maanantai 6. huhtikuuta 2015

Seinäkalenteri



Minulla pitää olla kalentereita ympäriinsä.
Puhelimessa, kaapin sisällä, laukussa ja tietenkin myös seinällä.
Seinäkalenteri on ollut sellainen, johon kerätään koko perheen menot.
Sellainen piti sitten väkertää täksikin vuodeksi.

Muistatteko ne näytekankaan palaset, jotka bongattiin äitini kanssa.
Nämä siis:


Tästä paketista jätin talteen tuon House store pahvituen.
Pahvissa on tuollainen henkarin koukku ja kaksi nastan näköistä ruuvia ja mutterit.



Lyhensin tuon etuosan, muuten kalenterista ei olisi näkynyt kuukautta ollenkaan.
Tapani mukaan leikkasin sen vähän vinoon, enkä jaksanut sitä käydä oikomaan.
Nää minun tuunaukseni ovat aina vähän sinne päin :D


Kalenterin tulostin Pinterestista.
Merkkasin ruuvien kohdat kalenteriin ja reiíttimellä tein reiät ruuveja varten.



Jokaiselle päivälle on pieni lokero, johon mahtuu kivasti kirjoittamaan päivän menot.
Mitäs tykkäätte tällaisesta kalenterista?

Taas on tullut muutama uusi lukija mukaan, tervetuloa ja mukavaa kun löysitte tänne blogiini.
Luulenpa, että kun saadaan 130 lukijaa täyteen, voisin taas järjestää jonkin pienen arvonnan :)

Nyt annankin teidän kysyä minulta kysymyksiä.
Kysymykset voivat koskea minua, miestäni, lapsiani, kotiani, työtäni ja blogiani?
Jos ette ihan mahdottomia kysy, niin lupaan rehellisesti vastailla niihin :D

Oikein mukavaa maanantaipäivää!




10 kommenttia:

  1. Kiva idea kalenteriksi. Itse myös väsässin kalenteripohjan ennen vuodenvaihdetta. Tammikuu meni ja en muistanut pahemmin tehdä kalenteriin sitä tammikuuta, joten merkintöjä ei ollut, mutta asiat oli muistissa, varsinkin Thaimaan matkalle lähtö. Helmikuukin meni ja vain muutama tärkeä juttu, kuten tyttären Wanhat ja blogimenot puhelimessa merkittynä. Sitten vasta maaliskuussa ryhdistäydyin ja tein lokerot päiville sekä tämän huhtikuun, kun menoja alkoi tupsahdella. Ehkä yritän nyt pysyä ruodussa mukana:) Kivointa on tehdä omanalainen kalenteri....jos vain muistaa tehdä sen loppuun eikä vain pohjaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Minäkin ryhdistäydyin vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

      Poista
  2. Mikä minun blogissani viehättää, että jaksat sitä kerta kerran jälkeen lukea ja kommentoida?
    Suosikki karkkisi?
    Elämäsi ohjenuora, onko joku sitaatti jota noudatat?

    VastaaPoista
  3. Voi mahoton Outi, miten keksitkin kaikkea näin kivaa. Oot uskomaton pakkaus. <3 Hyviä unia <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita unia myös sinne! Tiiuli, voisit yrittää keksiä jonkin kysymyksen mulle. Kerrankin saatte luvan udella meistä, blogista, kodista ja työstä :D

      Poista
  4. Siitä tuli hieno <3 Ja tuo tekstikin on niin osuva kun kalenterissa on kaikki varastoituna, muuten ei tiedä missä pitää olla ja koska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan pitää olla kalentereita siellä sun täällä, että muistetaan edes puolet menoista :D

      Poista