sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Muistatko?



Kyllä se niin on, että ei tuo muistikaan taida enää pelata ihan samalla tavalla kuin parikymppisenä.
Eräänä aamuna kurvailin töihin pyörällä, aamuvuoroon tietenkin, ja perille päästyäni huomasin, että olin unohtanut avaimet kotiin.
Ei muuta kuin hirveällä vauhdilla kotiin takaisin avaimia hakemaan.
Ehdin sentään ajoissa töihin takaisin, luojalle kiitos työpaikkani on noin kilometrin päässä kodista.
Monta kertaa olen ajellut tai kävellet kotiin ja tajunnut, että puhelin on jäänyt töihin.
Stressi ei yhtään muuten auta tähän vaivaan.

Minä olen töissä ryhmäperhepäiväkodissa ja tällä hetkellä meidän ryhmiksen porukka on aika pientä.
Koska tämä hoitotäti kärsii lähes dementiasta ja lapsoset ovat pikkuisia, ajattelin askarrella meille yhteistä tekemistä.


Maitotölkin korkeista tulee hyvä pohja muistipelille.
Tässä pelissä on vain 5 paria etsittävänä, koska pelaajina on 1-2 vuotiaat ja dementoitunut hoitotäti.


Leikkasin kuvia varten ympyröitä vaaleasta kartongista.

  
Yhden parin sain suoraan leikattua kuviopaperista, mutta loput kuvat piirsin itse tusseilla.


Kukat, omenat, kuuset, auringot ja sydämet.
Lapsille helpot kuvat muistaa.
Tästä pelistä saa vaikeamman, jos alat lisäillä yksityiskohtia, silloin pelaajien on oltava jo eskareita ja muistettavia pareja olisi myös enemmän.


Pelin pelaaminen onnistui kaksi vuotiaiden kanssa oikein hyvin.
Minä jopa voitin kerran (joka on harvinaista).

Saattaapa olla, että teen näitä vielä lisää, sen verran herättivät kiinnostusta myös isommissa lapsissa.

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille!


40 kommenttia:

  1. Just mietin, tätä tekstiä lukemaan alkaessaan, että voisi tehdä muistipelin! Meidän kylän yksi naisista teki kyläyhdistyksen talolle muistipelin. Saavat kylän pienimmät ja miksei isommatkin pelata sitä!
    Täytyypä laittaa niksipirkon aivotoiminta jälleen liikkeelle! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä kiva idea. Säilyykin hyvin ja pienessä tilassa.

      Poista
  2. Unohtuu niitä taavroita täälläkin kotiin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomaan, että stressi lisää mun unohteluja. Onneksi pääsee kohta vanhat aivot lomalle :)

      Poista
  3. B12 vitaminin syönti aloitettu juuri siitä syystä, että on niin paljon muistettavaa ja monessa asiassa ei voi muuta kuin luottaa muistiinsa- iik!
    Ajatteles kaikki oman elämän salasanat ja numerosarjat. Siihen päälle lasten sos.turvatunukset, puhelinnumerot ka oma pankkitili. Entäs työpaikan ovikoodi, kopiokoneen tunnus, kustannuspaikat?! Paljon pitää muistaa jo tuollaista arjen toiminnan nippelifaktaa. Ei siis ohme, jos avaimet ja puhelimet välillä unohtuu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä. Mieti nuorena kun muisti kaikkien kavereiden puhelinnumerotkin. B12 vitamiinia menee täälläkin.

      Poista
  4. Onpa kiva idea!!!! Pistän tämän vinkin korvan taakse. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä idea. Maitotölkin korkeista ei ole ennen näkynytkään mitään ideoita, vaikka on niin mainio materiaali ja kaikkien saatavissa.
    Minusta tuntuu että vanhetessa muisti vain paranee, tai ainakin sitä käy huolellisemmaksi. Olen kerran eläissäni unohtanut sähköhellan päälle kotoa lähtiessäni ja nykyään tarviikin sitten joka kerta palata vielä pihalta sisälle tarkistamaan hella =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama käynyt mulla kahvinkeittimen kanssa. Onneksi nykyään nuo koneetkin sammuttavat itse itsensä.

      Poista
  6. Kohtalotoveri täällä - tavaroita unohtuu milloin minnekin;) Ja muistipeli-idea on taas kerran kiva! Tykkään kyllä näistä sinun tuunailuistasi juuri tuossa, että osaat kierrättää niin hyvin!
    Rentoa ja kivaa sunnuntaipäivää, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Lady <3
      Ehkä tällainen pieni muistipeli voi vähän virkistää muistia :)

      Poista
  7. Oi että! Mahtava keksintö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä tämänkin olen napannut. On tää internet ihana paikka, vaikka mitä ideoita tarjolla.

      Poista
  8. Minäkin olen ollut samantyyppisessä työssä. Toi muistipeli on kivasti valmistettu, kestää ainakin käännellä nappuloita paremmin kuin pahvisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestää tosiaan paremmin käsitellä kuin pahviset muistipelikortit.
      Ihanaa sunnuntaita Tuija <3

      Poista
  9. Mahtia, muistipeli on meidän lemppari ja voi että miten lapset ovat aina siinä olleet niin paljon parempia kuin minä tai mies, minä huonoin. ;) Tä on niin tätä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä huonomuistisin on kyllä tuo ukkokulta :)
      Pitäisköhän sille tehdä oma versio tästä pelistä :D

      Poista
  10. Ihana dementoitunut tarhan täti <3.
    Muistipeli oli etenkin meidän nuoremman pojan lemppari. Muumikorteilla yleensä pelattiin ja minä hävisi a i n a, kun meni Vilijonkat ja Tuutikit sekaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä onkin, että lapset aina voittaa? Pakko se on myöntää, mulla pätkii välillä :D

      Poista
  11. Kiva ja helppo idea! Muistipelit on mukavaa ja hyödyllistä ajankulua. Mulla on retkirepussa aina mukana sellaset peikkomuistikortit joilla voi pelailla vaikka laavulla ajan kulukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä korkit ovat siitä hyviä, että kestävät kovemmassakin käytössä hyvinä. Pitäiskin tehdä joku action-pussukka, joka ois aina mulla mukana.

      Poista
  12. Ihana idea. Tuota pelatessa pysyy muisti virkeänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ainakin pitää yrittää virkistää sitä muistia <3

      Poista
  13. Kyllähän sitä itsekin täällä unohtelee avaimiaan, viimeksi jopa ulko-oveen. :(
    Hyvä idea noi maitopurkin korkit muistipeliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa meillä kaikilla välillä unohtua avaimet sinne sun tänne :)

      Poista
  14. Muistipelit ovat huippupelejä; saavat äiditkin hieman terästystä omalle pääkopalleen ;)...

    Treenaavat nuo perinteiset pelit äitejä muutoinkin. Aliasta taannoin pelatessamme kuopus sanoi, että meni muuten ihan hyvin, mutta "äiti, sä et osaa oikein selittää..."

    Auts, osui ja uppposi. Varsinkin, kun työ on oikeastaan selittämistä :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aliasta oliskin kiva pelata pitkästä aikaa. Me aikuiset ehkä selitetään väärin, pitäisi oppia selkeyttämään selitystä :D

      Poista
  15. Tää on ihan mahtava ja oli kyllä hyvää treeniä itsellekin. Onkohan se vanhuus kun täälläkin jo kopistelee. Välillä saatan hakea päivän jotain asiaa, kun en muista minne olen laittanut. Pahinta, että joskus hakiessa unohdan mitä olin edes hakemassa :D Ehkä muistipeli vois olla hyvää treeniä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tota tapahtuu mulle liian usein, joten selkeästi muistipeli tulee tarpeeseen :D

      Poista
  16. Onpa kiva idea! :) Itsestäni tuntuu että pää on niin ylikuormittunut, että tulee unohdeltua... :P

    VastaaPoista
  17. Tosi kiva idea tämäkin!! :)
    Mä pelasin töissä jotain nopeuspeliä ja mä hävisin joka kerta. Sitten mulle yksi oppilas sanoi, että koita nyt yrittää olla nopeampi. :D Mutta kun ei vaan ollut, muut olivat paljon nopeampia kun mä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorten reagointinopeus on vaan nopeampi kuin meillä :)

      Poista
    2. Itse tehnyt lasten ruokapurkkien kansista muistipelejä, ei mene niin helposti pienen suuhun.

      Poista
  18. Hauska idea. Nyt vaan keräämään korkkeja talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle toi korkkien käräily ei tuota ongelmia. Töissä korkkeja tulee 4 päivässä ja kotona ainakin 1.

      Poista