lauantai 27. kesäkuuta 2015

Lomalle lompsis



Usein olen siitä maininnut täälläkin, on varsinkin viimeiset puolivuotta olleet töissä todella rankkaa aikaa.
Ryhmäperhepäiväkodeissa haastetta riittää.
Lapset ovat iältään 10kk - 6v.
Siinä onkin välillä keksimistä, että mitä tehdään ja millä kokoonpanolla.

Lisähaasteita lastenhoitotyöhön tuovat perheiden erityistoiveet sekä lasten erilaiset tuen tarpeet.
Tuen tarpeilla ryhmiksissä tarkoitetaan kuvien käyttöä apuna arjen tilanteissa, erityistä lapsen huomioimista ja mahdollisten tukiviittomien käyttöä ja päivärytmin muuttamista lapselle hyväksi.
Kaikki on lapsilähtöistä, otetaan lapsi kaikessa huomioon.
Teemme myös tiivistä yhteistyötä kiertävän erityislastentarhanopettajan, neuvolan ja mahdollisesti myös sairaaloiden kanssa.
Työtä riittää myös ihan niissä perushoidoissakin. 
Kun ryhmässä on 3 noin vuoden ikäistä, 6 kaksi vuotiasta ja 3 kolme-viisivuotiasta, on siinä aika monta vaippapeppua hoidettavana.
Meillä ei puoleen vuoteen ole ollut työpäivän aikana taukoja ollenkaan, parhaimmillaan 9 tuntia töitä ilman taukoa.
Tykkään haasteista työssäni ja tykkään lapsista, mutta silloin kun niitä haasteita kertyy vähän liikaa yhdelle ihmiselle kannettavaksi, voi siinä hieman väsähtää.
Minulla on vetovastuu meidän ryhmiksen paperi- yms. asioissa ja tietenkään meidän ryhmiksessä ei ole omaa tietokonetta, joten hommat pitää käydä läheisessä päiväkodissa tekemässä tai sitten ne tehdään kotona.

Tää hoitotäti olisi nyt lomalla seuraavat 5 viikkoa.
En muista vuosiin olleeni näin väsynyt kesälomalle jäädessäni.
Koska nyt haluan nollata hetken ajatuksiani ja siirtää itseni myös henkisesti lomalle, ajattelin laittaa blogini noin viikoksi tauolle.
Haluan nyt vain nauttia omista lapsistani ja omasta miehestäni, nähdä kavereita ja pitää hetken hauskaa, mielestäni sen olen ansainnut.

Te kaikki rakkaat lukijani olette tietoisesti tai tietämättänne olleet hurjan suurena tukena väsymyksen ja riittämättömyyden keskellä.
Teidän kommenttinne antavat uskomattoman paljon voimaa.
Kiitos teille ihan jokaiselle.
Pysykää jookos mukana ja toivotaan, että minä palaan taas blogiin entistä ehompana.

Oikein ihanaa lauantaita ja lomia kaikille!




49 kommenttia:

  1. Oikein rentouttavaa lomaa sinulle. 5 viikossa ehtiikin hyvin nollata ajatukset ja nythän ne kesäkelitkin ovat vasta tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sääennuste pitää paikkansa :)
      Mukavaa viikonloppua Sude ♡

      Poista
  2. Hyvää ja aurinkoista lomaa. Se on ihan hyvä päästä nollaamaan kaikki ajatukset tuossa työssä. :) Se mitä viestittelin sulle naamakirjan puolella niin on ihan vapaaehtoista ja jos et halua niin en pakota, enkä tuputa. Joten ihan oman mielenkiinnon ja toiveiden mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin meinasinkin fb asiassa.
      Tänään jo nukuin pitkään ja kaveri on tulossa kylään. Siitä on hyvä aloittaa nollaus.

      Poista
  3. Nollauttavaa lomaa sinulle! Lepo ja läheiset tekevät niiiiiin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Tänään ehdinkin nähdä jo ystävääni ja siskokin kävi kahvilla.

      Poista
  4. Rentouttavaa ja mukavaa lomaa sinulle! <3
    Olet myös blogi loman ansainnut, kun päivität niin tiuhaan tahtiin.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa Outi 😎😎☀️☀️☀️ Koeta saada pääsi täysin nollattua työasioista ja nauttia täysillä ansaitusta lomasta 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se onnistu, siinä kyllä menee yleensä muutamia päiviä, että pääsee kunnolla lomarytmiin :D

      Poista
  6. Aina olet jaksanut olla uskomattoman lämmin ja reipas. Upeaa lomaa Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulle on luoja suonut hyvät näyttelijän taidot :D :D Huumorilla pääsee pitkälle, vai mitä?
      Hyvää viikonloppua Tiia <3

      Poista
  7. Ihanaa ja rentoa lomaa sinulle - bloggaat sitten taas kun siltä tuntuu - first things first. Ja minusta viikon tauko ei ole vielä edes tauko - itsekin noita harrastan vähän liiankin usein;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä on ollut niin kiire, etten ole oikein ehtinyt blogiinikaan panostamaan ja sitten tunnen siitä hurjasti huonoa omaatuntoa. Pieni breikki tekee varmasti hyvää.

      Poista
  8. Toi on varmasti tosi rankkaa ja niiin väärin, että suhdeluvut on mitä on. Jokaisen kuuluis kuitenkin saada pitää asianmukaset tauot, hoito alalla tuntuu harmillisen usein ne olevan puutteellisia :(

    Oikein rentouttavaa lomaa, teet kaikkee kivaa mistä nautit ja tykkäät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin nyt tarkoitus. Miniloma ystävän luokse varattu ensi viikolle :D

      Poista
  9. Ihanaa, rentoa lomaa sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
  10. Oi oi, mää jo odotan tohkeissani kun sää kesän keräät energiaa miten sun tuunaustehdas töhisee täysillä syksyn tullen :) Vaikka en pysy sun tahdissa nytkään :D Mutta niitä on niin mukava ihastella. Olet kyllä ansainnut kunnon loman, sää teet niin tärkeää työtä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas Kiki. Alan pian keräämään juttuja blogia varten. Pari ideaa ois jo valmiina :D

      Poista
  11. Ihanaa, kun pääset lomailemaan. Nämä hoitotyöt ovat tulleet todella raskaiksi. Kaikki hienous ja ideointi, mitä koulussa puhuttiin, hukkuu ainaiseen kiireeseen. Miksi lapsia ja vanhuksia ei arvosteta tai heidän hoitajiaan?! Rentoudu hyvin ja unohda kaikki työn paineet. Minäkin lomailen sitten vuoden päästä, jos en pääse syksyllä hakemaani koluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, arvostus hoitotyötä kohtaan on todella alhaista. Sen hoitajanakin huomaa kun kerrankin joku antaa sinulle positiivista palautetta, niin sen palautteen voimalla jaksat taas monta päivää.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  12. Rentouttavaa ja voimaannuttavaa lomaa! Hurjalta kuulostaa tuo työtahti, ilman taukoja.. Vähintäänkin nyt on siis tauon paikka ♡

    VastaaPoista
  13. Tsemppiä lomaan. Varmaan ei ole odotettavissa helpotusta hallituksen säästötoimien johdosta. Yritä nyt levätä ja nauttia lomastasi täysillä. Pus, pus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei varmasti helpotusta ome näkyvissä.
      Vähän alkaa jo lomalta tuntua :)
      Haleja ♡

      Poista
  14. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa. Kuulostaa kovasti siltä että olet todellakin sen ansainnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni kyllä olen ja siitä lomasta nyt nautin :)

      Poista
  15. Ihanaa lomaa Outi! Olet lomasi ansainnnut ja vietä sitä hyvällä omallatunnolla. Kuten Lady Of The Mess kommenteissa aikaisemmin totesikin, viikko on lopulta lyhyt aika. Kyllä sinun ystäväsi jaksavat odottaa, vaikka olisit pitempäänkin pois. Sitä paitsi lomallahan tähän aikaan ovat kaikki muutkin. Tavataan täällä siis taas, kun sen aika on <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa nämä muutamat päivät ovat tuntuneet hyvältä, ei paineita postausten suhteen. Vähän tunnen kuitenkin huonoa omaatuntoa, kun kaikki muut postailevat niin tiuhaan tahtiin. Tästä lomasta tulen nauttimaan!

      Poista
  16. Aivan ihanaa lomaa Outi, nauti, syö hyvin, lepää ja käy ahkeraan kirppiksellä ja tohua taas jotain kivaa. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää touhuta vähän varastoonkin :)
      Kiitos ihana <3

      Poista
  17. Ihanaa lomaa sinulle! Kyllä hoitotyö ON arvokastaj, miten mielelläni muistan aikaa kun poikani oli päiväkodissa, kyllä arvostin heitä jotka siellä päivät tekivät hoitotyötä ja paljon oli lapsia ja kaikista huoli ja vastuu. Kyllä arvostan! Pidä hauskaa ja nauti lomastasi täysin siemauksin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on täällä ollut ihana huomata miten hoitotyötä kuitenkin arvostetaan. Sitä olisi kiva kuulla vanhemmilta ihan suoraankin. Helposti kun tulee sanottua vain niitä korjattavia pikkujuttuja.
      Ihana loma varmasti tulossa tästä ♡

      Poista
  18. Aivan ihanaa ja rentouttavaa lomaa sinulle Outi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tässä on jo lomafiilis ihan päällä :D

      Poista
  19. Lepoa ja rentoutumista! Koko vuoden päivät ovat venyneet ja kävin erityisesti viimeisen työviikon ylikierroksilla ja nukuin huonosti lyhyitä öitä. Kaksi ensimmäistä lomayötäkin meni samalla lailla, mutta nyt olen nukkunut pari pitkää yötä hyvin ja olo on lomalaisella jo ihan toisenlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä alotin kunnon yöunet samantien kun loma alkoi. Kyllä on heti erilainen fiilis kun ei tarvii kelloa kytätä.

      Poista
  20. Iloista ja rentouttavaa lomaa Outi! Teet arvokasta työtä, ja soisi, että puitteet olisivat kaikin puolin kunnossa sitä varten. Mutta nuo resurssit, tai siis niiden puute... :( Ei voi kuin toivottaa tsemppiä ja voimia.

    Nautihan blogivapaastasi! <3

    VastaaPoista
  21. Vastaukset
    1. Voi kiitos, kyllä tässä vähitellen alkaa tuntua siltä, että on lomalla :)

      Poista
  22. Nautihan lomastasi!! <3 Kyllä sitä tänne blogiin ehtii sitten myöhemminkin postailla. Ja mihinkäs sitä täältä osaa lähteä... ;) Mukana ollaan, välillä enempi ja välillä vähempi, mutta mukana varmasti!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun oot mukana <3
      Pitäis ilmeisesti jäädä useammin lomalle kun lukijoitakin on tullut loman aikana jo 4 lisää :)

      Poista
  23. Tuttu tunne työssä tuo väsymys..itsekin samalla alalla, vaikkakin ilman niitä työkavereita.. niitä aina välillä kaipaa, mutta kun käy tuuraamassa päiväkodissa, niin taas tuntuu oma pienryhmä mukavalta :). Päiväkodit ja ryhmikset alkaa olla kyllä monessa paikassa sellaisia että hoitajien jaksaminen on kortilla , mikä on tosi ikävää.. Ryhmät on isoja ja se tekeminenkin sitten haasteellista. Perushoitoonkin uppoaa varmaan aikaa ihan kiitettävästi ilman mitään ylimääräistä ohjelmaa. Hienoa työtä teet ja lomasi todellakin ansainnut! Kivoja lomahetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kyllä on tämä viikonkin tauko tehnyt hurjan hyvää.

      Poista