelemään Biozell tuotteita täällä blogissani.
Kymmenen pistettä ja papukaija merkki tälle pisteelle.


Bona Valere on luonnonkosmetiikkaa myyvä verkkokauppa, jonka kaikki tuotteet ovat valmistettu käsityönä, luonnon parhaista raaka-aineista. Yksikään tuote ei sisällä synteettisiä hajusteita, säilöntä- tai väriaineita eikä muita kemikaaleja. Luonnollisestikaan tuotteita ei ole testattu eläimillä.
Upeilta tuoksuvia kuorinta-aineita tuoksuteltiin Tarun kanssa.
Iloiset ja ystävälliset ihmiset kertoivat upeista tuotteista.


Terveyspuolella käydään tyttären kanssa aina näillä messuilla.
Tytär harrastaa salilla käyntiä ja tällä messualueella on kaikkea siihen liittyvää.
Fast pisteellä sai yrittää tehdä leuanvetoa sellainen jättikumppari toisessa jalassa.
Kymmenen leukaa tuntui olevan hyvä saavutus.
Täytyy kyllä sanoa, että itse pääsisin varmasti max.1 leukaa.
Mieskauneutta sai myös ihailla tällä osastolla.
Nyt Taru voit sanoa...OUTI!!!

NYX piste nähtiin, mutta ei jaksettu jäädä tungokseen odottamaan, tuntui olevan yksi suosituimmista pisteistä messuilla.
Avonin pisteellä käytiin osallistumassa tuotepaketin arvontaan.
Kardashian tuotteita hipellettiin myös.
Vuokkoset pisteeltä saatiin kivat kangaskassit ja terveysside näytteitä.
BYS pisteeltä Taru osti suihkusaippuoita ja itse ihastelin couture paletteja.
Kulta Jousella oli kivat alennukset koruista.
Body painting kisat olivat mielenkiintoisen näköiset ja mallit niin rohkeita.
Muotipuoli jäi vähille tänä vuonna.
Muotinäytöksen oli järjestänyt stylisti Teri Niitti.

Remingtonin piste oli ihanan selkeä.
Tuotteet oli kivasti laitettu esille ja kiharrinta tutkittiin tyttären kanssa innoissamme.


Mennään sitten niihin ei niin hyviin asioihin.
Ihmisiä oli todella, todella, todella paljon.
Suosituille pisteille ei päässyt ilman puolen tunnin jonotusta.
Mukavuudenhalu menee alennustenkin edelle, ainakin tällä bloggaajalla.
Joitakin pienempiä pisteitä oli vaikea löytää, vaikka olikin tiedossa osaston numero.

Huonointa palvelua sai Victoria´s secret pisteellä.
Todella töykeään tyyliin tiedusteltiin kuvien ottamisesta, miksi otetaan kuvia, tuhahtelua bloggaamiselle.
Ilmeisesti tämä yritys on liian hieno tällaisten pienten blogien sivuille.


Kannattiko messuille käydä?
No kannatti.
Aiotko mennä ensi vuonnakin?
Tietenkin aion.
Särkeekö jalkoja?
Väsyttää vain, onneksi valitsin kengiksi Niken lenkkarit.

Kiitos vielä kerran Messukeskukselle bloggaajapassista <3
Messuille ehdit hyvin vielä tänään!

Tänään pysytäänkin sitten kotona hoitamassa tuo räkänokka teinipoika kuntoon.





48 kommenttia:

  1. Voi ei mitä kohtelua olitte saaneet VS:n pisteellä :( Ollaan juuri matkalla messuille kaverin kanssa. Cia ei päässyt mukaan tällä kertaa Daffyn vuoksi. Ihana kuva kauniista äidistä ja tyttärestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daffy onkin niin ihana, että hänen takiaa voikin messut jättää käymättä.
      Oli kyllä kurjaa saada tuollaista palvelua, itse kun pidän heidän tuotteistaan.
      Ihanaa messupäivää sinulle Marina <3

      Poista
  2. Sen verran suosittu tapahtuma, että väkisinkin jonot ovat. Bodypainting on upeaa. Tärkeintä että oli kivaa. :) lepopäivän jatkoja sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän jonot, mutta jonottaa piti jo siis siihen, että pääset edes tavaroita katsomaan. Sitten tietenkin jonotat, että pääset niitä maksamaan, eli yhdellä pisteellä sait helposti kulumaan tunnin ainakin. Meinattiin jo, että onko Messukeskuksella joku laskuri, että kuinka monta ihmistä sinne voi päästää samaan aikaan, tungos oli oikeasti valtaisa.

      Poista
  3. Voi harmi kun ei nähty. Mut joo, olipahan ihmisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli kyllä harmi, sinut olisi ollut ihana nähdä!
      Oli vähän liikaa ihmisiä minun makuun. NYX:n pisteellä päivittelin yhdelle myyjälle tilannetta ja hän sanoi, että nämä on 500 kertaa Stockan hullut päivät :)

      Poista
  4. Luulis, että kuvien ottaminen ja niiden näkyminen blogeissa olis brändille kuin brändille hyvää ilmaista mainosta. Nyt ei sitten sellaista tullut töykeän käytöksen vuoksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru sai isomman ryöpyn tuosta ilkeilystä. Ajattelin, että on kuitenkin hyvä myös kertoa tästä huonosta kohtelusta. Hatun nosto kaikille messuilla töissä olleille, mahtavaa työtä tekivät.

      Poista
  5. Oli hauskaa nähdä vilaukselta =)
    Tehän saitte messuista paljon irti... Tuntui että aika loppui ihan kesken. No, onneksi messut on joka vuosi.
    Rentoa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli tosiaan vain tuo eilinen aikaa kiertää messuilla. Ensi vuonna panostetaan sitten muotiin ja mennään joku toinen päivä messuille kuin kiireisimpänä päivänä eli lauantaina.
      Oli kiva nähdä <3

      Poista
  6. Niin ihana juttu tuo ystävyys joka syntynyt bloginn kautta <3

    VastaaPoista
  7. Mää en jaksais tuolla olla pelkästään ton ihmispaljouden takia. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä sanoa, että ajoittain oli vähän ahdistavaa jopa.

      Poista
  8. Wau! Teillä on ollut värikäs messureissu! 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli tosiaan värikästä menoa. Hyvä fiilis jäi kuitenkin päällimmäiseksi näistäkin messuista.

      Poista
  9. Mä kävin eilen aamupäivällä ja panostin hajusteallergikkona hajusteettomien tuotteiden metsästykseen. Ekopharman siistiltä, selkeältä ja hyvin palvelevalta pisteeltä tein hankintoja näissä merkeissä. Lisäksi ruokapuolelta Puhdistamon tuotteita ja Birkkalan tilan spelttituotteita hankin kotiin. Aamupäivällä ei ollut vielä niin paljon väkeä liikkeellä. Joillekin kosmetiikkaosastoille alkoi kyllä kertyä porukkaa, mutta mulla niille ei oo niin asiaa. Oma kosmetiikka löytyy valikoidusta kategoriasta. Olin kyllä tyytyväinen messujen antiin ja erittäin tyytyväinen siitä, että hajusteettomassa kosmetiikassa alkaa olla enemmän valikoimaa.

    Olin kyllä valmistautunut nykäisemään sua hiasta,jos olis tultu kohdakkain.

    Isot ihmismäärät ja jonotus vie kyllä energiaa. Päivällä paikassa ei oo varmaan ollut enää niin kiva liikkua.
    Kiitos messupostauksesta!

    Instakamusi Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tosiaan saavuttiin messuille vähän kahdentoista jälkeen ja silloin alkoi ihmisiä olemaan jo tungokseen asti.
      Itse tykkäsin siitä, että luonnollisesti puoli oli nyt messualueella mukana, viime vuonna piti mennä hotellin kautta ja maksaa erillinen maksu päästäkseen alueelle.
      Harmi kun ei törmätty :(
      Kivaa sunnuntai-iltaa instakamu Katri <3

      Poista
  10. Olispa voinut tulla noille messuille, olisi ollut niin kuva nähdä teidät uudestaab. Sulla ja Tarulla todellakin klikkasi viime vuonna ihanaa:-)Olipa tyhmästi toimittu VS:n puolesta, pöh:-(
    Tyttäresi on tosi kaunotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan klikkasi heti. Ensi kerralla kun tulet Suomeen käydään vaikka kahvilla tai teellä, eikö niin?
      Tytär kiittää kehuista ja lähettää lämpimät terveiset sinulle <3

      Poista
  11. Oli niin ihanaa nähdä!!! Vihdoin!
    Itsellä oli myös kovin mukava messupäivä. Vaikkakin ensi vuonna pyrin menenään perjantaina. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan ensi vuonna myös mennä perjantaina ja heti aamusta.
      Oli upeaa nähdä ja heti juttua riitti :)

      Poista
  12. Ystävyyden vuosipäivä - sinulle ja Tarulle monia ystävyydenpäiviä lisää! Tuo tärkeä päivä jäänkin monta kertaa huomaamatta.
    Kivoja huomioita messuilta! Biozellin osasto saa myös minulta ison kiitoksen. Iloista ja asiantuntevaa palvelua! Ja kotiinviemisiksi sain vielä kassillisen ihania tuotteita! Täyden kympin osasto.
    Meillä vierähti Arjan kanssa perjantaina pitkät tovit, kun treffattiin muita bloggaajia. Se oli niin antoisaa, nyt olen tavannut monia teistä 💛 Me nyt satuimme olemaan siellä eri päivinä, tosi harmi!
    En ehdi kirjoittaa blogijuttua tapahtumasta, harmi sekin. Niin paljon tekemistä ennen huomista aamua.
    Kone lähtee 5.30 Riikaan :)
    Ihanaa sunnuntaita Outi 💛 Ja tulevaa viikkoa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna sitten pidetään messutreffit, eikös joo?
      Moni osasto jäi nyt ilman huomiota ruuhkan takia, mutta onneksi pääsin käymään, NYX:iä lukuunottamatta, kaikilla niillä osastoilla joilla halusinkin käydä.
      Oikein ihanaa matkaa sinulle Tuula <3

      Poista
  13. Oi vitsi, en tänä(kään) vuonna lähtenyt messuille. Olis varmaan pitäny, siellähän oli KAIKKI! Maybe next year...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerätään ensi vuodeksi sellainen bloggariporukka ja rynnitään kaikki messuilla yhdessä. Sitten me voidaan olla se ihmispaljous, kaikki yhdessä :)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Sanna <3

      Poista
  14. Harmi kun ei nähty! Kiertelin itsekin tänään ja oli kyllä tungosta. Aamupäivällä oli mukavan hiljaista, mutta kello kahden aikaan jo täysi hälinä päällä. Mä olen onnellinen, että tämänkin vuoden messuhumu on nyt ohitse! :D Ihanat messut, mutta kahden työpäivän ja yhden kiertelypäivän jälkeen tuli sellainen olo, että ensi vuoteen voi jättää loput :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä näin sinut Mia messuilla, mutta olit niin työntouhussa, ettei viitsitty Tarun kanssa tulla häiritsemään. Olit niin ammattimaisesti asiakasta neuvomassa meikkauksen saloihin.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Mia!

      Poista
  15. Oli ihana nähdä, ens kerralla sitten kyllä rutistan, nyt tilanne meni niin nopsaan ohi! Messuilla parasta antia melkeinpä oli muihin bloggaajiin törmääminen :D Ens vuotta odottaen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiinhan me käsiheipat heitettyä, itselläkin oli kiire jo kun nähtiin. Totta kyllä, toisten bloggaajien näkeminen on aina upeaa <3 Ensi vuoteen!

      Poista
  16. Ystävyys on ihana asia. Tuo teidän vuosipäivä on mahtava juttu. Se on jännä, miten joidenkin ihmisten kanssa klikkaa välittömästi. Kivoja kuvia ja varmasti ihanat messut. Täällä rajan vieressä ei tuollaisia ikinä ole, edes minikoossa. Harmittaa. Kivaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuota ystävyyttä arvostaa eri tavalla kuin nuorena.
      Ensi vuonna pidät lomapäivän ja matkustat meidän kanssa messuille <3
      Ihanaa alkavaa viikkoa Tiina <3

      Poista
  17. Olisipa ihanaa käydä noilla messuilla joskus. Nyt, kuten viime vuonnakin, piti parannella jalkaa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin sanailin, että ei tullut kuin väsyneet jalat, mutta kummasti nyt oikeaa kinttua kuitenkin pakottaa. Terveys menee aina messujen edelle ja onneksi niin moni kirjoittaa messuista, pääset ikään kuin virtuaalisesti sinne.

      Poista
  18. Oli kiva nähdä teitä Tarun kanssa vaikka meillä pikainen tapaaminen olikin! Juu, ihmisiä riitti ja hälinää myös mutta sitähän ne messut ovat. Onneksi ilma on hyvä eikä ollut liian kuuma.

    Onpas teillä ollut kurjaa palvelua tuolla osastolla - ikävä juttu.
    Minä tarvoin siellä melkein 7 tuntia joten kyllä sitä lopulta oli istuttava hetki ennen kotiinlähtöä aulassa ja vedettävä henkeä.

    Hyvää alkavaa viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ollut ihan ennätysmäärä ihmisiä paikalla.
      Me oltiin just sopivan aikaa, käytiin tyttären kanssa vielä keskustassa salaateilla.
      Ihanaa alkavaa viikkoa Marjo <3

      Poista
  19. Voi harmitus, kun olimme eri päivinä - olisin niin rutistanut sut ja Tarun isolla sylillä <3
    Törkeää tuo VS:n osaston käyttäytyminen - onneksi itse en edes yrittänyt kuvata sitä - tosin enpä pahemmin kerennyt sitä tutkimaankaan - minulla kun menivät miltei kaikki alkuperäissuunnitelmat messuilla kiville - jäin koko ajan suustani kiinni ja kuvatkin ovat yhtä tärähtänyttä mössöä;)
    Mukavaa kuun loppua sinulle ja hurjan kauniille tyttärellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se halaus olisikin tehnyt hyvää.
      Valokuvaaminen oli haastavaa ji ihmismassojen takia.
      Ihanaa kuu loppua myös sinulle ja terveiset tyttäreltäni myös <3

      Poista
  20. Messujen erästä parasta antia on kyllä bloggaajatuttujen tapaaminen <3.

    Ajatella, että messut vielä saattavat ihmisiä yhteen. Viimeistään 10-vuotisjuhlapäivän aikaan I love me -messujen pitäisi kyllä tehdä teistä Outi ja Taru juttu, iso juttu :).

    Mutta juu, samaa mieltä olen kanssasi ihmispaljoudesta. Olin paikalla koko perjantain aamusta melkein iltaan asti, ja tuntui, että väkeä oli jo silloin niin paljon, että paljon mielenkiintoista jäi kokematta. Voin vain kuvitella, mitä meno on ollut lauantaina ja sunnuntaina...

    Valtaosin oli kuitenkin mukavat messut. Tämä rouva iloitsee liikunnan ja hyvänolon sekä ihanan Hidasta-teemaosaston olemassaolosta. Ihmisen elo kun on muutakin kuin kauneutta ja muotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päällimmäisenä tunteena messuista jäi hyvä fiilis.
      Kannatan tota Outi&Taru päivää, pitää vinkata messukeskukselle asiasta :)
      Tykkäsin kun luonnonkosmetiikka oli nyt messuamueella, viime vuonnahan se oli erikseen ja omalla pääsymaksulla.
      Ihanaa viikkoa sinulle Rouva Sana <3

      Poista
  21. Joka messuilla on varmasti aina väkeä. Hyvä niin kun kerran järjestetään. Tyttäressäsi on äidin näköä. Maiju on kyllä sellainen ilopilleri. Tutustuin silloin kun hän oli ns. korttien lumoissa. Mulla on hänen kaksi kirjaansa siltä ajoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju on sellainen tehotäti, ihailen hänen energisyyttään.

      Poista
  22. Sinulla on kyllä kaunis tytär ja ihanilta näytätte molemmat kuvissa! <3 Kuuten muutkin bloggarit kuvissasi! Voi, olisi ollut kiva päästä, mutta olin oikeastaan unohtanut koko messut ja olin sopinut jo muuta! Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä messuthan on kerran vuodessa, joten ensi vuonna sitten mukaan hulinaan.

      Poista
  23. Oli kiva nähdä. Nyt vasta alan palautumaan messuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en yhtään ihmettele. Teillä oli niin monta rautaa tulessa samaan aikaan.

      Poista