lauantai 1. elokuuta 2015

Liebster award osa 4 tai 5


Kristiinalta Tule joulu tulipunainen blogista sain tämän monissa blogeissa pyörineen tunnustuksen.
Haastan mukaan:
ja

Kysymykset olkoon samat, koska nämä olivat hyviä ja ajankohtaisia, enkä kerta kaikkiaan itse keksisi mitään viisasta kysyttävää.



Tunnustuksen tarkoituksena on, että pienemmätkin blogit saavat näkyvyyttä ja tuoreet blogit löytyisivät helpommin. Tunnustus annetaan bloggaajalta bloggaajalle. 

OHJEET: 
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille. 


1. Millainen sisustaja olet?
En minä osaa sisustaa, joten voisiko sellainen kotoinen olla vastaus tähän,.

2. Tuntuuko jokin vuodenajoista omimmalta vai elätkö täysillä jokaista?
Minä herään eloon keväällä ja kesällä käyn täysillä. Syksy ja talvi ei ole minua varten.

3. Millä tavoin käsittelet tunteitasi? (esim. kirjoittaminen, piirtäminen, värittäminen, ulkoilu tms.)
Tuunaaminen on se mun juttu. Se on toiminut jo vuosia hyvänä pään tyhjääjänä.

4. Mikä on viimeisin asia, josta olet täydellä tohinalla innostunut?
40+ blogiyhteisöön kuulumisesta olen todella ylpeä ja innolla odotan kaikkien yhteisön bloggaajien tapaamista.

5. Onko sinulla jokin salainen "neuroosi" tai pakkomielle?
Lattianeuroosista kärsin. Siivoan useamman kerran viikossa :) 

6. Oletko koskaan tehnyt esim. Ifolorilla kuvakirjaa? Jos olet niin millaisen kirjan? Jos et ole, niin voisitko harkita tekeväsi sellaisen?
En ole tilannut kuvakirjaa mutta sellainen voisi olla kyllä kiva muisto esim. Marokon matkasta.

7. Mikä omassa työssäsi (tai opiskelussasi) on parasta?
Lapset ja työkaverit ovat parasta. Täysin samanlaista päivää ei ole ja luovuus on vain positiivinen lisä työssäni.

8. Mikä omassa elämässäsi tällä hetkellä on parhainta?
Oma perheeni ehdottomasti. Ylpeys ja rakkaus omista lapsistani ja rakkaasta miehestäni.

9. Kuinka paljon tiedät omien isovanhempiesi menneisyydestä ja kiinnostaako se edes sinua?
Itseasiassa tiedän paljon. Olin mummin tyttö ja mummi tykkäsi kertoa kaikkia tarinoita omasta lapsuudestaan lähtien. Sukumme on sekä isän että äidin puolelta puheliasta sakkia, joten tarinan kerronta on värittänyt lapsuuttani vahvasti.

10. Millainen Suomi tänä päivänä mielestäsi on?
Uuden hallituksen myötä, täytyy kyllä sanoa, että olen vähän tyytymätön.
Rahaa viedään niiltä joilla sitä ei muutenkaan paljon ole, ministerivalinnat puhuttavat ja lama senkun jatkuu.
Sosiaaliturva on hyvä  asia sekä terveydenhuolto, mutta paljon olisi parannettavaa.
Rakastan kuitenkin Suomea, onhan se minun kotimaani.

11. Mikä on seuraava asia, jonka haluaisit saada valmiiksi?
Yhden uuden paitakokeilun :)

Kiitos tunnustuksesta vielä kerran Kristiina.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!





12 kommenttia:

  1. Kiitos Outi haasteesta:)
    Näistä vastauksistasi tunnistan jo sinua, vaikkei olla nähty kuin parisen kertaa:)

    VastaaPoista
  2. Ihana sinä, pian taas tavataan ja saadaan nauraa ja viihtyä. :) Kivoja kysymyksiä ja lämmitti tuo kysymys isovanhemmista <3

    Ihanaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa taas nähdä ja odotan myös uusien tuttavuuksien tapaamista.
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  3. Meissä on paljon samaa, mutta paljon erojakin näemmä. :) olet sinä niin ihana pakkaus, että ei voi olla tykkäämättä.

    VastaaPoista
  4. Näitä haasteita on aina niin kiva lukea :)

    Ihanaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  5. Mukava tutustua sinuun paremmin tämän haasteen myötä. Ja kiitos haasteesta, nappaan sen mukaani. Toivottavasti tapaamme joskus nelkytplustapaamisten myötä. Harmittaa, kun en pääse torstain tapaamiseen, nämä välimatkat ovat niin haastavia. Mukavaa illanviettoa teille ja terkut kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän terkut kaikille, harmi tosiaan ettei nähdä.
      Mukavaa alkavaa viikkoa Teija <3

      Poista
  6. Lattianeuroosi. :D Kivaa uutta viikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ton lattianeuroosi nimikkeen keksi mun kaveri, kuvaava se tosin on :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista