keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

90-luvun musaa



Olen syntynyt vuonna 1975 ja nuoruuteni kultavuosia vietin 80-90-luvun vaihteessa.
Musiikki on aina ollut tärkeässä roolissa minun elämässäni.
Olen ollut musiikkiluokalla 3-9 luokat.
Kuuluin koulun kuoroon, kävin laulutunneilla ja soitin pianoa.
Meillä kuunneltiin aina kotona musiikkia, se soi ikään kuin taustalla aina.
Musiikki herättää muistoja ja syviä tunteita. 

Facebookissa kiertää 90-luvun musahaaste ja ajattelinkin nyt tässä toteuttaa kerralla tuon viikon haasteen.
Tässä pintaraapaisu siitä mitä minä kuuntelin 90-luvulla.

Snap

Voi tätä biisiä. 
Muutaman kerran on tätäkin tullut tanssahdeltua.
Pari vuotta ennen tämän kappaleen julkaisua oltiin ystäväni Mian kanssa Snapin konsertissa Messukeskuksessa.
Meidän vieressä tanssi Marco Bjurström, joka näytti meille mageita tanssiliikkeitä ja me Mian kanssa yritettiin tanssia sitten samalla tavalla.
(ai niin oli siellä konsertissa meidän pikkusiskotkin mukana)
Mahtavuutta!

Metallica

Kun tapasin Rachidin, hän diggaili Metallicaa.
Sitä sitten piti olevinaan tästäkin bändistä tykätä, mutta totuus on, että tykkäsin vain muutamasta biisistä ja toinen niistä oli Nothing else matters.
Suoraan sanottuna olin tyytyväinen kun Rachid vaihtoi heavyn rappiin :)

2pac ft Dr Dre

California love...voihan pepun pyöritys sentään.
Tuo 2pac Shakur oli niin komea.
Kamalaa oli, että hänet niin nuorena ammuttiin hengiltä.
Jotain rap-sotaa käytiin ja toinenkin hieno rap nimi menetti henkensä nuorena
Notorious B.I.G.

Boyz II Men

Hunajaa korville on tämä laulu.
Tule ja hurmaa mut, vie multa jalat alta.
Voi taivas mitä muistoja.
No niistä ei nyt voi täällä sen enempää kertoa ;)

Backstreet Boys

Siis mähän osaan kaikki näiden biisit (joka on hieman hälyttävää).
Mä tykkään vieläkin näistä miekkosista.
Tämä musiikki on sellaista, joka voi soida vaikka taustalla koko päivän ja sä vaan tanssahtelet ja kotityötkin sujuu kuin itsestään.
Bäkkärit <3

Cranberries-Linger

Tästä kappaleesta tulee mieleen minun pikkusiskoni teini-ikä.
Siskoni kuunteli sellaista musiikkia, joka ei niin ollut mun mieleen, mutta oli kuitenkin jollain tavalla puhuttelevaa.

Prodigy

Sekoilua, hallusinaatioita, kovaa ja korkealta.
Minä rauhoitin omat menot aika nuorena, mutta musiikkimaku oli silti menevää ja monipuolista.
Jostain syystä Prodigyn biisit olivat sellaisia joihin jäi jumiin.
En koskaan käynyt tecnobileissä tai Lepakossa bilettämässä.
Mä biletin kotona Prodigyn tahdissa :)

Tässäpä tämä haaste tuli kerralla vetäistyä läpi.
Synkkää, kevyttä, meteliä, menoa, pehmeää ja suloista.
Nuo sanat kuvaavat hyvin minun sekalaista musiikkimakuani.

Jos haluat, voit tästä napata itsellesi haasteen mukaan.
90-luku ja 7 suosikkibiisiäsi.


40 kommenttia:

  1. Musiikki on mulle kanssa tosi tärkeää. Kuuntelen aina musiikkia. Aloin pari viikkoa sitten kasata mun top10 listaa kasarista, ajatuksin, että julkaisen. En ole vielä ehtinyt. Samat ajatukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä biisejä etsiessä tuli mieleen ihania muistoja.
      Musiikki ♡♡♡

      Poista
  2. Hahaa, sinäkin siis olet ollut ysäriteini :D ja yhtä samanlainen musamaku näköjään meillä. Pitääkin tehdä tämä haaste jossain kohtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä kiva haaste, nappaa ihmeessä mukaan.

      Poista
  3. Mielettömiä biisejä! :D Tää olikin oikea hyvän mielen postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden postausten kautta pääsee myös askeleen lähemmäs bloggaajaa. Kivoja nää on ♡

      Poista
  4. Sulla oli muutama tosi helmi tuolla <3 Mä rakastan ysäriä ja tähän haasteeseen on pakko ottaa osaa, jos vaan pystyn rajaamaan ne biisit seitsemään :D tuskaa tekee, tiedän sen jo valmiiksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä tää sen päivän fiiliksen mukaan. Mullakin ois varmaan tullut top100 täyteen :)

      Poista
  5. Oma suosikkiluku musan suhteen on kyllä 70-luku : ) Hauskoja muistoja 90 -luvulta mieleen tuli noista valitsemistasi kappaleista! Omalle listalle lisäisin Bäkkäreiden Larger than life, Gunnareiden balladit, AC/DC Thunderstruck, joka oli oikea voimabiisi lukioaikoina! Queenin Show must go on liikutti, Hansonin MMMMMpop hauskutti ja ikuisesti jäi päähän soimaan Daruden Sandstorm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gunnareiden November rain on niin klassikko ♡
      Top100 listaa tekemään!

      Poista
  6. Ihanan legendaarisia biisejä, ysärit on mun mieleeni, kunnon jumputusmusaa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä just sitä. Nykyään huomaan uusissa biiseissä myös tuttuja säveliä taustalla. Monta ysäribiisiä on tehty myös uudestaan.

      Poista
  7. Kiva musiikki haaste! Samoja musiikkeja on tullut kuunneltua.
    Olen myös syntynyt -75
    Ehkä nappaan tästä haasteen blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti nappaat tämän haasteen. Näitä on sitten kiva käydä lueskelemassa toistenkin blogeista.

      Poista
  8. voi että, nykyään ei tehdä näin hyvää musiikkia! ihania muistoja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä näiden arvoa nostaa se elämä mitä just silloin elettiin. Ehkä tämän päivän nuorista tuntuu samalta parinkymmenen vuoden päästä kuin minusta esim. nyt kun tein tämän haasteen :)

      Poista
  9. Jotain samaa, jotain eriä musamaussamme. Minulle tärkeintä on sanat, sitten vasta sävel ja melodia. Joitakin kappaleita on säilynyt sydämessä merkityksen vuoksi, osa hymyilyttää jälkeenpäin. Musiikki on elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tärkeää on taas melodia. Välillä olen oikein pysähtynyt kuuntelemaan sanoja ja kerran ihan järkyttynyt kun sanat olivatkin tosi rivot :D

      Poista
    2. Heh, tuosta tuli mieleeni erään laulajan kommentti. Hän kun laulaa hepreaksi. Länsimaissa hehkutettiin ihanasta kappaleesta, kuinka se on täydellinen ja laulettiin sanoja mukana.. Kun kukaan ei tiennyt, mitä se tarkoitti! :D Kyseinen biisi kertoi itsetyydytyksestä. :D Nauroin lukiessani sitä haastattelua.

      Poista
  10. Myönnän, en tunnistanut noista kuin lempparibändini Metallican ja etäisesti Prodigyn :D Mä olen niin rokkisuuntautunut ollut jo pikkulikasta asti, että on poppi ja räppi mennyt ohi. Tosin jotkut hittibiisit saatan tunnistaa musiikkina, mutta en nimeltä, aika paljon tuli kuitenkin ysärillä baareissa pyörittyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas toi rock on vieraampaa. Toki tiedän AC/DC:n, Metallican, Guns´n roses:n koska ovat niin tunnettuja bändejä, mutta siinä se sitten melkein olikin. Onneksi on musiikkia kuitenkin meille kaikille <3

      Poista
  11. Mä olen niin musadiggari että huh hei. Useita tuttuja omiakin nuoruuden suosikkeja olit nostanut postaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies tuli tänään töistä kotiin ja kysyi, että mitä ihmettä sä teet? Mä siihen, että virkkaan ja laulan lujaa Metallicaa. Vähän sitä nauratti, mutta antoi mun kiekua biisin kuitenkin loppuun :D

      Poista
  12. Mun lista ois täynnä pelkkää Kaija Koota! :D

    VastaaPoista
  13. Kuulehan nyt Outi, heavyssa ei ole todellakaan mitään vikaa; musiikin parhautta ;)... Täräytähän AC/DC:n Hells Bells tai Thundersturck niin johan lähtee energia virtaamaan.

    Jännittävää, että ikäeroa ei tarvitse olla ilmeisesti kuin muutamia vuosia, yhtäkkiä lempparit ja musakartta menee ihan uusiksi. PauMaun tapaan hyvä, että edes tunnistan listasi joukosta kaikki. Omani olisi siis ihan toisenlainen (ja paljon heavya).

    Olen usein miettinyt, mitä elämästä tulisi ilman musiikkia. Oikeasti. Se on tärkeä elementti elämässä. Musiikkiin liittyy ja kiteytyy kaikki.

    Ja hei näin ikääntyessä sitä huomaa tulevansa sujuvasti kaikkiruokaiseksi. Juhannuksen ehdotonta parhautta ON Olavi Virta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioista ei voi kiistellä. Te tykkäätte heavystä ja mä r n' b:stä. Se on totta, että musiikkimaku on näin aikuisena kyllä laajempi.
      Ihanaa torstaita!

      Poista
  14. Aah AC/DC ja mm.Thunderstruck! Depeche Mode oli yksiä suuria suosikkeja, Bryan Ferry, ysäriaika oli hieman ongelmallinen, silloin tehtiin ei omaan makuun musaa, kunnes tecno musiikki tuli ja esim. Sash Equador jne. uijui kun menojalka vipatti. Tai Robert Miles ooh.

    Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faithless insomnia oli kans kova juttu...I can't get no sleep!!

      Poista
  15. Kiitos Outi tästä postauksesta. Kävin Youtubessa kuuntelemassa ja vähän hytkymässä La Bouche - Be my Love, Haddaway - What Is Love, Corona - Rhythm of the Night, Scooter - How much is the fish .... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki sun mainitsemat biisit onkin hyviä hytkytysbiisejä ;)

      Poista
  16. Mulle tässä listalla on vaan muutama tuttu. :) Mutta mä tykkäsin kuunnella vaan kaikkia hitaita biisejä... Hausmylly, Jason Donovan ym... Niitä kuuntelin paljon. Onneksi musiikkia on niin laidasta laitaan, että jokaiselle löytyy sopiva. :) Meillä musiikki soi myös päivittäin ja on itsellenikin tosi tärkeä juttu edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikki tuo eteen tunteita ja muistoja. Music ♡♡

      Poista
  17. Backstreet boysit tulivat jokaisen tytön uniin ja ovat varmaan vieläkin siellä. Olihan se melkoisen näyttävä porukka, ja on vieläkin. :) Tuo biisi on kyllä suuri suosikkini ja sitä hoilattiin joka puolella mihin mentiin.
    -74 syntyneenä samoja biittejä on kuunneltu ja tanssittu.
    Hih.. meidän isäntä on ihan metallican suur kuluttaja, seurustelun alkuaikoina ei kuunneltukaan mittän muutakuin metallicaa ja miehellä on melkein kaikki parhaimmat levyt. Joskus soitti mulle kaverinsa luona kun on oltiin bilettämässä kitaralla pätkän metallicaa, lupas, että joskus kun saa kitaran niin opettelee soittamaan niitä ja soittelee sitten mulle lisää. Jos joskus sen kitaran oikeasti saa niin kyllä meikäläiseltä tulee suuri poru kuunnellessa niitä biisejä, onhan se niin hienoo jos oma mies soittelisi niitä. :)
    Päästiin me snoisphereen metallicaa katsomaankin ja oli se kyllä todella vaikuttava keikka. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli pariskuntina meillä näyttäis olevan aika samanlainen musiikkimaku ♡♡

      Poista
  18. Vaikka olen muutamia vuosia nuorempi, niin tuttuja ja tärkeitä biisejä. Cranberries. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sisko on mua 4 vuotta nuorempi ja hän kuunteli enemmän tuota Cranberriesia. Ysärinä hallittiin hyvän musiikin tekeminen :)

      Poista
  19. Olipa kiva postaus! Metallica on iskenyt täälläkin. Vaan Scorpions ja Queen ja Beatles ovat olleet ikisuosikkejani. Tänä päivänäkin jaksan noita kuunnella. Yllättävää kylläkin, mutta ehkä Beatles on nykyään noista tylsin. Tässä oli kyseessä siis 90-luku? No olkoon vastaukseni kuitenkin tässä. Musiikki on tärkeää minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scorpionsien hitaat oli ihania, ne oli kaikkien suosikkeja koulun discoissa. Niitä tykkään vieläkin kuunnella. Queen on legendaarinen bändi ja Freddie Mercuryn ääni oli kuin kultaa korville. Mä osaan tosi monta Beatlesin biisiä, meillä niitä kuunneltiin kotona ja lauleskeltiin myös kuorossa.
      Ihanaa viikonloppua Tuula <3

      Poista