lauantai 16. toukokuuta 2015

10 parasta asiaa nyt ja aina...


10 parasta asiaa just nyt, minun tapauksessani 10 parasta asiaa aina.
Tässä on asioita, jotka ovat minulle tärkeitä tai niiden ajatteleminen tekee minut onnelliseksi.
  1. Lapset
Lapset menee aina kaiken edelle ja miksi eivät menisi?
Heistä olen niin onnellinen.
Olen onnekas kun olen saanut tulla äidiksi, sekään ei ole aina taattua.
Moni on jäänyt ilman omaa kääröä, vaikka heistä varmasti olisi tullut ihan mahtavia äitejä.
Minun lapseni ovat jo isoja, tytär on 17v ja poika 12v, nyt minulla on sitä omaa aikaakin jo.
Silloin kuin lapset olivat pienempiä, en oikeastaan edes kaivannut omaa aikaa.
Oma aika alkoi kun lapset menivät nukkumaan...tiedän oon vähän outo.
Kovasti olisin vielä yhden lapsen halunnut, mutta aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa.
Rakastan lapsiani ja he rakastavat minua, maailmassa on kaikki hyvin.

  1. Aviomieheni
Elämäni rakkaus, ollut jo pian 24 vuotta.
Miten se tuntuikaan erilaiselta tavata hänet, vähän sellainen klik-fiilis, tässä se nyt on, minun tuleva puolisoni ja lasteni isä.
Rakastuin mieheni huumorintajuun ja no, olihan hän mielestäni hyvännäköinen (ja on toki edelleen).
Olen vieläkin todella rakastunut häneen, perhoset lentelee edelleen mahassa.
Hänessä on vain sitä jotain.
Onneksi me löysimme toisemme, onneksi hän päätti tulla Suomeen ja onneksi juuri samaan aikaan hänen teki mieli kahvia, kun minä olin teetä juomassa Forumin kahvilassa. Thank you destiny <3


  1. Äiti
Oma rakas äitini on yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä edelleen.
Äidin halaus ja rakkaus tuntuvat vieläkin niin hyviltä.
Näin aikuisena se yhteinen aika oman äidin kanssa on muodostunut todella tärkeäksi.
On mahtavaa viettää lyhennyspäivää äidin kanssa shoppailemalla ja kahvittelemalla.
Saa rauhassa jutella kaikesta.
Meillä on äidin kanssa ollut aina hyvät välit, äidille on voinut aina kertoa mikä vaivaa tai mistä olen hurjan onnellinen.
Äidin kanssa soitellaan päivittäin ja lähetellää kuvia whatsapp:ssa :)
Äiti on ihana <3

  1. Isi
Oman isäni menetin pian 3 vuotta sitten.
Huomaan kaipaavani häntä kuitenkin usein.
Kuulostan välillä häneltä ja näytän myös :)
Hänen muistelunsa tuo hymyn huulille.
Meidän isi oli hyvä fiksailemaan asioita, pyörät korjattiin yhdessä, seinille saatiin hyllyt sun muut nopeasti ja lapset eivät jääneet koskaan ilman vappupalloja tai pääsiäismunia.
Isän kanssa suhde muuttui erilaiseksi, äidin ja isän eron jälkeen, mutta rakkaus omaan isään ei koskaan kuitenkaan kadonnut.
Oli tärkeää saada olla isän kanssa ihan sinne viimeiseen henkäykseen asti.

  1. Koti
Tykkään kovasti meidän kodista.
Asumme vuokralla  kaksikerroksisessa paritalossa.
Meillä on pieni oma piha, jota tykkään laitella aina kesäisin.
Kodissa tärkeää on kotoisuus ja se, että koti kestää elämistä.
Se tunne kun tulet totaalisen väsyneenä töistä kotiin ja avaat kodin ulko-oven ja aaaahhh, koti (tiedätte varmasti tämän tunteen).


  1. Tuunailu/askartelu/ompelu ym. touhuilu
Nämä ovat keinoja, joilla saan pään nollattua.
On ihanaa kaivaa vaikka se askartelupussukka keittiön pöydälle ja suunnitella mitä tekisi.
Kun työ lähtee rullaamaan, unohtuvat huoletkin hyvin äkkiä.
Nämä olivat keinoja, joita aloin aktiivisesti käyttää isäni kuoleman jälkeen.
Toisilla se on liikunta, joillain kokkaus, minulla se on näpertely :)


  1. Bloggaaminen
Tästä on tullut yhä vain tärkeämpi osa minua.
Huomaan miten mukavaa on jakaa teille osa itsestäni.
Olen aina ollut sosiaalinen luonne ja tämä on oikein hyvä tapa tuoda sitä sosiaalisuutta esille.
Täällä saan myös päättää mitä kerron ja miten sen kerron.
Kommenttinne tuovat suurta iloa ja huomaan, että minun juttujani tykätään lukea.
Eipä sitä voisi paljon enempää toivoa.

  1. Siskoni/Ystävät
Minulla on aivan ihania ystäviä, joista yksi sattuu olemaan myös pikkusiskoni.
Osan olen tuntenut ihan lapsuudesta asti ja osa on hyvinkin tuoreita tapauksia.
Nautin ajasta ystävieni kanssa, välillä sitä aikaa vain saisi olla vähän enemmän.
Olen hirmuisen huono lähtemään minnekkään, mutta meille on aina saanut tulla.
On ihanaa tietää, että on aina ihmisiä, jotka ehtivät kuuntelemaan huoliani ja vain olemaan tukena ja tykkäävät minusta juuri tällaisena kuin olen.
Pikkusiskoni kanssa ollaan tietenkin koettu eniten ja olen kiitollinen siitä, että juuri hän on minun siskoni <3
Sisko ja ystävät ovat elämän suola.

  1. Musiikki
Rakastan musiikkia, sen soittamista ja kuuntelua.
Musiikki sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Miettikääpä esimerkiksi elokuvia ilman musiikkia...vähänkö olisi tylsiä.
Musiikki auttaa iloissa ja suruissa.
Musiikki laittaa sinut liikkeeseen.
Musiikin avulla voi jopa opettaa asioita.
Musiikki voi aiheuttaa suuria tunteita, viedä sinut uudestaan aiemmin kokemaasi tapahtumaan tai tunnetilaan.
Olen soittanut pianoa 9 vuotiaasta lähtien ja tänä vuonna sain pianon omaan kotiin.
Naapurit joutuvat nyt kuuntelemaan pari kertaa viikossa minun soitteluani.


  1. Työ
Valmistuin lähihoitajaksi 2008 ja erikoistuin lapsiin ja nuoriin.
Olen työskennellyt päiväkodissa, varahenkilönä (juossut paikasta toiseen) ja ryhmäperhepäiväkodissa.
Nykyisessä työpaikassani olen työskennellyt kohta 4 vuotta.
Olen nyt sellaisessa yksikössä töissä, minne olen aina halunnut.
Tilat ovat ihanat, lapset ovat suloisia ja työkavereiksi en voisi parempia naisia saada.
Haastavaa työ on toki, koko ajan vain haastavampaa.
Rakastan työskentelyä lasten kanssa, heidän kanssaan saa olla myös oma itsensä.
Haasteista en nyt voi enempää kertoa, vaitiolovelvollisuus painaa :)


Tässä minun kymmenen asiaa, joista olen onnellinen.
Haastan mukaan
ja



16 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja samanlaisia aatoksia täällä. Vain yksi kymmenestä unohtui, eli Sinä, ihanan Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äiti-ihmisenä sitä tuppaa usein itsensä unohtamaan :D
      Ihanaa nähdä sut tänään <3

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, tämä on tähän hetkeen oivallista pohdittavaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos otat haasteen vastaan :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Näistä kaikista asioistahan se onnellisuus koostuu :D . Ja mä olen erittäin onnekas saadessani kutsua sua Ystäväkseni, BF.Mä oonkin monesti miettinyt millainen mun elämä olisi ilman sua,mehän ollaan "siamilaiset kaksoset" ( sisäpiirin juttu ) :D . Love you <3

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus :) Musiikki on mullekkin tärketä, enää en ite soita mitään mutta musiikkia kuuntelen kyllä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiiliksen nostattajana musiikki toimii kyllä niin hyvin :)

      Poista
  5. Ihana postaus! Meillä on paljon samaa. Itsekin olen lanu-lähäri, työni on perhetyöntekijä Stadilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä lähäreitä on paljon täällä blogimaailmassa :)

      Poista
  6. Tulipas tätä lukiessani mieleeni, että tämän kesän tavoitteeksi otan tehdä hiekkakakkuja! Niiden aika kun on ollut ohi jo kauan. Nyt on otettava asiakseen ihan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein just perjantaina oikein hiekkakakku kylän...se on mukavaa puuhaa myös :)

      Poista
  7. Ihania juttuja! <3 Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Ihania vastauksia, näistä huokuu sun sydämellisyys <3 Ja kiitos haasteesta, mää sitten tykkään näistä :) Justiinsa nyt mut tekee onnelliseksi kun mies vei ruohonleikkurin piiloon :D Meidän p*****naapuri on viimeiset kaksi vuotta ajellut nurmikkonsa meidän leikkurilla ja meidän bensoilla. Eihän se nyt tietysti vie kun lusikallisen ainetta, mutta kyllä ne tipatkin pitää käydä huoltsikalta hakemassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa törkee tyyppi, ihan oikein piilottaa se kone. Hitsin p**kanaapuri ☆

      Poista