lauantai 9. heinäkuuta 2016

Joka pyllynsä nostaa se paikkansa menettää



No sitä pelkoa ei enää ole, meidän keittiössä ainakaan.
Meillä on ollut pöydän ympärillä erinäisiä tuoleja, mutta olen jo pitkään halunnut puusohvan seuraksi penkkiä.
Muistatteko kun kehuin roskakatoksen kierrätyshyllyjä tuossa muutamia postauksia sitten?
Kyllä vain, sieltä on tämäkin penkki löydetty.
Vanha kunnon pirttikaluston penkki.
Jos en nyt ihan mönkään arvaa niin taitaa olla mäntyä.
On hirmuisen mukava istua, ei heilu eikä huoju.


Penkin pinta oli huonossa kunnossa.
Pesin penkin ihmesienellä ja hioin pintaan vähän karheutta.
Maalaushommaa lähdin tekemään Ilves maalien kalustemaalilla.
Telalla maalailin kaikki mitä pystyin ja loput sitten siveltimellä.


Ensimmäisen kerroksen jälkeen penkki näytti tältä.
Annoin kuivua penkin seuraavaan päivään.


Toisen kerroksen maalasin kokonaan siveltimellä.
Onko se muuten maalisivellin vai -suti?


Tykkään maalin puolikiiltävästä pinnasta.


Annoin penkin kuivua kolme päivää, ennen kuin siirsin sen keittiöön.


Penkki on tässä jotenkin kätevämpi kuin tuolit.
Sen saa tarvittaessa työnnettyä pöydän alle piiloon.

(voi kun nuo verhot on ihan huonosti tässä kuvassa)

Meidän keittön ruokailutilasta tuli kyllä kertaheitolla avaramman näköinen.
Kyllä taas kannatti dyykata :D

Upeaa viikonloppua ihanat <3


*maali saatu testiin Ilves maaleilta

42 kommenttia:

  1. Meillä on keittiössä pirttipöytä ja himoitsen vaaleaa pöytää. Monta kertaa olen sanonut, että pitäisiköhän kalusto kuultomaalata. Vielä ei ole saatu aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen pitkään halunnut penkin tuohon meidän keittiöön. Taas kävi tuuri tämän kanssa. Pirttikalustot ovat ihanan kestäviä. Kuultomaalatkaa ihmeessä teidänkin kalusto.

      Poista
  2. Tosta tuli hieno! :) Kun muutettiin miehen kans yhteen niin olikohan päivän selvää, että hänen pirttikalusto muuttaa meille ja mun vanha pyötäryhmä myydään-olin ihastellut sitä jo pidemmän aikaa.. Se on niin kätevä, kun siihen mahtuu monta istumaan eikä vie tilaa paljoa :) Meidän pitäs kans vielä käydä se läpi osmocolorilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin niin onnellinen kun löysin tuon penkin. Pirttikalusto on kyllä todella toimiva keittiössä.
      Ihanaa viikonloppua Terhi!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No niin tuli, mä olen tosi tyytyväinen!
      Ihanaa viikonloppua Satu <3

      Poista
  4. Tosi hyvä tuli:) Kyllä sä olet haukka, kun noita löytöjä teet! Tuo maali on kyllä justiinsa se, mitä se tarvi ja näyttää todella kotoisalta nyt tuo ruokailutila. Eiku syömään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meillähän syödään ja usein :)
      Ihanaa viikonloppua M <3

      Poista
  5. Aivan loistava lopputulos! Itse olen kanssa tykännyt noista Ilves-maaleista.

    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo maali on ihanan peittävää, ei tarvitse niin montaa kerrosta maalailla.
      Ihanaa viikonloppua Marina <3

      Poista
  6. Hieno löytl ja hienosti jatkojalostit sen. Mulla oli Helsingissä keittiössä pirttikalusto, ja just tuollaiset pe kit, ja välillä kaipailen sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo penkit on ihanan tukevia istua ja tosiaan kiva kun se mahtuu piiloon tuonne pöydän allekin.
      Ihanaa viikonloppua Jael!

      Poista
  7. Olipa hyvän näköinen penkki kun löysit roskiksesta. Vielä parempi tuli kun maalasit. Mä sanoisin suti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun minunkin mielestä on suti kun suditaan maalia ja sivellin kun maalaillaan jotain taulua esim.
      Kivaa viikonloppua Tuija!

      Poista
  8. Hieno löytö ja tuunaus! Penkki on kyllä todi kätevä olohuoneessa. Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penkki on kyllä keittiössä, maalasin sen vain olohuoneen puolella :)

      Poista
  9. Hienoa Outi! Penkki on kyllä paras. Meilläkin on tupakeittiössä 3 metriä pitkä pöytä ja penkit. Sen pöydän ääressä puuhaillaan monenmoista. En vaihtaisi tuoleihin. Mukavaa viikonloppua! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pöytä on vain vähän päälle kaksi metrinen. Onnessani olen tuosta penkistä kyllä.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  10. Vau mikä löytö roskiksesta! Ihanan penkin sait keittiöönne <3
    Ps. Se on sivellin "virallisesti". T: maalari ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi on nyt tekstissä oikein tuo sivellin :)
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  11. Hieno lopputulos!
    Kun mökkimme remontti tänä kesänä vihdoin valmistuu, aion palauttaa pitkän penkin keittiön pöydän viereen. Se on vain maalattava ensin☺
    Mökissä on vanha keittiön pöytä ja tuolit ovat matalia vanhoja talonpoikastuoleja. Kauniithan ne tuolitkin ovat, mutta tällaisen lyhytselkäisen ei ole kiva kurkotella pöydälle, että pystyy kunnolla syömään☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut noista vanhoista talonpoikaistuoleista, ne tosiaan on matalampia.
      Nämä penkit ovat kyllä ihania.

      Poista
  12. Voi wau,tulipa upea!! Nyt täytyy itsekin varmaan alkaa metsästämään tuollaista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme peppua mahtuu kivasti tuohon penkille istumaan :)

      Poista
  13. Hyvältä näyttää! Meillä on keittiössä todella jykevä tamminen pöytä ja nyt haaveilen sellaisesta vaaleammasta. Itse pöytä on tosi kiva ja ikuinen laadultan ja on mietitty, että sen voisi ehkä kuultomaalata, mutta tulisiko siitä tasainen? Täyty käydä tutustumassa noihin ilves-maaleihin, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin hioo vähän ja sitten vain väriä pintaan. Miksi vaihtaa muuten toimivaa pöytää :)
      Ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  14. Penkki näyttää raikkaalta pienen tuunauksen jälkeen. Meilläkin muutama jakkara odottaa valkoista pintaansa. Josko nyt lomalla ehtisi urakoida :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään varmasti olisi saanut töissä ollessa mitään tehtyä. Onneksi olen lomalla ja maalia sattui olemaan valmiiksi kaapissa odottamassa.
      Ihanaa sunnuntaita Jani <3

      Poista
  15. Meidän ensimmäisessä yhteisessä kodissa isännän kanssa oli aikoinaan pirttikalusto - sain sen vanhemmiltani. Jossain vaiheessa siirsimme sen varastoon ja sieltä veljelleni, jolla se on nykyisin terassilla. Kunnon kaluste kestää ja kestää.
    Hieno tuli maalatusta dyykkauksestasi ja tämä senkun vahvisti sitä ajatusta, että meidän Sauvon farmilla oleva iso pirttipöytä ja penkit tullaan maalaamaan!
    Ihanaa sunnuntaipäivää, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä maali oli muuten hyvää, kun kaksi kerrosta riitti maalaamista. En tiedä olisiko tuo kipeä käsi enempää maalailua kestänytkään.
      Ei muuta kun maalausintoa sinne!

      Poista
  16. Dyykkaus on ihan mahtava juttu, hyvä tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on. Ihmiset heittää paljon hyvää tavaraa roskiin. Siksi tuollainen kierrätyshylly onkin hyvä asia. Tekee dyykkaamisestakin siistimpää :D

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Kovasti itsekin tykkään lopputuloksesta.

      Poista
  18. Hyvä löytö. Ja tuo seinällä näkyvä sydäntaulu-ikkuna on tosi kaunis myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vanha ikkunanpoka, jossa roikkuu tuollainen peltisydän <3
      Kiitos Viltsu!

      Poista
  19. Loistava löytö. Sinä se osaat katsoa ympärillesi ja taitavasti hyödyntää löytämääsi.
    Kiva ja kaunis penkki. Ja siihen mahtuu enemmän istujia kuin pöydän ympärillä oleviin tuoleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon sitä aina köyhän tuuriksi. Olen tällaisia penkkejä nähnyt Kierrätyskeskuksissakin, mutta en ole raaskinut ostaa (kun ei ole ollut pakko), mutta kun nyt ilmaiseksi sain niin olin kyllä ihan onnessani.
      Tykkään, on kivemmat kuin tuolit.

      Poista