perjantai 11. joulukuuta 2015

Ruusupuu


Mitä saa kun yhdistää suodatinpussit ja hullun touhotädin?
Ruusupuun tietty :)
Nämä suodatinpussi tekeleet ovat nyt tosi IN-juttu.
Moni tekee kransseja, minäkin tein, siitä juttua myöhemmin, muttta minä päätinkin kokeilla puun tekemistä.
Kerron nyt myös salaisuuden, pelkään vähän kuumaliimapyssyä. 
Se kun polttaa sormia aika ikävästi.
Tässä askartelussa ruusujen kiinnitys hoidettiinkin koristenuppineuloilla.
Eiköhän kurkata miten tämä homma hoitui.


Kolme suodatin pussia asetellaan päällekkäin ja päällimmäiseen piirretään sen kokoinen ympyrä kun haluat ruususta tulevan. 
Minä sain kolme ympyrää mahtumaan yhteen suodatinpussiin.
Sitten nidotaan kaikki suodatin pussit yhteen, ympyrän keskeltä.
Tämän jälkeen ympyrät leikataan irti.


Kerros kerrokselta aletaan rytistämään keskustaa kohti.
Kerrosten loputtua availlaan varovasti ja kas kummaa, sieltähän tulee ruusuja.


Kiinnitin neljä askartelutikkua yhteen ja upotin ne styroksipalloon.
Varmistin pitävyyden askarteluliimalla.
Ruukun (kierrätyskeskuksesta ostetun kupin) aion vielä täyttää sisal-heinällä .


Ruusujen kiinnittelyssä meni hetki.
Halusin asetella ne tiiviisti.



Tässäpä tämä minun ruusupuuni nyt on.

Mitäs tykkäätte?

Aivan ihanaa perjantaita teille kaikille <3


52 kommenttia:

  1. Ihana <3

    http://www.mirkajohansson.fi/verkkokauppa/ruukku-ruusu-puu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirka!
      Linkkaamasi ruusupuu on kyllä vähän eri hintaluokkaa kun tämä minun :D
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Suloinen ruusupuu <3 Ei voi kuin mykistyneenä ihailla sinun luovuuttasi ja näppäryyttäsi!

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis puu!! <3 Tämä näyttää minusta kivemmalta, kun ne kranssit. Hyvä idea myös tuo, että laittaakin ruusut kiinni neuloilla. Mä oon kuumaliimapyssyn kanssa tänä vuonna sutannut oikein ahkerasti ja poltellut todellakin sormia... Tämmöstä voiskin kokeilla, jos vaikka selviäis. :)
    Mukavaa viikonloppua!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kertaakaan pistänyt neuloilla sormiini :D Huomattavasti sormiystävällisempää siis.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  4. Ihana!! Mulla vaan ei kestä hermo pipertämiseen ja sulle se on ihanaa terapiaakin, voi maar, kunpa olisi askartelugeeni. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelu tulee onneksi halvemmaksi kuin terapeutilla käynti, siks hyvä vaihtoehto mulle :D
      Kivaa viikonloppua Tiiuli ♡♡♡♡

      Poista
  5. Hih, tuo terapeutin välttäminen askartelulla on niin totta. Melko hurmuri puu syntyi käsissäsi. Kivaa viikonvaihdetta Outi :)
    Ilona

    VastaaPoista
  6. Kyllä tykätään <3 Tuohon sellainen kultainen tai hopea spraymaali, niin tulisipa näyttävä joulupuu! Rentouttavaa viikonloppua sinulle ihana Outi!

    VastaaPoista
  7. Ihana <3 ja mukavaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
  8. Kaunis ruusupuu ja jossain kaupassakin(?) olen nähnyt tällaisia vastaavia, joten ihan on sisustuksellisesti tätä päivää. :) Ihana tutoriaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu ☆☆☆ Juu, nämä on nyt muotia.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  9. Ooohhh miten ihana!!! Pakko kyllä päästä kokeilemaan. Kiitos vinkistä! ;)

    VastaaPoista
  10. Ohhoh! Voi, kun jotkut osaa askarrella niin ihanasti ja kaikkea jännää. Itsellä ei tulis mieleenkään. Olen sellaillut kaikkia kivoja blogeja, myös askartelusellaisia. Miettinyt aina, että hei, tuota minäkin voisin kokeilla enkä enää muista mitään niistä :o. Nämä ruusut ja ruusupuu, voisin kokeilla, mutta toisaalta... ehkä pysyn vain kameran varressa.
    Summa summarum, ihana puu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en osaa ottaa mitenkään erityisen hyviä kuvia. Kyllä se niin on, että sitä on tehtävä mistä tykkää ♡
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  11. Hieno, minun kärsivällisyys ei riittäisi :D

    VastaaPoista
  12. Hauska! Kuten muutama muukin täällä joudun toteamaan, ettei oma kärsivällisyys riittäisi...

    VastaaPoista
  13. Voi miten nätti!
    Tätä täytyy kokeilla lastenkin kanssa, jotka ovat aina innolla mukana askartelemassa.

    Minulla on vuorostaan parempi suhde kuumaliimapistooliin kuin neuloihin, joilla onnistun aina testaamaan hemoglobiinin. :)
    Värilliset nuppineulat sopivat täydellisesti tähän ruusupuuhun!

    Ihanaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on hyviä rypistelemään ;)
      Mukavaa viikonloppua ☆☆☆

      Poista
  14. Suloinen ruusupuu ja osaava Outi! Tiia tuossa mainitsikin askartelugeenin, sinulla se todella on! Minulta puuttuu. Ihailen kyllä kovasti taitavien kätten tekemisiä. Ja nyt ruusupuuta! Se sopii hyvin pieneksi joulupuuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämäkin yksilö muuta uuteen kotiin pian. Minulla on tapana jaella näitä tekeleitäni niille jotka osaavat niitä arvostaa. Näistä kun ei kukaan maksa juuri mitään, joka on todella harmillista.
      Vai että askartelugeeni, ehkäpä minulla se sitten on :)

      Poista
  15. Siitä tulikin hieno ruusupuu! Kiva idea nuppineula kiinnitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertaakaan en tosiaan pistänyt sormeeni, joten oli aika turvallinen ratkaisu myös nuo nuppineulat :)

      Poista
  16. Taas osoitus kuinka kivoja juttuja suodatinpusseista saa. Ja ei ole kalliit materiaalit. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halpaa hupia tosiaan. Yllätyin myös miten monta ruusua saa yhdestä paketista suodatin pusseja, 99 kpl.
      Kivaa viikonloppua Jani!

      Poista
  17. Sä oot niin pro askartelemaan kaikkea
    kaunista! Ihana ruusupuu <3

    VastaaPoista
  18. Ihan joulupuu :) Olen parissakin blogissa törmännyt näihin suodatinpussi juttuihin ja silmäilin jo marketissa suodatinpusseja "sillä silmällä" :D Onneksi materiaali ei maksa paljon joten voisin kokeilla tätä kun pidän näpräämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää onkin näpräämistä isolla N:llä <3
      Ei muuta kun ruusuja väsäämään.
      Kivaa viikonloppua Marjo.

      Poista
  19. Hieno. Muutamassa blogissa olenkin jo kommentoinut, että valkoisista suodatinpusseista saisi vaikka häihin ihan tosi hienon näköisiä koristeita pienellä budjetilla. Eikä välttämättä edes huomaa, että ne on suodatinpusseista tehtyjä.

    VastaaPoista
  20. Mitä olet laittanut ruukkuun että pysyy pystyssä?

    VastaaPoista