sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Rimmel rakkautta



Rimmelin meikit* ovat kuuluneet minun meikkipussini sisältöön jo todella, todella monen vuoden ajan.
Meikeissä tykkään siitä, että mielestäni olen aina saanut laatua kohtuuhintaan.
Olin siis enemmän kuin onnellinen, kun kävin postista hakemassa Rimmelin paketin.
Tunne paketin avaamisen jälkeen oli sama kuin jouluaattona.
IHANAA, IHANAA JA VIELÄ KERRAN IHANAA!


Huulipunia kevään uusissa sävyissä, eyeliner/luomivärikyniä, huulikiilto, luomivärit, primeri ja ripsiväri=onnellinen Outi.


 Rimmel Moisture Renew Sheer & Shine on kevyt huulipuna, joka jättää huulille läpikuultavan ja erittäin kiiltävän lopputuloksen. 
Runsaspigmenttisen huulipunan vitamiineja sisältävä koostumus kosteuttaa ja ravitsee huulia, ja lopputuloksena on herkullisen väriset, kiiltävät huulet.
 Erittäin kevyt, tahraamaton koostumus tuntuu huulilla miellyttävältä koko päivän. 
Aurinkosuojakerroin 20 suojaa huulia auringon haitallisilta säteiltä.



Pakkohan näitä oli heti kaikkia testata.
Eikö olekin ihanan hempeitä sävyjä.
Sopivat hyvin ihan arkikäyttöönkin.
Tykkään myös siitä, että näissä punissa on korkea suojakerroin.
Työnpuolesta olen paljon ulkona ja silloin suojakerroin päivittäisissä meikeissä on todella tärkeää.


Primeri ja ripsiväri katosivatkin jo tyttärelle.
Ihanaa, että tytär jakaa äidin innostuksen näihin Rimmelin meikkeihin.


Luomiväreissä on hyvä pigmentti ja ne pysyvät luomilla todella hyvin.


Nämä Rimmelin luomiväri/eyeliner-kynät olivat jotain minulle täysin uutta.
Tuolla paksummalla päällä voi luoda smokey eyes fiilistä luomille, kun taas terävämmällä päällä saa siistin rajauksen silmiin.
Testasin kuparin ja ruskean yhdistelmää.
Aivan ihana lopputulos, pehmeät sävyt ja pysyvyys täysi kymppi.
Ei levinnyt koko päivänä.


Paketti oli aivan ihana lahja.
Lahjasta puheenollen, tämä bloggaaja täyttää tänään vuosia.
Olo on sen verran flunssainen, että leffa- ja ruokailusuunnitelmat jää nyt toteuttamatta.
Ens vuonna sitten uudestaan.

Aivan ihanaa sunnuntaita kaikille teille ihanuuksille!

*Lehdistönäytteet

37 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää sekä meikit että emäntä! :)
    Lämpimät onnittelut <3

    VastaaPoista
  2. Kivoja meikkejä!
    Hyvää syntymäpäivää!🎁

    VastaaPoista
  3. Onko toi primeri siis väritön,
    ootko kokeillut millainen on,onko hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Primeri on väritln. Tytär tämän nappasi itsellen ja sanoi, että on hyvä. Ihosta tulee ihanan pehmeä ja meikkivoide levittyy tämän avulla hyvin.

      Poista
  4. Tästä postauksesta tuli kyllä fiilis että on nyt on saatava uusi huulipuna 😊 ihanan näkösiä meikkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon sitä mieltä, että huulipunia, -rasvoja ja -kiiltoja ei voi koskaan olla liikaa :)

      Poista
  5. Rimmel on hyvä, vaikka onkin halpa! Hyvää syndeä muru

    VastaaPoista
  6. Oh my noi huulipunat, alkoi houkuttamaan ne! Rimmeli on jäänyt vieraammaksi, mutta huulikiilto löytyy, kynsilakkoja olen ostanut ja hei kurkuntuoksuinen ripsari oli hauska. :) Ihanat pusuhuulet, muiskuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkuntuoksuinen ripsari, se on pakko saada!
      Puspus!

      Poista
  7. Onnea vielä tätäkin kautta synttärisankarille !!!!!

    Rimmelin meikit eivät ole itselle tuttuja mutta sun "pusuhuulilla" tuo 500 Read-y-set-go näyttää todella hyvältä.

    Mukavaa synttäripäivän iltaa ja yritähän toipua... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kutsun mun huulia töröturvaksi :D
      Kiitos onnitteluista. Tänään sain vähän lääkettä avuksi, olokin on jo vähän parempi.

      Poista
  8. Rimmel on hyvä merkki. Mun suoskki ripsivärini jo vuosien takaa on nimenomaan Rimmelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun lemppari on nyt nää eyelinerit ja sitten tykkään myös Rimmelin aurinkopuuterista. Huulipuniin ihastuin nyt myös!

      Poista
  9. Onnea Outi. Kaunis sävy etenkin Read-y set go.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Read-y set go on kyllä ihanan täyteläinen värisävy. Ehkä vähän hienompiin tapahtumiin sopiva. Arkikäytössä suosin vaaleita sävyjä tai huulikiiltoja.

      Poista
  10. Meikäläisen huulipunakokoelma on onneton ja nyt tuli kyllä into käydä ostamassa vähän kevät uutta... ;)
    Ja täältä vielä virtuaaliset synttärihalaukset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos synttärihalista <3
      Ihania nämä kevään uudet sävyt punissa. Tykkäsin näissä myös siitä, että kosteuttivat huulia samalla.

      Poista
  11. Onnea vielä kerran tätäkin kautta ihanuus <3

    Kivat huulipunat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Tuulanneli!
      Huulipunat on upeita.

      Poista
  12. Ihanaa syndeä tämänkin kautta ❤️❤️ Toivottavasti oot jo paremmassa kunnossa tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään jo paljon parempi olo. Kiitos onnitteluista.

      Poista
  13. Hyvännnäkönen silmämeikki! Myöhästyneet lämpöiset onnittelut! <3

    VastaaPoista
  14. Myöhäiset onnittelut <3 Minulla on ollut somelomaa monta päivää, joten hieman jäljessä näissä kommentoinneissa...; ) Ihania huulipunia, niin keväisen värisiä...varsinkin tuo toinen vasemmalta, oikea herkkuväri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä aivan ihania punia.
      Kiitos onnitteluista. Eikös se ole niin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, etkä ole edes pahasti myöhässä :D

      Poista
  15. Onnittelut Aurinkokujaltakin + pikaista paranemista!
    Ja hyvää alkanutta viikkoa sulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Olo on tänään jo paljon parempi.
      Aurinkoista viikkoa myös sinulle.

      Poista
  16. Nuo vaaleanpunaiset ois niin ihania <3 Hei ja myöhästyneet mutta sitäkin lämpimämmät synttärionnittelut! Meillä oinailla on vain päivän ero kun mulla oli 2.4 (mutta tosin monen monen vuoden ero...ääk!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä täytin 41 vuotta. Myöhästyneet onnittelut myös sinulle <3

      Poista
  17. Upean paketin sait ja sopivasti synttäreiden aikaan :) Tuo huulipunaesittely on tosi hyvä. Vaikka näkisi puikossa tuotteen niin tosi paljon helpompi hahmottaa huulilla sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siks aina testaankin huuliin, saa sen oikean sävyn esille. Oli kyllä aika namupaketti ♡♡

      Poista