lauantai 19. syyskuuta 2015

Romut piiloon



On mulla vaan ihana työkaveri kun oli tämän laatikon löytäessään miettinyt heti minua.
Kyseessä siis on roskislöytö, onneksi oli jätetty roskalaatikon päälle.
Laatikossa on varmasti kätevästi kulkenut useampi pullo punaviiniä.
Laatikko on kaunis jo sellaisenaan, mutta koska minä olen minä, piti sitä vähän muuttaa.


Harmaata akryylimaalia ei ollut paljon jäljellä, joten päätin laimentaa sitä vedellä.
Lopputulos olikin ihan petsimäinen.
Maalasin laatikon kahteen kertaan.


Käänsin kannen vain toisin päin, en jaksanut hioa ja paklata tekstiä piiloon.


Tilasimme tällä viikolla uuden laskosverhon olohuoneeseen.
Siinä oli teksti Grande Casablanca 7th Century BC Morocco.
Tekstihän passaa meille paremmin kuin hyvin, mieheni kun on Marokon Casablancasta kotoisin.
Tästä innostuneena, ajattelin myös kirjoittaa Casablanca laatikon kanteen.



Laatikko jäi toistaiseksi tuohon ruokapöydän kulmaan.
Meidän ruokapöytä kun toimii myös tuunaus-, ompelu- ja läksypöytänä, siihen tuppaa aina jäämään tavaroita, jotka nyt saa kätevästi laatikkoon piiloon.
Kuvaan on jäänyt myös tyttären hajuvesipullo (huomaatte varmaan mitä tarkoitan kun sanon, että mitä vain voi löytyä meidän ruokapöydältä).

Tässä vielä kuva inspiraation lähteenä toimineesta verhosta.


Minulla on blogissani arvonta I LOVE ME messulipuista.
Osallistua voit jättämällä kommentin ARVONTA POSTAUKSEEN.

Onpa ollut muuten kiva huomata, että teitä lukijoita on tullut lisää tänne blogiini.
Tervetuloa vain kaikille <3
Vielä yksi lukija lisää, niin saadaan blogissani uusi arvonta pystyyn.

Oikein ihanaa viikonloppua!


44 kommenttia:

  1. Hieno löytö. Kun mä Aikoinaan väkersin kaikkea, niin työkaverit kantoi mulle aina milloin mitäkin.

    VastaaPoista
  2. Sulla kyllä näitä ideoita syntyy, ihanaa <3

    Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Ihana ihana tuli, mä oon lootikkohullu! Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot ja korit on ihan ehdottomia, niin koti pysyy siistinä pikkusälästä :)

      Poista
  4. tulipa hieno laatikko <3 oot Outi aikas näppärä tekijä <3 minä aloitin viikko sitten betoniprojektin. saas nähdä mitä niistä tulee kun ovat valmiita. laitan siten kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitappa Arja sitten kuvia myös Facebookiin, niin pääsen näkemään valmiit betonityöt. Oot niin taitava, että varmasti niistä tulee ihania <3

      Poista
  5. Miten ihana roskislöytö ja sinun tuunaamisen jälkeen siitä tuli vielä hienompi! Oikein leppoista viikonloppua sinulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, tosi kivasti sanottu <3
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Mulla on ihan mahtavat työkaverit ja he aina tekevät näitä löytöjä minulle.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin hyvä löytö. Tuunaajan on vaan aina pakko tuunata, vaikka kaunis tämä olisi ilman tuunaustakin ollut.

      Poista
  8. Tuli Hirmu kiva! Ihanaa viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ja oikein ihanaa viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
  9. Hyvä ja hyödyllinen löytö.
    Sitten tuli mieleeni, että oisithan sää voinut ottaa vaikka valokuvan tuosta verhon tekstistä, tulostanut sen ja limmannut silleen hienosti sitä decoupe lakkaa käyttämällä. Sä olet nimittäin niin virtuoosi sen decoupen kanssa, että se olis käynyt ihan nips ja naps sulta.

    mutta on näinkin hyvä joten ... nyt sain sitten itse idean tuosta. :) :) :)
    Mua rupee nyt entistä enemmän kiinnostamaan tämä marocco maana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimin mielin kun matkustaa niin kohtaa kaikkea kivaa. Enpä minäkään ois uskonut, että löydän Marokko verhot Suomesta :)
      Mietin tuota decoupage lakkaa, mutta helpompi oli vain kirjoittaa tuo Casablanca tuohon kanteen.

      Poista
  10. Tulipa hyvä! Kierrätys on loistava juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätys on kyllä ihan huippujuttu näissä tuunailuissa :)

      Poista
  11. Oi, tuo on justiinsa hyvä semmoinen miljoonalaatikko mikä vetää sisäänsä kaikki ajelehtivat tilpehöörit. Ja miten kaunis käsiala sulla on, tosi koristeellinen ja nätti :) Meillä ei alkossa vierailla mutta täytyy kytätä *****naapureiden eväitä roskiksella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P****naapurit luultavasti kittaa viinit suoraan tonkasta. Joskus alkoista on saanut laatikoita kun kysyy.
      Hauskaa lauantai-iltaa soulsister ♡♡

      Poista
  12. Kiva laatikko ja mainio tuunaus! Casablanca on sinulle tärkeä kaupunki miehesi kautta!
    Ihanaista viikonloppua, jos ei ihan Casablancaan, niin Espooseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia ♡
      Oikein ihanaa lauantain myöhäisiltaa!

      Poista
  13. OI, niin taas minun tyyliä. Näen laatikon kannessa tekstin Beach house...en tiennyt että maalin voi ohentaa, no täältä niksi-Outilta opin aina uutta, kiitti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, en tiennyt minäkään ennen kuin testasin, ja näköjään tää toimii. Beach house sopisi tähän myös hyvin.

      Poista
  14. Tosi hieno ja kekseliäästi toteutettu. Välillä ei tarvi kuin maalia pintaan ja juttu on aivan toisen näköinen. Ja se on totta meilläkin, että sitä kamaa löytyy pöydältä ja mitä ihmeellisipiä asioita:) Epätoivoissani siirtelen niitä rojuja rappusiin ja toivon,että ne kulkeutuisi siitä hienovaraisesti yläkertaan. Mitä vielä, motkotusten jälkeen raahaan ne sinne itse!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se usein minä olen joka sitten jakaa tavaroita omille paikoilleen :), välillä se on hieman rasittavaa.

      Poista
  15. Viinipullolaatikkoja harvoin saa mistään, joten sellaisen löytäminen roskiksesta on hyvä löytö ja aina niille keksii käyttöä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikoita tarvitsee aina.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  16. Olipas mahtava löytö!! <3 Ja aivan ihanan laatikon oot saanut tehtyä!! Mä huomasin, että Ikeassa oli puisia laatikoita, kun niitä harvoin mistään kirppareilta löytää... Tänään löysin kaksi ihanaa peltirasiaa peräkonttikirppikseltä!! <3
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltirasiat on kanssa ihania ♡
      Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  17. Hihii, meidän ruokapöytä on ihan samanlainen =) Kyllä sinä olet niin kätevä! Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikosta huolimatta siivosin juuri pöydältä korvakorut ja tussit sekä pari vihkoa :)

      Poista
  18. Hieno löytö, kauniista tuli vieläkin kauniimpi :)

    VastaaPoista
  19. Hieno tuli! Nuo viinilaatikot on kyllä ihania, harvinaisia vaan ainakin täällä meilläpäin.. kävin kysymässä muutama kuukausi sitten näitä ja tosi vähän kuulemma enää tulee pulloja puulaatikoissa..
    Harmi, ois niin hyvää askartelumatskuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mun toinen puinen viinilaatikko. Onni onnettomuudessa, että ei oltu roskiin asti heitetty.

      Poista