tiistai 27. syyskuuta 2016

Nämä vaatteet on niin minua!



Viimeisen viiden vuoden aikana olen löytänyt oman tyylini.
Olen ostanut vain sellaisia vaatteita, joissa oikeasti viihdyn.
Minun perussettiin kuuluu usein legginsit ja mekko tai pitkä tunika.
Harmaata ja mustaa vaatetta on kertynyt, mutta näissä väreissä tunnen oloni kotoisaksi.
Olen ajatellut, että kun vaatteet on yksivärisiä, voin rauhassa revitellä meikkien ja huivien kanssa.

Minusta on ihanaa, että vaikka olen isokokoinen nainen, voin silti löytää itselleni upeita vaatteita.
 *Dress Like Marie  on ollut minulle sellainen aarreaitta.
Kivoja vaatteita ja isojakin kokoja.


Vaatteet on suunniteltu kaiken kokoisille ja kaiken ikäisille naisille.
Malliston vaatteilla on kaikilla oma nimensä.
Minulla on päälläni ribbineulottu Sonia-mekko ja jalassa Magic-legginsit.


Voi miten viihdyin näissä vaatteissa.
Ribbineulottu mekko on ihan unelma pehmeä ihoa vasten.
Tätä voi käyttää erilaisten asusteiden kanssa.
Mekko sopii sekä arkeen, että juhlaan.


Kyllä se on niin, että mukavissa vaatteissa olokin on varma ja hyvä fiilis näkyy ulospäin.
Vai mitä mieltä olette?

(kuvat @krimou_jr)

Pitkästä aikaa oli kiva olla myös kameran toisella puolella.
Mikäs sen mukavampaa kuin hullutella oman lapsen kanssa.

Hei meinasin ihan innostuksissani unohtaa!!!
Dress like Mariella on menossa kampanja, jossa ostamalla Marien oman malliston tuotteen saat Magic-legginsit kaupanpäälle.
Käykääpä myös osallistumassa kisaan facebookissa.
Kisa on voimassa tämän viikon perjantaihin asti.
Kisaan pääset TÄÄLTÄ!

Aurinkoisen ihanaa tiistaita kaikille <3

vaatteet saatu blogia varten


84 kommenttia:

  1. Ihana mekko ja ihana Lady :)

    VastaaPoista
  2. Huomenta :) Hyvältä näyttää ja miten ihana hattu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan hattuja vaikka en niitä kovin usein käytäkään :)

      Poista
  3. Kyllä vaatteet merkitsevät paljon: kun ne ovat omanlaisensa, olo on varma ja ne voi melkein unohtaa ja vain keskittyä siihen, mitä ympärillä tapahtuu.

    Olet kyllä ihanan näköinen vaatteissasi. Ja hei mahtavaa huulipunaa <3.

    VastaaPoista
  4. Ihanan tyylikäs ja yksinkertainen mekko. Voin kuvitella, että sitä voi asustaa vaikka miten. Ja hattu ja sinä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari, sinäkin olet aina niin kaunis ja tyylikäs <3

      Poista
  5. Tuo mekko on ihana ! Sopii sulle todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina <3
      Mekko on itseasiassa tälläkin hetkellä päällä :)

      Poista
  6. Ihana mekko ja mukavuus ennen kaikkea. Toteaa kuminauhallisia strech farkkuja käyttävä nainen. <3 Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu, pöksyjen pitää venyä ja paukkua. Ehkä ikä on tuonut sen mukavuudenhakuisuuden myös vaatteiden hankintaan mukaan.

      Poista
  7. Hyvältä näyttää! Ja juniori on ottanut kivoja kuvia.

    Musta ja harmaa ova omankin vaatekaappini kulmakiviä. Tiedän esim. puhtaan punaisen sopivan minulle, mutta silti tunnen oloni kotoisammaksi neutraalissa väreissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Kesäisin näkyy päälläni enemmän värejä, mutta yleensä silti löytyy aina jotain mustaa tai harmaata myös.

      Poista
  8. Minäkin olen panostanut vain vaatteisiin joita oikeasti pidän paljon. Kiitos Marie vinkistä.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana asu, tuo on niin oman tuntuinen, että täytyy heti klikata kauppaan ostoksille.
    Ihanaa syyspäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa syyspäivää myös sinulle. Asu on kyllä extramukava päälläkin <3

      Poista
  10. IHANA MEKKO ja upee daami. Sopii sulle tosi hyvin tuo väri!

    VastaaPoista
  11. Ihana asu, toi hattu on makee lisä!

    VastaaPoista
  12. Upea mekko, upea sinä - se, että viihtyy vaatteissaan ja itsessään, näkyy kyllä ulospäin ja sellaista ihmistä on ilo katsella. Sinua on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten ihana kommentti <3
      Oma hyvä olo näkyy tosiaan myös ulospäin!
      Kaunista tiistaita Lady <3

      Poista
  13. Onpa kivan näköinen, tyylikäs asu ja sopii sinulle just eikä melkein! Ja vitsit, että tuo hattu pukee sinua. Kiva muuten katsoa junioreiden ottamia kuvia ja miten niissä yleensä onnistutaan aivan superhyvin, ilmeet ovat luonnollisia ja vapautuneita. Kuvasi ovat olleet aikaisemminkin onnistuneita, mutta näissä kuvissa olet jotenkin erityisen ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitä on oman lapsen kanssa vain niin kotoinen olo, että se välittyy myös kuvissa.
      Kiitos ihanasta kommentistasi Anu <3

      Poista
  14. Ihana mekko ja sinä -hyvä olo tarttuu :)
    Ilona

    VastaaPoista
  15. Sinulle käy tuo harmaa väri, mutta olipa siellä minuakin miellyttäviä kirkkaita ja värikkäitä vaatteita. Piti oikein osallistua kilpailuun, jos sattuisi jotain saamaan omakseen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottamasti osallistua, olisikin ihana jos voittaisit.
      Kivaa tiistaita Sude <3

      Poista
  16. Tosi hyvin sopii noi vaatteet sulle. :) Hyvä sinä <3

    VastaaPoista
  17. Jes, sinullakin hyvät kokemukset Marien vaatteista. Arvaatkos, mikä minun päivän ihana postaukseni on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä tarvitse enää arvata kun kävin jo kurkkimassa :)

      Poista
  18. Ihana asu, ja sopii niin hyvin yhteen sulle :)

    VastaaPoista
  19. Kaunis kokonaisuus! Tykkäisin itsekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jotenkin just sellainen asu, että sopii monelle ja on monikäyttöinen.
      Ihanaa tiistaita!

      Poista
  20. Onpa ihana asu. Näyttää tosi kivalta päälläsi.

    VastaaPoista
  21. Kuinka upea lady :) Täydellisen näköinen kokonaisuus. Rutistus ja halaus, sä Outi vain olet niin ihana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä Jansku, taas mä oon täällä ihan nolona. Ite oot ihana <3

      Poista
  22. Mäkin fanitan aika neutraaleja värejä, vaalea, harmaata ja mustaa :D Tosi kiva vaatekokonaisuus, hattu on piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3
      Sinulla on samat värit käytössä kuin minulla :D

      Poista
  23. Kaunis mekko ja nainen! On ihanaa kun vaatteissa viihtyy ja löytää oman tyylinsä. Se välittyy myös ulospäin. Ihanaa iltaa sinulle Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. Hyvä olo näkyy ulospäin, se on totta <3

      Poista
  24. Hyvältä näyttää! Minäkin metsästän parhaillaan niitä leggareita ja pitkiä tunikoita. Ja ehdottomasti kivan tuntuista pitää olla päällä! Tuo putiikki oli mulle aivan outo, kivoja vaatteita näytti olevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on tosiaan sellaisia erilaisiakin vaatteita, joita ei ihan joka kaupasta saa. Marie käy itse ostamassa Espanjasta vaatteet liikkeeseen.

      Poista
  25. Hyvännäköinen mekko ja nainen! Hattu kruunaa asun <3 Ihailen ihmisiä, joille sopii ja jotka voivat käyttää hattua. Minulta hattu peittää hiukset ja näytän tosi hassulta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän äiti sanoi samaa, että hatut sopivat minulle. En aina usko äitiä, hänen mielipiteensä kun on puolueellinen <3 <3
      Kiitos siis hattukehuista :D

      Poista
  26. On tosi ihanan näköinen tuo asu. Mäkin tykkään pitää leggareita ja tunikaa. Mä tykkään sellasesta vaatteesta ettei missään tapauksessa ole hihat liian kapeita, mua ahdistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapeat hihat ja liian korkea kaula-aukko ahdistaa minua. Näissä vaatteissa ei tosiaan ole kumpaakaan.

      Poista
  27. What a lady! Juuri sinun näköinen mekko ja näyttää ihanan pehmeältä materiaalilta. Ja tuo harmaa hattu on piste iin päälle - style nainen on löytänyt tyylinsä. Ihan nappi valinta!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten siinä oman tyylin löytämisessä kestikin niin kauan. Nuorempana aina halusi mennä trendien mukaan vaikka tyyli ei ollutkaan sitä omaa. Nyt on jo sellaista varmuuttaa omassa tyylissä.
      Ihanaa tiistai-iltaa Marjo <3

      Poista
  28. Ihana mekko ja sopii sulle ihan älyttömän hyvin!! Ja arvaa vaan, millainen on mun uusin suosikkimekko? No harmaa ja ribbineulottu tietty :). Löytyi Mark & Spenceriltä sellanen pitkä kokomekko, joka on just sitä mitä olen kaivannut. Eli aika samoilla mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, sun pitää esitellä se mekko blogissa. Sulla on niin hyvä kroppa, että näytät hyvältä vaikka perunasäkki päällä :)

      Poista
    2. Hehhee. Perunasäkki alkoi kuulostaa kokeilemisen arvoiselta vaihtoehdolta :D. Mutta kiitos Outi :)

      Poista
  29. Iiiiiihana asu ❤️ Näytät upealta!

    VastaaPoista
  30. Ihanat vaatteet ja olet niin upea kuvissa! Mun täytyy mennä heti tota linkkiä katsoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pirkko ihanista sanoistasi. Käypä kurkkaamassa mitä kivaa löytyy sivuilta!

      Poista
  31. Tosi kaunis ja sinulle sopiva mekko! Heti piti käydä katsomassa noita Dress like Marien sivuja. Sieltä näyttää löytyvän tällaiselle mummoihmisellekin sopivia asuja.Täytyy varmaan joku tilata. Kiitos vinkistä! Mukavaa iltaa! - Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteet on tosiaan kaiken ikäisille ja kokoisille, kivasti erilaisia vaihtoehtoja.
      Tykkään niin näistä vaatteista <3

      Poista
  32. Ihana mekko ja kaunis nainen. <3

    VastaaPoista
  33. Ihana asu. Hyvin pukee sinua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti. Oma viihtyvyys vaatteissa näkyy selkeästi myös ulospäin!

      Poista
  34. Tykkään heidän vaatteistaan. Tuolla ne facessa aina kiusaa ja houkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tekee, pakko tasaisin väliajoin käydä kurkkimassa nettisivut läpi :)

      Poista
  35. Kaunis asu, ihan kuin sinulle tehty!! <3 Kun itse viihtyy vaatteissa, niin se kyllä näkyy ulospäinkin. Sitä on vaan niin iloinen fiilis itselläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä. Nämä vaatteet olivat kyllä heti niin mua!

      Poista
  36. Kaunis asu! Ja tuo hattu kruunaa vielä asun. Harmaa sopii sinulle hyvin. Korostaa vaaleuttasi!
    Ihanaa loppuviikkoa, ihanainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula kauniista kommentistasi <3
      Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua <3

      Poista
  37. Kyllä tuo asu on niin sulle omiaan, olet upean näköinen! ja toi hattu on piste "iin" (=ihana) päällä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanasti sanottu. Kyllä kai tässä pitää uskoa, että oikean valinnan tein vaatteissa :)

      Poista