perjantai 3. kesäkuuta 2016

Outin daim-jäätelö



Tein mieheni syntymäpäiville daim-jäätelöä.
Minähän en ole mikään huippukokki vaan opin erehdysten kautta :), tällä tyylillä syntyi myös tämä herkku.
Jätskipohjan ohjeen olin napannut talteen  Kinuskikissalta.

Jäätelömassa:
5 dl vispi- tai kuohukermaa
1 prk kondensoitua maitoa
hieman vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen purkki kondensoitua maitoa sekä vaniljasokeri.
Anna pakastua ainakin 6 tuntia kannellisessa rasiassa.

Outin daim (ilman mantelia)
50g voita
1dl sokeria
1dl kermaa

Jos haluat mantelia joukkoon voi sitä lisätä tähän ohjeeseen 1rkl jauheena.


Tämä on Outin daim sitä varten, että siinä ei ole mantelia, eikä myöskään suklaata päällä.
Minun mielestäni Daim:ssa parasta on juurikin se kova karamellimassa suklaan alla.
Outin daim se on myös siksi, että tein sen vahingossa.
Laitoin pannulle voita ja sokeria, hetken päästä lisäsin kerman.
Sekoittelin koko ajan seosta ja vähitellen väri alkoi tummua.
Luulin siis tekeväni kinuskikastiketta, mutta pian huomasin, että kinuskikastike jää vaan haaveeksi.
Nopeasti otin esille leivinpaperia ja levitin massan siihen.
Hetken kuluttua nappasin pienen palan maistiaisia ja kas kummaa, sehän maistui ihan daimilta.

Päätin sitten lisätä näitä Outin daim-palasia jäätelömassaan ja se olikin niin hyvää.


Tämä jäätelö sopii kivasti myös viikonloppu herkuksi.
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille ja mahtavaa kesälomaa kaikille koululaisille.
Huomenna tämä äiti menee katsomaan kun poika kukitetaan koululla, itken vähän ja huokaisen syvään, vihdoinkin on koululaisten loma!






38 kommenttia:

  1. Ihana resepti. <3 Rakastan Daimia. Teen tätä viikonloppuna. Kiitos tästä. Aurinkoa päivääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan. Tuo jäätepohja on ihanan helppo.

      Poista
  2. Itsetehty jäätelö ja krokantti -herkullista 😋. Aurinkoista perjantaita!

    VastaaPoista
  3. Näyttää hyvältä. Aurinkoa päivääsi.

    VastaaPoista
  4. Nam, Daim on suurta herkkua! Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on Kaisa, rakastan tuota karamellia. Kivaa päivää <3

      Poista
  5. Ihanaa viikonloppua ja oma tekoinen jätski on parasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin olin aina luullut, että se valmistus olisi vaikeaa, mutta eipäs ollutkaan :)

      Poista
  6. Nams näyttää hyvältä ja varmaan myös maistui ;D Täällä on herkuteltu kirsikkapiirakalla
    Aurinkoa päivääsi, Outi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kirsikkapiirakka näytti niin makoisalta!
      Aurinkoista perjantaita Maarit <3

      Poista
  7. Voi tää on niin herkun kuuloinen että pakko testata. Kiitos kun jaoit ohjeen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä pyysit ohjetta ja minä toimitin ohjeen.
      Testailkaapa ja tule sitten kertomaan teittekö samanlaista vai minkä makuista jätskiä!

      Poista
  8. Sairaan hyvää, täällä tehty Dajm piirakkaa, pohjaan tulee mantelinen marenkipohja ja päälle tuota herkkua pullollaan hakattuja Dajmeja, tiedätkö tuli hirvee sukuhimo. Nam. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei mihinkään voi laittaa mantelia tai pähkinöitä, tyttö on niin allerginen. Onneksi tein vahingossa tällaisen mantelittoman version. Mun tekee tällä hetkellä mieli marianne jätskiä :)

      Poista
  9. Me tehtiin pikkutyttöinä kaverin kanssa "toffeeta" sulattamalla voita ja sokeria pannulla ja koitettiin sitten syödä sitä kivikovaa levyä niin, ettei hampaat katkee :D. Se oli vähänniinkuin Outin Dajmin esiaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä esiasteelta, tähänhän vaan lisättiin kermaa :)
      Aurinkoista perjantaita Annukka!

      Poista
  10. Vaikuttaa herkulliselta - lurps. Kävisiköhän tämä pariksi raparperipiirakalla, jota olisi melkein pakko tehdä, koska raparperit rehottaa jo valtoimenaan.
    Ihanaa aurinkosia viikonloppua Sinulle Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jäätelöpohja ainakin sopii täydellisesti raparperipiirakan kanssa, nams!
      Ihanaa viikonloppua Heidi <3

      Poista
  11. Tää on niin hyvää! Hetki sitten tein myös postauksen tästä ihanasta jäätelöstä! <3 Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teitkin, sitä taisin käydä blogissasi kuolaamassa :)
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  12. Sattuman keuttehan ne parhaimmat herkut syntyy.

    VastaaPoista
  13. Tähän itse tehtyyn jäätelöön olen törmännyt jo niin monessa blogissa, että minun on pakko kokeilla myös tätä. Oikein mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, oli ihanan pehmeää jätskiä.

      Poista
  14. Outin dajm kuulostaa juuri samalle, jota itse muksuna tein naminnälkään. Niin makeaa, että vieläkin vetää kurkunpäästä :D Herkullisen kuuloinen jätski!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää ihanat daimkökkeröt oli just sopivan makeita tämän jäätelöpohjan kanssa :)

      Poista
  15. Oi kuulostipa hyvältä! Pitäisköhän itsekin kokeilla tuota. Ensin olisi kyllä haaveena tehdä raparperipiirakkaa ja jos sen jälkeen vaikka testaisi tuota ohjetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä. Helppoa hommaa, ei tarvita vatkainta kummempia vempeleitä tekemiseen.

      Poista
  16. Näyttää todella herkulliselta. Nam, mitä vahinko-daimia :) Tuota voisi kokeilla tehdä ihan tahallaan :D Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä tahallaan pitää tehdä toistekin. Hauskaa mitä herkkuja sitä voi vahingossa saadakin aikaiseksi.

      Poista
  17. Jouduin ostamaan sellaisen pienen Daim-patukan tänään, kiitos sun ihanan reseptin..; )Kaunista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ole hyvä vaan, arvaa vedinkö kuule sellaiset sokeriöverit kun tuota tuli tehtyä sellainen 1/3 leivinpaperillista?

      Poista
  18. Näyttääpä herkulliselta!!! <3 Millähän tuon kondensoidun maidon vois korvata.....?? Jään pohtimaan tätä, koska muuten saan tuosta muokattua meillekin sopivan version. Kiitos ohjeesta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko jotain soijaversiota tuosta kondensoidusta maidosta?

      Poista