maanantai 29. helmikuuta 2016

Nää on bileet kaikki sileex



Ei meillä nyt ihan niin rajut bileet olleet, että paikat olisivat nyt ihan sileinä :)
Hauskat juhlat takana ja poika on tyytyväinen.
Enää ei pidetty mitään kaverijuttujakaan, ihan vain sukulaiset kävivät kahvilla.

Juttelin noin viikko sitten pojan kanssa, että mitäköhän sitä tarjottaisiin vieraille.
Poika siihen totesi, että "Mä haluan suklaakakkua ja chipsiä".
"Eiköhän meidän pidä vieraille vähän muutakin tarjota?"
"No osta vaikka kahta eri chipsiä".

Kyllä on simppeliä tuo nuorenmiehen ajatusmaailma.

No meillä oli tarjolla sitä suklaakakkua ja kahta eri chipsimakua, mutta pikkusen piti tehdä lisääkin.


Koristelujen kanssa ei myöskään lähdetty pröystäilemään :)
Hopean väriset ilmapallot ja erilaisilla kuvioilla viirejä.



Ensimmäisenä tein helpon kaavan mukaan Charlotta-kakun.
Kelmutin lasikipon.
Leikkasin ohuita siivuja kääretortusta ja ladoin ne vuokaan.
Täytin kipon vaniljajäätelöllä ja suljin kelmut.
Tämän valmistin jo edellisenä iltana.
Pakkasesta nostin pois n.15 minuuttia ennen tarjoilun alkua.


Kakku kumotaan tarjoilulautaselle ja kelmut poistetaan.
Valmista tuli.
Poika tykkäsi tästä kovasti, näyttää nimittäin vähän jalkapallolta tämä kakku.
Askartelin vielä kartongista ja grillitikuista pienen 13-viirin kakun päälle.


Leivoin vielä tavallisen suklaakakun, jonka koristelin pojan pelinumerolla.
#27



Suolaisena tarjottavana oli coctailpiirakoita, pieniä mozzarellapalloja ja kirsikkatomaatteja sekä itsetehtyä basilicavoita.


Vähän lisäksi karkkia ja tietenkin niitä chipsejä.
Aika kivat tarjottavat tuli, vaikka itse sanonkin.
Synttärisankari tykkäsi, meidän perhe tykkäsi ja vieraat tykkäsivät = onnistuneet juhlat.

Nyt paluu arkeen, vaikka juhlahumua olisikin kiva jatkaa vielä vähän aikaa.

Oikein ihanaa maanantaita kaikille!


38 kommenttia:

  1. Pojat pn just tillasua :) tyytyvät usein vähän. Charlotta on sellainen mitä mäkin teen usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Charlotta on nopea ja tykkäsin kun pystyi jo edellisenä päivänä tekemään valmiiksi.
      Pojat ♡

      Poista
  2. Ihanat herkut ja hymyilyttää tuo vaatimattomuus. Eipä sitä itsekään juuri enempää nuorena toivonut :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Vai ei kätevä emäntä osaa leipoa :) Huh miten hienot tarjottavat! Charlottaa tehtiin teineinä siskon kanssa usein, oikea retroleivonnainen. Mukavaa uutta viikkoa onnistuneiden synttäribileiden jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä stressittömämmät (kamala sanahirviö) juhlat kuin tyttären 18v juhlat. Niihin halusin panostaa kunnolla, kerranhan sitä vaan aikuisen ikään päästään.
      Ihanaa viikkoa Heli ♡

      Poista
  4. Nami, mitkä tarjoilut! Charlotta on näyttävä kahvipöydän kuningatar :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojan mielestä näytti vähän jalkapallolta mun Charlottani :)
      Kivaa alkanutta viikkoa ♡

      Poista
  5. Samoin sinulle! Meillä olisi toukokuussa seuraavat synttärit, ehkä taas ulkoistan Lidlille ja siskolle nämä hommat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meinaa aika riittää leipomuksiin. Onneksi nämä tarjoilut oli helppo valmistaa.

      Poista
  6. Onnittelut nuorelle miehenalulle ♥ Hyvät näyttää olevan tarjottavat, tuota Charlotta-kakkua uskallan ehkä itsekkin kokeilla joskus tehdä.
    Ihan näyttää olevan äitinsä näköinen poika, komee poika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sun mielestä poika näyttää minulta? Jännää, en itae näe sitä. Kivahan se on, että lapsissa olis myös minua, tytär kun on ihan isänsä näköinen ♡♡

      Poista
  7. Ihanan simppeli ajatusmaailma, kunpa me äiditkin joskus opittaisiin hölläämään :)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Herkut tekivät kyllä kauppansa ♡
      Ihanaa viikkoa Kata Maria!

      Poista
  9. Basilikavoi kuulostaa aikas hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli sitä myös. Sopis muuten grillatun maissinkin kanssa :) Kesäherkut jo mielessä täällä.

      Poista
  10. No nam mitä herkkuja ja nyt oli enemmän kuin poika ehti toivoakaan. Aurinkoa päivään Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen jätskikakun viipale katosi tänään pakkasesta. Eikös se niin ole, että jos tarjottavia ei jää, oli ne hurjan hyviä.
      Ihanaa viikkoa Tiia <3

      Poista
  11. Hyvältä näyttää tarjoilut!
    Meillä juhlitaan tulevana lauantaina kuopuksen synttäreitä.
    Kiva idea tuo pelinumero kakussa. Ehkä käytän ideaa myös jossakin leivonnassa lauantaina.
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelinumeron tein yllätyksenä pojalle, kovin oli otettu tästä. "Mahtava äiti, mahtava kakku ja mun pelinumero", nämä oli kommentit yllätyksestä.
      Kivoja juhlia teillekin.

      Poista
  12. Onnea poitsulle! Ihania herkkuja, joista tuo jaliskakku tulee testattavaksi meilläkin pian. On niin hyvännäköinen meinaan! Hauskaa karkauspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu. Tuo Charlotta kakku on niin hyvää.
      Kivaa viikkoa.

      Poista
  13. Hyvältä näyttää! Onnittelut pojalle näin jälkikäteen ja aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onniteluista! Ihanaa viikkoa myös sinulle Belladonna.

      Poista
  14. Mmmm, näyttää todella herkulliselta tuo Charlotta kakku. <3

    VastaaPoista
  15. Nam, mitä herkkuja!! :) Tuota Charlotta kakkua täytyy kyllä kans kokeilla. Uskoisin, että täälläkin saisi suosion. ;)
    Ihanaa alkanutta viikkoa!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset tykkää kun sisusta on jäätelöä ♡
      Ihanaa loppuviikkoa!

      Poista
  16. Nami, nami, mitä herkkuja. :)
    Onnea poitsulille vähän myöhästyneenä. :)

    VastaaPoista