maanantai 9. marraskuuta 2015

Meidän viikonloppu 6.- 8.11.



Ennen kuin alan höpöttelemään viikonlopusta (joka muuten oli oikein onnistunut) haluaisin kertoa teille, että minut löytää nyt uudesta osoitteesta facebookissa.
Klikkaapa tuota Facebook kohtaa tuossa yläpuolella ja liity sielläkin blogini tykkääjiin.
Pääset Facebookin tykkääjäksi myös tästä.
Kun saadaan 150 tykkääjää täyteen, pidän FB:n puolella pienen arvonnan.
Arvontaa on myös tulossa tänne kun 200 lukijaa tulee täyteen.
Hurjista luvuista on jo kyse <3

Viikonloppuna tuli taas messuiltua.
Pääsin bloggaajapassilaisena messuille tutkailemaan eri osastojen anteja.
Itseäni kiinnostivat Outlet Expo ja Kädentaito osastot.

Messut oli kivasti järjestetty ja viihdyin siellä monta tuntia.
Onneksi valitsin hyvät kengät jalkaan, näin säästyin jalkasäryiltä.

Kuvia tuli räpsittyä reippaasti, joten mitäpä sitä tässä enää selittelemään.
Katsellaan siis kuvia.


Messuilla treffasin ihanan ILOPILLERI blogin Tarun.





Ei niin näyttävä kuin Kaisa Liski, mutta hitsit, että oli ihana tunika.
Aivan ihania tunikoita.
Tunika.fi






Minä niin rakastuin näihin käsikoruihin. 
Joy of Finland <3


Kävin myös taittelemassa itselleni ruusun askartelupisteellä, jonka järjesti Farnia Hobby.



Miten minulle tuli Pinkit korkokengät blogin Maiju tästä tunikasta ja tuosta alemman kuvan patakintaasta mieleen <3





Thai-ravintolan työntekijöiden taidonnäytteitä. 
Niin uskomattoman kauniita.





Eikö vaan ollutkin ihanan näköiset messut?
Harmittaa kun en allergioideni takia päässyt lemmikki puolelle pyörähtämään.

Kiitos messuseurasta äiti ja Sepi <3

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!


30 kommenttia:

  1. Olisihan tuolla messuilla ollut kaikenlaista kivaa kuviesi perusteella, harmi kun en päässyt! Meidän nakukissan kanssa käytiin parina vuotena messujen yhteydessä olevassa kansainvälisessä rotukissanäyttelyssä...Nyt rouva Olivia on eläköitynyt 4,5-vuotiaana ja missikisojen aika jo ohi...; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo nimi, Rouva Olivia ♡
      Oli kyllä hurjan hyvät messut ♡

      Poista
  2. Oi mitä kaikkea mahtavaa, olen näillä messuilla aiemmin ollut ja tiedän, että on niin kivat messut. Nyt ei vaan kaikkeen venynyt. Tartti käydä miehen kanssa katsomassa Bond ja viettää isänpäivää.

    Mukavaa alkanutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli kyllä ehkä mun lempparit näistä messuista ♡
      Bond oli ihan sairaan hyvä.
      Mukavaa maanantaita!

      Poista
  3. Harmittaa niin kun en sitten loppujen lopuksi päässytkään lähtemaan messuille. Kaikkea ihanaa siellä näytti olevan. Mukavaa maanantaita Outi <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä on ollut kaikkea kivaa messuilla.
    Noi fudget on ihania. :P

    VastaaPoista
  5. Näyttävätpä kivoilta messuilta - kiitos kuvista:)
    Onneksi ei tullut lähdettyä tuonne - en olisi voinut sitä lemmikkipuolta vastustaa!
    Kivaa uutta viikkoa, Outi <3

    VastaaPoista
  6. kiitos tosi hyvästä messupäivästä ja tulihan niitä ostoksiakin tehtyä jonniiverran ;D t: Äiskä

    VastaaPoista
  7. Mainiot messukuvat.Nyt on liitytty facebook tiimiin. Luulin että olinkin jo seuraajasi siellä, mutta en näimmä ollutkaan. Oiken kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos liittymisestä :) Messuilla oli kyllä hurjasti nähtävää.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kyllä todella sai tuolla ajan kulumaan, niin paljon oli katseltavaa.

      Poista
  9. Kylläpä olit ahkeroinut. Valtava määrä kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva, kyllä tässä vähän hommaa oli :)

      Poista
  10. Oikein harmittaa kun jäi tänä vuonna messut väliin. Olin muualla päin isänpäivää viettämässä. Onneksi pääsin näiden kuvien kautta messutunnelmaan näin jälkikäteenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens vuonna sitten toivotaan, että pääset sinäkin messuille. Tuolla oli kyllä tosi paljon nähtävää.

      Poista
  11. Ihania kuvia! Mukavalta näyttivät messut!

    VastaaPoista
  12. Olisin kyllä viihtynyt minäkin tuolla useamman tunnin :)

    VastaaPoista
  13. Kivat messut! Olipa kiva olla mukana näin virtuaalisesti. Kivoja huomioita, tuo pinkki tunika - Maijukin olisi tuosta tykännyt.
    Ja onnea blogin menestyksestä ja fb:n menestyksestä. Kun olen koneella, kurkkaan, olenko lukijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Paljon on muutamassa vuodessa tehty töitä blogin eteen ja kyllähän se hyvältä tuntuu kun lukijoita saa lisää ;)

      Poista
  14. Olipa mukava katsella messukuvia. Harmi, kun en tällä kertaa päässyt messuille. Siellä nätti olevan vaikka mitä kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin , miten monipuolinen näiden messujen tarjonta oli.

      Poista