perjantai 28. marraskuuta 2014

Prinsessalle tyyny



Mihin painaa päänsä pieni prinsessa kun uni alkaa painaa silmäluomia?
Kruunu-tyynyyn tietenkin.

Olipa kerran pieni ihana prinsessa, joka nukkui hienossa sängyssä, jota koristi kaunis verhokatos.
Iltaisin prinsessa laittoin päänsä tyynylle ja kävi nukkumaan.
Tyyny oli ihan tavallinen ja oikeastaan tosi hyvä nukkua, mutta prinsessasta tuntui aina, että jotain muutakin olisi hänelle tarjolla.

Prinsessalla oli oma haltija-täti, joka rakasti prinsessaa yli kaiken.
Haltija-täti halusi ilahduttaa prinsessaa jotenkin.

Eräänä iltana haltija-täti sai idean.
Hänen pitäisi taikoa prinsessalle kruunu-tyyny.
Haltija-tädin taikasauva oli kuitenkin kadonnut.
Mitä haltija-täti voisi tehdä?

Haltija-täti etsi kangasta ja löysikin sellaisen. 
Kangas oli kuulunut eräälle toiselle prinsessalle, kauan aikaa sitten.
Silloin kangas oli toiminut toisen prinsessan verhona.
Haltija-täti käänteli kangasta, leikkeli ja ompeli.
Vihdoinkin se oli valmis ja ihan ilman taikasauvaa.
Prinsessa saisi arvoisensa tyynyn, Kruunu-tyynyn.

Sen pituinen se <3










Tyyny menee rakkaalle siskontytölleni, aidolle prinsessalle <3

Tervetuloa uusille lukijoille, enää kaksi lukijaa lisää ja päästää arpomaan palkintoa.

Hyvää viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Oi ihana! Kyllä nyt prinsessan kelpaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tyyny pään alla näkee varmasti aitoja prinsessa unia :D

      Poista
  2. Sun tyynyfani sanoo, että se on söötti kuin karamelli :) Prinsessa on varmasti mielissään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että prinsessa tulee tästä pitämään. Mulla on oma fani :D tyynyfani Kiki ♡

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi kiitos Maija. Prinsessa kuulemma nukkuu tämä tyyny päänsä alka oikein hyvin :)

      Poista