lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vielä ehtii askarrella Vapuksi



Vinkki viime hetken vappuaskarteluksi.
Töissä lasten kanssa halutiin tehdä jotain kivaa ja helppoa meidän vappubileisiin.

Kaivelin kaappeja ja meiltä löytyi paljon kertakäyttölautasia.
Valitsin matalat isot lautaset tähän askarteluun.

Tässäpä ohje kuvin:


Leikkaa lautanen halki keskustaan asti.
Käännä reunoja lomittain ja niittaa kiinni.
Suppilomainen tötteröhattu on siinä.

Sitten vaan koristelemaan!


Sain hatuntekijöiden luvan näyttää nämä hienot hatut myös teille <3
Sydänleikkurilla tein reiät hatun sivuilla.
Reiístä on pujotettu muovinauhaa, jonka avulla hattu pysyy päässä.
Eikö vaan tullutkin upeat?

Täällä on munkit paistettu ja äitini tekemä sima poreilee lasissa.
Haluan toivottaa teille kaikille riehakasta vappuviikonloppua!




perjantai 29. huhtikuuta 2016

Minullakin on amppeli!



Muistan miten meillä oli lapsuuden kodissa amppeli olohuoneen ikkunalla.
Amppelissa kasvoi juoru (siis se kukka).
Siinä amppelissa taisi olla myös helmiä koristeena solmujen kohdalla.
Minusta se oli aina todella kaunis.
Äiti voi nyt kommenteissa kertoa, että oliko amppelissa juoru ja oliko siinä helmiä koristeena :)

Huomasin, että amppelit ovat taas tulleet vahvoina takaisin sisustukseen.
Amppelin ohjeita näkyy useammassakin blogissa ja niistä sain minäkin innostukseni.

Ajattelin amppeleiden solmimisen olevan ihan hurjan haastavaa, mutta väärässä olin.
Koska minä en osaa mitään hienoja solmuja, ja koska haluan amppelin nyt ja heti, ei aikaa solmuopeille ollut.

Näin minä taiteilin itselleni amppelin.


Valitsin amppelin materiaaliksi paksun tummanruskean juuttinarun.
Leikkasin narusta kolme 2 metrin mittaista pätkää.


Kolme narua taitetaan kahtia ja solmitaan niin, että naruista tulee ripustuslenkki.


Solmuilla yhdistetään kaksi narua yhteen.

(vielä uloimmat narut solmitaan yhteen)

Solmuilla yhdistetään seuraavaan naruun, syntyy verkkomainen kuvio.
Isolla solmulla yhdistetään lopuksi kaikki narut.
Tämä viimeinen solmu on amppelin alaosa.




Ruukku on vanha ja löytyi valmiiksi meiltä.
Ruukku on täydellisen kokoinen tähän amppeliin.


Minä osasin solmia amppelin, aika huikeeta.
Tiedättehän sanonnan, että nälkä kasvaa syödessä?
Näin taisi käydä nyt minullekin, koska haluan nyt tehdä amppelin kahdeksalla narulla :)
Amppeleita voi solmia myös ontelokuteista, lakanasta leikatuista suikaleista yms.

Ihan mahtavaa, nyt minullakin on amppeli olohuoneen ikkunalla.

Ihanaa perjantaita teille kaikille ja oikein mukavaa Vappua!





keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Clarins päivän pelastajana



Ongelma numero yksi!
Voikohan iho olla väsynyt niin kuin sen kantajakin?
Välillä siltä kyllä tuntuu.
Meikki näyttää kivalta, mutta iho on jotenkin kuivahko ja olokin on nuutunut.

Toinen ongelmani on se, että tarvitsen aina vedenkestävän ripsivärin.
Minulla on mielestäni rasvaiset luomet ja siksi ripsiväri lähtee ropisemaan päivän mittaan pitkin poskia.
Usein ihastun ripsiväreihin harjan takia, mutta kaikkia ripsivärejä ei tehdä vedenkestävinä versioinakin.

Mikäpä siis avuksi?


Tässäpä minun ratkaisuni pulmaan.
Clarins:n Fix´ Make-Up suihke ja Double Fix´ Mascara.*


Jokainen on joskus pyyhkinyt uinnin, hikijumpan tai helteisen päivän jälkeen sotkeentunutta ripsiväriä pois ala- ja yläluomeltaan. Clarins kehitti värittömän Double Fix’ Mascaransa, jotta ripsiväri pysyisi paikoillaan kaikissa olosuhteissa. Kun värittömän ripsivärin levittää minkä tahansa ripsivärin päälle, siitä tulee vedenkestävä. Yksin käytettynä tuote korostaa ripsiä, antaa niille kiiltoa ja kiinnittää ne kauniille kaarelle. Double Fix’ Mascaran vaikutus perustuu sen sisältämään pomeranssipuusta saatuun vahaan, joka muodostaa ripsivärin päälle suojaavan, vedenkestävän kalvon. Tuotetta voi käyttää myös kulmakarvojen muotoiluun.
Double Fix’ Mascara 7 ml, suositushinta 24,15 euroa.
Seuraava tuote on tällä hetkellä joka aamuisessa käytössä.
Uskokaa tai älkää, mutta tämä tuote tuntuu virkistävän nuhjuista oloa kasvoilla.
Aivan ihanan huumaava tuoksu, ruusu vahvimpana.

(innoissani revin melkein paketinkin rikki)

Enää meikkiä ei tarvitse korjailla päivän mittaan. Fix’ Make-up-meikinkiinnityssuihke jättää meikin päälle ohuen, näkymättömän hunnun, joka kiinnittää meikin paikoilleen ja pitää sen siistin näköisenä koko päivän. Lisäksi suihke kirkastaa meikin sävyjä ja saa ihon näyttämään raikkaalta.
Suihke myös hoitaa ihoa. Se kosteuttaa ihoa ja suojaa sitä ilman epäpuhtuksien haitallisilta vaikutuksilta sisältämiensä kasviuutteiden ansiosta.
Aloe vera kosteuttaa ihoa, allantoiini rauhoittaa ihoa, valkoisesta teestä ja linnunkaalista koostuva Clarinsin kehittämä anti-pollution-ydiste suojaa ihoa ilman saasteiden haitallisilta vaikutuksilta.
Meikinkiinnitysuihke on pakattu kätevään litteään, lasiseen suihkepulloon, joka on helppo pitää mukana. Näin suihketta voi käyttää milloin tahansa ihoa kosteuttavana ja greippiuuttelta ja luomuruusulta tuoksuvana, mielialaa virkistävänä tuotteena pitkin päivää.
Fix’ Make-up, suihkepullo 50 ml, suositushinta 30,00 euroa.
Tuotteet tulevat myyntiin toukokuussa 2016.


Tyytyväinen bloggaaja tässä aamusta köllöttelee meikit naamassa sohvalla.
Olo on raikas ja ripsiväritkin ripsissä, eikä poskilla :)

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!


* tuotteet saatu blogiin testaukseen

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Mikä löytö!



Kävin perjantain lyhäripäivän kunniaksi pyörähtämässä Kierrätyskeskuksessa pitkästä aikaa.
Sain tarvikkeet muutamaan tulevaan askarteluprojektiin.
Paras löytö oli kuitenkin puolikas muovikassillinen trikookankaiden paloja hintaan 2, 50€.
Ei tarvinnut paljon mietiskellä, että ostanko vai jätänkö ostamatta.
Mukaanhan tämä pussukka oli saatava.

Olen täti neljälle ihanalle siskonlapselle ja tätinä olen sellainen hömpöttäjä.
Minusta on ihanaa hemmotella, omien lasten lisäksi, siskonlapsiakin.
Hemmottelusta tekee ihanaa sen, että myös itsetehdyistä asioista/tavaroista ollaan onnellisia.

Trikookankaista löytyi niin suloisia kankaita tädin pienimmille rakkaille, että niistä oli ommeltava pipot.
Kankaat olivat kuitenkin sen verran pieniä, että jouduin yhdistämään kaksi erilaista kangasta.




Kankaan leveys katsotaan päänympäryksen mukaan.
Tein kaksi koon 54 pipoa.
Ensin ommellaan tuolta kiilan yläreunasta lähtien koko sivu kiinni, aina toisen pään kiilan yläreunaan asti.
Sama toistetaan toiselle sivulle.
Toisen pään kiila käännetään reunat vastakkain yhteen (hymysuuksi) ja ommellaan kiinni.
Toisen kiilakohdan kautta käännetään pipo oikein päin, jonka jälkeen ommellaan "hymysuu" kiinni.
Piposta puolet tulee vuoreksi ja pieni näkyvin ommelosa jää pipon sisälle.


Tässä pipo nyt käännettynä valmiiksi.
Näyttää aika kivalta tuo kuviokankaan ja yksivärisen kankaan yhdistelmä.


Tältä näyttää pipon yläosa.
Ompelin vielä, parilla piilopistolla, vuoriosan kiinni tuosta ylhäältä.


Tein vielä yksivärisestä kankaasta rusetin pipoon koristeeksi.
Ompelin tämän käsin pipon saumaan kiinni, sekä ylä- että alaosasta.


Mielestäni piposta tuli todella suloinen.
Tämä pipo sopiikin kivasti fuksian punaisen ulkoiluasun kaveriksi.

Halusin vielä ommella myös siskon nuorimmalle pojalle oman pipon.
Tämän pipon tein aivan samalla ohjeella kuin rusettipiponkin.
Pipon etuosa on raidallinen ja takaosa yksivärinen.



Aika kivat pipot tuli vaikka itse sanonkin.
Trikootilkuista luulen saavani ommeltua vielä 2-3 pipoa, joten eipä näille pipoille tule kappalehinnaksi kuin 0,50€, jos työtä ei lasketa (ja mehän ei lasketa).

Samalla ompelukoneen esiin ilmestymisellä sain lyhennettyä uudet housuni, jotka ostin Lindexin alesta. 
Voisinkin tehdä taas pitkästä aikaa asupostauksen :)

Mitäs tykkäsitte näistä pipoista?
Tuliko niistä hitti vai huti?

Aivan ihanaa alkanutta viikkoa!




lauantai 23. huhtikuuta 2016

Bernerin bloggaajapäivä



Voi mitä hemmottelua oli tarjolla meille bloggaajille Bernerin bloggaajapäivillä.
Arvostin suunnattomasti kaikkea kokemaani.
Aamulla kun herää ennen kukonlaulua töihin, tuntuu aivan ihanalta saada vähän hemmotteluja rankan työpäivän jälkeen.
Ihoa hoidettiin, hiuksia laitettiin, meikattiin kasvoihin hehkua ja nautittiin mahtavasta seurasta.
Upeisiin tuotteisiin päästiin tutustumaan ammattitaitoisten esittelijöiden avulla.

Bernerin blogipäivillä olin tietenkin Ilopilleri blogin Tarun kanssa.


Puspus <3


Calvin Kleinin One summer tuoksu on sopiva sekä miehille että naisille.
Raikas, kesäinen tuoksu.


Siis nämähän minä haluaisin kaikki.
Marc Jacobsin Daisy tuoksut ovat aivan huumaavia.
Kukkainen, pehmeä ja hempeä kuvaa kaikkia näitä kolmea tuoksua.
Pullotkin ovat kuin koruja, niin kauniita.


Miracle oli minulle ihan uusi tuotesarja tuttavuus.
Esitellyt tuotteet kuulostivat upeilta.
Ihon kosteutukseen tarvitaan kaikki apu, tai ainakin minä tarvitsen.


Sensai seerumit ja voiteet jättivät ihon upean pehmeäksi ja iho tuoksui ihanalta vielä kotiin päästyänikin.


Herbinen ihotuoksut olivat kivan keveitä ja siksi sopivat vähän nuoremmillekin tyttösille.
Oli myös mukavaa, kun esittelijä kysyi meiltä ideoita uusiksi tuoksuiksi.
Itse ehdotin kookosta ja ananasta yhdessä, pina colada, tico tico!


Isadoran ihanuuksia.
Tämän vuoden Euroviisut järjestetään Ruotsissa ja sen kunniaksi on tämä song festival sarja luotu.
Sarjaan on yhdistetty jo olemassa olevia tuotteita uusiksi kokonaisuuksiksi.


Kesä, lämpö, vesi, vihreys ja kukat.
Nämä asiat tulivat mieleen Isadoran Tropical paradise meikeistä.
Turkoosi vedenkestävä eyeliner osoittautui omaksi suosikiksi. 


Jos olette yhtään aiemmin lukeneet blogiani, tiedätte minun suhteeni Rimmeliin.
Rakkautta se on.
Outi ja Rimmel ne yhteen soppii, huomenna mennään meikkikoppiin :D
Täydellinen paletti poskille ja korostuksiin.
Taustalla näkyvät eyeliner/luomivärikynät ovat aivan upeita.
Ei tarvitse päivän mittaan korjata luomiväriä tai lisätä lineria, todella hyvä pysyvyys luomilla.


Sally Hansenin geelilakat saivat nämäkin kynnet hehkumaan karkkimaisissa väreissä.
Värilakkaa levitetään kaksi kerrosta ja päälle vielä kerros geelilakka.
Geeli kuivaa kuten normaali kynsilakka, ei siis tarvita uv-valoa avuksi.


Eikö vaan saanutkin ammattilainen upean letin minunkin liruhiuksiini?
Ihan näyttää siltä, että minullakin olisi päässä enemmän hiuksia kuin todellisuudessa on.
Lettikampaus säästyi vielä seuraavaksi päiväksi.
Työkaveritkin pääsivät ihastelemaan tätä kampausta.


Ihanan ihana Diandra.
Positiivinen, iloinen ja niin luonnollinen.
Kiitos rupattelusta ja kuvasta <3

Hatunnosto Bernerin porukalle mahtavasta päivästä.
Upea tapahtuma!
Erityiskiitos Annelle, jonka sanat blogistani lämmittävät sydäntäni pitkän aikaa.
Oli myös ihanaa tutustua sinuun Mari!
Tämä bloggaaja kiittää ja kumartaa (oikein syvään ja niiaa vielä päälle).

Kivaa viikonloppua kaikille!




torstai 21. huhtikuuta 2016

Maailman tylsin postaus



Mitäs minulle kuuluu?
Arkea oikein sanan varsinaisessa merkityksessä.

Aloin selailla puhelimen galleriaa ja sieltä löytyi monta niin arkisen tylsältä vaikuttavaa kuvaa.
Tajusin kuitenkin, että jokaisessa arkisessa kuvaustilanteessa olen ollut iloinen.
Enemmän kuitenkin eletään sitä ihan tavallista arkea kuin juhlaa.
Siksi niistä pienistä arkisista asioista tuleekin niin onneliseksi ja iloiseksi.

Mitä sitten löytyi galleriasta?



Meidän takapiha on vieläkin talviteloillaan.
Hävettää ihan, että en ole saanut edes haravoitua pihaa.
Kauneuttakin sieltä löytyy.
Narsissit kukkivat, ihana muisto omasta isästäni.
Isi aina osti minulle syntymäpäivälahjaksi narsisseja ja istutin ne tuonne takapihalla.
Narsissit eivät koskaan kukkineet isäni ollessa vielä elossa, mutta puolivuotta hänen kuolemansa jälkeen, kukkaset kukkivat ensimmäistä kertaa ja jokainen vuosi sen jälkeen.


Kävin ruokakaupassa ja kauppakassit painoivat niin paljon, että piti pitää pieni tauko. 
Lähellä oli päiväkoti ja siellä ihana huvimaja.
Huvimajan kattoon oltiin liimattu keltaisia tähtiä.
Ihanan rauhoittava paikka!
Olisin voinut jäädä huvimajaan pidemmäksikin aikaa, mutta nälkäinen perhe odotti jo kotona minua.


Paulig muistaa äitejä jo hyvissä ajoin.
Juhla Mokan paketissa komeilee onnittelut meille äideille.
Onnea ei ole koskaan liikaa, joten kiitos Paulig.
Kahvista ja äitiydestä tuli mieleen, että minun vauvani menee yläasteelle.
Tiistaina olin yläasteen vanhempainillassa tutustumassa pojan tulevaan opinahjoon.
Minun vauvani ilmoitti, ettei enää ole vauva, mutta kyllä hän tulee aina olemaan minun pikkuinen.
(Pikkuinen on jo minun mittainen, jalka on kokoa 43 ja kuulemma on löytynyt jo muutama viiksikarvakin.)

En yleensä kerää mitään keräilymerkkejä, mutta nyt tein poikkeuksen.
Siwassa sai alennusta Muumi kaffekupposesta, kun keräsi ostosten yhteydessä Muumimerkkejä.
Sain kerättyä 10 merkkiä ja uusi Muumimuki on nyt minun.
Maksoin mukista 10€.
Minulla on nyt kaksikymmentäviisi Muumimukia.
En halua kaikkia Muumimukeja, eikä ole pakko saada kausimukeja, mutta kivan värinen mukin pitää olla.



Töissä koristelimme lasten kanssa korurasiat äitienpäivälahjaksi.
Minun tietenkin piti tehdä yksi (ihan siis vain malliksi lapsille) omalle äidilleni.
Korurasiaan tietenkin pitää tehdä koru.
Oli aika liikuttavaa, kun pienet 1-3 vuotiaiden sormet näpersivät muutamaa helmeä kaulanauhaan.
Kyllä äidit varmasti tykkäävät omista koruistaan ja rasioistaan.

Tällaisia arkisia iloja tällä viikolla.
Tänään vaihdetaan vähän juhlafiilikseen ja nähdään taas bloggaajakavereita, ihanaa!

Mitäs teidän arkeen kuuluu?


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ping Helsinki



PING Helsinki on Pohjoismaiden suurin sisältömarkkinoinnin tapahtuma, joka tuo päiväksi yhteen sosiaalisen median sisällöntuottajat, eli Suomen eturivin bloggaajat, tubettajat ja instaajat, sekä yritysten sisältöjen parissa toimivat ihmiset.
Luvassa on näkemyksiä sisältöjen tulevaisuudesta, vinkkejä laadukkaiden sisältöjen tekemiseen ja ostamiseen sekä tulosten mittaamiseen. 
Samalla osallistujat pääsevät tutustumaan toisiinsa, vaihtamaan ajatuksia ja pitämään hauskaa Suomen hauskimmilla business-festareilla!

Kylläpä kuulkaa olin todella otettu kun blogini valittiin mukaan festareille.
Minustakin tuli siis Content Guru.
Minusta, joka aina voivottelee, etten osaa, en voi ja voisinko kuitenkin.
Mukaan valitut blogit, tubettajat, instaajat ja snappaajat löydät 

Taitavassa seurassa pääsen 13.5.2016 päivääni viettämään.
Vähän jännittää kun kaikki on niin uutta.
Onneksi saan tuekseni monta 40+ blogilaista.
Taru Ilopilleri blogista on mun vankkumaton tuki, joten riemulla ei ollut rajaa kun kummatkin meidät valittiin mukaan.


Tapahtuma järjestetään Kirkkonummen Långvikissa ja sitä sponsoroi Sonera.
Tämä bloggaaja jo intona odottaa tapahtumaa.



sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Sano se minulle napein



Olen taas ollut niin silmät sydämillä viime aikoina.
Olen hempeillyt tuolle miehellenikin niin paljon, että toivottavasti hän ei kyllästy jo tähän touhuun.
Olisiko se niin, että keväällä tämä hormoonihirviö herää eloon.
Aurinko herättää hormoonihirviön ja se ryömii sohvan nurkasta ihmisten ilmoille. 

Hempeilyn lomassa päätin askarrella jotain hempeää tietenkin.
Nappitauluja olen nähnyt Pinterestissa ja Taloni maalla blogissa.
Täällä on siis käyty varsinaista nappikauppaa.
Halusin tehdä omanlaiseni version ja käyttää nappien lisäksi jotain muutakin taulussa.
Tarvikkeet ovat kaikki kierrätettyjä (no valehtelin, liima ei ole kierrätettyä).
Taulupohjan sain työkaverilta, napit ja lanka on ostettu Kontti kirpparilta.


Tästä lähdettiin liikkeelle, eli valkoisesta taulupohjasta.
Aloitin tekemällä sydämen ääriviivat liimalla.
Valitsin napit ihan summittain.
Välillä siirtelin nappeja toisiin paikkoihin, että kuvio istuisi paremmin.
Vielä muutamia nappeja tarvitaan lisää.


Kontti kirpparilla näitä nappeja saa ostaa kilohintaan.
Itse saa valita napit yksitellen.
Aika erilaisia onkin tullut valittua, tosin varsin tummia suurin osa.

Reippaasti vaan liimaa nappien alle, en halua, että ne heti ripustuksen jälkeen tippuvat paikoiltaan.


Hamppulanka käy hyvin myös askarteluun.
Lankaa dippasin liimassa ja sitten vain muodostin kirjaimet.



Hempeilytaulu on valmis.
Varmuuden vuoksi annoin kuivua yön yli.


Tämä taulu on jotenkin niin minua.
Kierrätystä, ompelutarvikkeita, taiteilua ja innostusta yhdessä taulussa.

Tänään vähän hemmottelen sitten koko perhettä.
Laitetaan hyvää ruokaa ja katsotaan Nälkäpelin viimeinen osa Viaplay:lta.

Aivan ihanaa sunnuntaita kaikille teille ihanille <3